Tuomas Saloranta (toim.): Stepanin koodeksi

Kuoriaiskirjat 2013, 112 s.

www.kuoriaiskirjat.fi

Hannu Väisänen

Stepanin koodeksi löytyi böömiläisestä hopeakaivoksesta 1400-luvulla, ja nyt kymmenen spefi-kirjoittajaa seuraa koodeksin vaiheita nykyaikaan asti. Novelleista neljä on julkaistu aiemmin Hurtan koodeksissa. Niihin sen piti jäädäkin, mutta kirjan toimittajat huomasivat, että aihetta voi kehittää edelleen.

Stepanin koodeksissa usrahvaanomainen spekulatiivinen fiktio -liike luo omaa mytologiaansa. Esikuva on tuttu, Lovecraftin Cthulhu-myytti, ja novellit menevät lovecraftilaisen kaavan mukaan. Sitä lukija odottaakin. Bonuksena joissakin novelleissa on Boris Hurtan hahmon Waldemar Rydbergin kaltaisia intohimoisia kirjojenkerääjiä.

Jälkisanoissa kutsutaan lukijoita kirjoittamaan omia koodeksitarinoitaan. Pitäisikö yrittää?

Linnunradan käsikirja liftareille -kuunnelma uusintana radiossa

Marko Ikäheimo

Valittelin aikoinaan Kalaksikukkoon kirjoittamassani esittelyssä, miten mahdottoman upeaa suomalaista kuunnelmaversiota Douglas Adamsin Linnunradan käsikirjasta liftareille ei saanut ostettua Ylen shopista kuin hirveänä CD-nivaskana. Nyt tämäkin ongelma on pois pyyhkäisty, sillä radioteatteri uusii Ylen Ykkösellä tämän huumoriscifin peruskiven kokonaisuudessaan! Sarja alkaa 1.2. ja keväällä esitetään alkuperäiset 12 jaksoa. Syksyllä on vuorossa puolestaan myöhemmin tehdyt jatko-osat.

Tämä sarja iski nöösipoikana 80-luvulla tajunnan mäsäksi kuin sitruunaviipale, joka on kääritty kultaharkon ympärille. Suomen eturivien näyttelijät Heikki Kinnunen, Pekka Autiovuori ja Yrjö Järvinen pistävät rooleissaan parastaan. Itse asiassa Autiovuori ja Järvinen Arthur Dentinä ja Ford Prefectinä ovat mielestäni jopa parempia kuin alkuperäisen BBC:n kuunnelman näyttelijät. Myös Kinnunen on kertakaikkisen loistava kertojana ja käsikirjan äänenä.

 

Mark Kermode: Hatchet Job

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 7 h 53 min, lukija Mark Kermode

Marko Ikäheimo

Englantilainen elokuvakriitikko Mark Kermode pureutuu tätäkin blogia melko läheltä liipaisevaan kysymykseen. Jos nykyisenä internetin aikakautena kuka tahansa voi olla elokuva-arvostelija, niin mihin ihmeeseen ammattimaisia kriitikoita oikeastaan enää tarvitaan? Aikaisemminkaan kriitikot eivät ole olleet mitenkään erityisen kunnioitettu ammattikunta, kuten useampikin kirjassa siteerattu historian merkkimiehen sutkaus todistaa.

Paljon paukutettu massojen viisauskaan ei ole aina erehtymätöntä. Kermode ottaa esimerkiksi Casablancan, johon yleisö takuuvarmasti haluaisi toisenlaisen lopetuksen. Tämä ei tee yleisön reaktiosta missään mielessä typerää, pelkästään inhimillisen. Jos aikoinaan elokuvastudio olisi käyttänyt Casablancan tuottamiseen testiyleisöä meillä ei välttämättä olisi nykyistä maagisen riipaisevaa lopetusta.

Vaarallinen juhannus Lasse Pöystin lukemana Yle Areenassa

Riitta Niemistö

Kun olin lukiolainen, istuin aamuisin ennen kouluunlähtöä mankan vieressä sormi nauhoitusnapilla. Radio Mafiassa Lasse Pöysti luki Vaarallista juhannusta. Minulle Lasse Pöysti ei ole mikään Suomisen Olli. Hän kertoo satuja Pikku Kakkosessa. Vaarallinen juhannus taas on Tove Janssonin kesäisistä muumikirjoista paras. Tykkäsin siitä hurjasti tuolloin 17-vuotiaana ja tykkään vielä enemmän nyt, kun minulla on omia lapsia. En pysty kieltämään nelivuotiasta, jos hän haluaa, että katan hänelle ruoan pöydän alle. Kattoihan Muumipeikon äiti Mymmelin tyttärelle pöydän alle, koska hän tunsi siellä olonsa itsenäisemmäksi.

Se vanha C-kasetti on joskus aikaa sitten kadonnut. Olen yrittänyt sitä etsiä. Ei löydy. Ei mistään. Onneksi Yle tekee kulttuuriteon. Vaarallinen juhannus Lasse Pöystin lukemana löytyy nyt Ylen areenasta Tove Janssonin 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Nyt ollaan kolmannessa jaksossa ja ensimmäinen on kuunneltavissa vielä parin viikon ajan.

Carlos Ruiz Zafón: Marina

Suom. Antero Tiittula, Otava 2013, 282 s.

http://www.carlosruizzafon.com/ (espanjankielinen)
http://www.carlosruizzafon.co.uk/ (englanninkielinen)

Hannu Väisänen

Marina ei ole mielestäni nuortenkirja, vaikka esipuheessa kirjailija sanoo niin ja vaikka sen päähenkilöt ovat 15-vuotias poika, Óscar Drai, ja tyttö, kirjan nimihenkilö Marina. Tai sitten nuortenkirjat ovat Espanjassa erilaisia kuin Suomessa. Kannattaa huomata, että Otava markkinoi tätä kirjaa aikuisille.

Larry Correia: Spellbound (Book II of the Grimnoir Chronicles)

Larry Correian Grimnoir-trilogian toinen osa (osan 1 arvostelu löytyy täältä). Kirjat muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, joten ne myös kannattaa lukea järjestyksessä.

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus  16 h 26 min, lukija Bronson Pinchot

Marko Ikäheimo

Edellisen kirjan tapahtumien jälkeen olisi voinut jo kuvitella että Ryhmä-X...eikun...Griumnoir-järjestön ritarien elämä olisi edes jonkun verran helpottunut. Siellä sentään hoideltiin kohtuullisen ison vihulainen pois päiviltä. Nyt kuitenkin tästä samaisesta vihollisesta paljastuu aivan uusia puolia, eikä sankariemme elämä muutu näiden paljastusten valossa ainakaan yksinkertaisemmaksi.

Podcast-esittely: The Bugle

Podcastin kotisivu: http://thebuglepodcast.com/

Marko Ikäheimo

Satiiri on tunnetusti yksi vaikeimmista huumorin alalajeista. Yksi suosikeistani television puolelta on amerikkalainen The Daily Show, joka on pitänyt kovan tason yllä jo monen vuoden ajan. Podcasteita viime aikoina on iskenyt todella lujaa The Bugle, jossa Daily Shown vakiokaartiin kuulunut John Oliver ja toinen englantilainen koomikko Andy Zaltzman käyvät satiirisesti lävitse ajankohtaisia (ja vähän kaikkia muitakin) tapahtumia. Jos jonkinlaista (kieltämättä löyhähköä) yhtymäkohtaa halutaan etsiä SF-genren kanssa, niin puheenaiheet karkaavat usein todella huikeisiin sfääreihin.

Tuula Karjalainen: Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta

Tammi, 2013

Riitta Niemistö

Hyllyssäni on monta Tove Janssonin kirjoittamaa kirjaa ja monta kirjaa Tove Janssonista. Muttei yhtään tällaista. Kirja keskittyy Tove Janssonin tärkeimpiin ihmissuhteisiin ja miten ne linkittyvät hänen töihinsä. Hän oli sellainen ihminen, ettei toista hänenlaistaan ole. Taiteilijaperheen tytär, joka arvosti vapauttaan enemmän kuin mainettaan. Tove sanoi vanhoilla päivillään, että toivoo joitakin asioita käsiteltävän julkisuudessa vasta hänen kuolemansa jälkeen. Tässä kirjassa käsitellään juuri niitä asioita.

Karjalaisen kerronta tempaa mukaansa. Tove tapasi elämänkumppaninsa Tuulikki Pietilän vasta nelikymppisenä. Ennen sitä hänellä ehti olla useampi vakava miessuhde, joista mikään ei kuitenkaan johtanut avioliittoon. Suhdetta Atos Wirtaseen hän kuvaa Muumikirjoissa Nuuskamuikkusen hahmossa. Jossain aiemmin näkemässäni haastattelussa hän sanoi tajunneensa joskus Taikurin hatun kirjoittamisen jälkeen, että Nuuskamuikkunen on oikeastaan todella itsekäs ja että siksi hän pisti Vaarallisessa juhannuksessa tämän vastuulle 14 metsän lasta. Karjalaisen kuvaus suhteen luonteesta taustoittaa tätä lausuntoa hienosti.

Hobitti: Smaugin autioittama maa (Peter Jacksonin tulkinta valkokankaalle)

Riitta Niemistö

Peter Jacksonin Hobitti-elokuvat seuraavat Bilbon seikkailuja aivan eri näkökulmasta kuin Tolkienin kirjat. Siinä missä Tolkien kertoo Herra Reppulista, joka löytää näkymättömäksi tekevän sormuksen, Peter Jackson kertoo hobitista, joka saa haltuunsa Sormusten Sormuksen. Vaikkei Bilbo tiedä Sormuksesta sen enempää kuin Tolkienin tarinassa, me katsojat tiedämme. Paljon enemmän. Myös haltiakuninkaan saleissa tavattava Legolas on meille vanha tuttu. Vaikkei hän Tolkienin kertomassa tarinassa esiinny, niin minä kyllä olisin pettynyt, jos en olisi häntä Hobitti-elokuvissa nähnyt.

En ole koskaan oikein pitänyt Hobitin luvusta "Tynnyrikyydillä tyrmästä". Oli kuinka sankarillinen kääpiö hyvänsä, niin pari päivää umpinaisessa tynnyrissä on pikkuisen liikaa. Jacksonin versio, missä tynnyrit olivat avoimia oli liikkumistapana paljon uskottavampi. Muuten Jackson sitten taas... panee parastaan. Haltia, joka myöhemmin hoitelee yksin yhden Mumakilista voi laskea koskea kahdella kääpiöllä. Tämä pakomatka takaa-ajoineen oli elokuvan ehdottomia huippuhetkiä.

Kalle Mestarietsivä (1996)

Riitta Niemistö

Mietimme päätoimittaja Ikäheimon kanssa kuuluvatko Kalle Blomkvist -elokuvat Kalaksikukon aihepiiriin. Kuuluvathan ne. Niissä käydään Ruusujen sotaa. Mitä se on, jos ei fantasiaroolipelaamista? Kahdeksanvuotias lukee Blomkvisteja ja lukeminen sai vielä lisää vauhtia, kun hän kuuli, että niistä on tehty elokuvia ja ne löytyvät Ylen Areenasta. Sanoin nimittäin, että ennen ei elokuvaa katsota ennen kuin kirja on luettuna. Tämä elokuva perustuu keskimmäiseen kirjaan, jota me molemmat pidämme kirjoista parhaana. Siinä kun käydään Ruusujen sotaa ja valtakivi on keskeisessä roolissa.

Siitä on jo aikaa, kun viimeksi Blomkvistit luin, ja muutamat juonen käänteet olin kerinnyt unohtaa. Ajattelin aluksi, että seurailen nyt mukana, mutta tarinahan vei mukanaan. Lapsinäyttelijät hoitivat roolinsa juuri niin hienosti kuin ruotsalaisissa Astrid Lindgren -filmatisoinneissa he tapaavat roolinsa hoitaa. Studioyleisömme mielestä elokuvan pahin vika olikin se, että Kalle näytti enemmän Harry Potterilta kuin kirjojen Kallelta. Myös preeriaa olimme pitäneet jotenkin avarampana.