Sivut

perjantai 3. helmikuuta 2012

Peter F. Hamilton: Judas Unchained

Kaksiosaisen kirjan toinen puolisko (edellisen osan arvosteltu täällä). Avosteltu versio Audible äänikirja, pituus 40 h 59 min. Lukija John Lee.  

Marko Ikäheimo


Tapahtui edellisessä osassa: ihmiskunta otti aika pahasti pataansa Prime-muukalaiselta, eikä sisäisissäkään asioissa ole varsinaisesti hurraamista. Aikoinaan ihmisten sekaan soluttautunut Starflyer-alieni on pistänyt isomman vaihteen päälle juonitteluissaan ja jälki on sen mukaista. Geneettisesti täydelliseksi rikostutkijaksi luotu Paula Myo yrittää päättää, kenen puolella hänen pitäisi oikein olla. Ozzie ravaa pitkin haltiamaisten silfeneiden koko galaksin ylitse ulottuvilla poluilla. Niin ja muistinko mainita, että siinä Primen ensimmäisessä hyökkäyksessä Commonwealth menetti kertarysäyksellä 23 planeetta, mikä merkitsee aika monta miljoonaa pakolaista.

Tässä ei ole vielä ollut lähellekään kaikkia kirjan alussa meneillään olevista juonenkaarista. Joka tapauksessa kaikki tiivistyy lopuksi siihen, miten pitkälle oikeastaan tällaisessa tilanteessa voi mennä. Morninglightmountainilla ei ole mitään ongelmia tässä: sen ainoa tavoite on hävittää kaikki elämä galaksista ja korvata se omilla järjestelmillään. Ihmiskunnalla tulee vastaavassa tilanteessa pala kurkkuun paljon helpommin.

Minun on yhä vieläkin vähän vaikea saada otetta Hamiltonin kirjojen perimmäisistä pohjavireistä. Edellisessä arvostelussani taisin syyttää häntä jonkinasteisesta heikkojen halveksunnasta ja vahvemman oikeuden ihannoinnista. Nyt minusta kuitenkin tuntuu pikemminkin siltä, että Hamiltonin maailmankaikkeudessa vahvoilla on kyllä velvollisuus suojella heikompiaa. Tämä velvollisuus näyttäisi kuitenkin johtuvan nimenomaan vahvojen myötäsyntyisestä paremmuudesta ja ylivertaisuudesta.

Lähes jokainen lukemani arvostelu on jossakin vaiheessa todennut, että Hamilton voisi vähän karsia tarinoidensa pituutta. Olen pitkälti samaa mieltä. Pari keskeistä ratkaisua tuntuu jopa hieman äkkiä kokoon hutaistuilta, vaikka tarinassa pitäisi kyllä tilaa olla ihan riittämiin. Kaikesta huolimatta kokonaisuus on erittäin viihdyttävä, ehkä kadu sen kanssa vietettyä aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti