www.kuoriaiskirjat.fi
Hannu Väisänen
Stepanin koodeksi löytyi böömiläisestä hopeakaivoksesta 1400-luvulla, ja nyt kymmenen spefi-kirjoittajaa seuraa koodeksin vaiheita nykyaikaan asti. Novelleista neljä on julkaistu aiemmin Hurtan koodeksissa. Niihin sen piti jäädäkin, mutta kirjan toimittajat huomasivat, että aihetta voi kehittää edelleen.Stepanin koodeksissa usrahvaanomainen spekulatiivinen fiktio -liike luo omaa mytologiaansa. Esikuva on tuttu, Lovecraftin Cthulhu-myytti, ja novellit menevät lovecraftilaisen kaavan mukaan. Sitä lukija odottaakin. Bonuksena joissakin novelleissa on Boris Hurtan hahmon Waldemar Rydbergin kaltaisia intohimoisia kirjojenkerääjiä.
Jälkisanoissa kutsutaan lukijoita kirjoittamaan omia koodeksitarinoitaan. Pitäisikö yrittää?




