Sivut

maanantai 31. joulukuuta 2012

Hannu Rajaniemi: The Fractal Prince

Arvosteltu versio: Kindle e-kirja.

Huom! Arvostelu olettaa, että Rajaniemen edellinen kirja, The Quantum Thief, on tuttu.


Marko Ikäheimo


Mistähän päästä tämänkin arvostelun aloittaisi? Tällä hetkellä tuntuu, että edes jonkunlaiselle hajulle pääsemiseksi pitäisi ensin referoida sarjan edellinen kirja kokonaisuudessaan. The Quantum Thiefin arvostelussa totesin jo, että tämä on yksinkertaisesti mahdoton tehtävä. Rajaniemen kerronnan ylivoimainen rikkaus on koettava itse. Joka tapauksessa superrosvo Jean le Flambeur on nyt saanut Marsista käsiinsä osan alkuperäisistä muistoistaan. Pahempi vain, että tämä paketti on koodattu niin, että sen sisälle on melkein mahdotonta päästä. Tämän ongelma ratkaisu johtaa keskelle aurinkokunnassa käytävää valtataistelua, jossa singulariteetin jälkeiset filosofiset järjestelmät selvittelevät välejään. Yhtenä tämän kamppailun voimakeskuksena on Maapallo, jossa mähnä on osunut tuulettimeen pahemman kerran. Koko planeetan on vallannut orgaanisen elämän ja teknologian sulautumat, joita kutsutaan villiksi koodiksi. Tämän kaiken kaltaisekseen muuttavan kaaoksen keskellä elää ihmisiäkin, tosin heidän olemassaolonsa on melko kummallista.

Tässä kohti onkin aika hyvä paikka lopettaa juonen selostaminen. Korvistani alkaa nousta savua. Kirja koostuu sisäkkäisistä tarinoista. Pitäisi piirtää kaavio, jotta saisin tarkan selvyyden, kuka on kenenkin tarinassa.

Jotkut arvostelijat pitävät Fractal Pricea pelottavana kirjana. Ehkä se sitä onkin, jos lukijan tarkoitus on ottaa tarina haltuun. Mutta jos uskaltaa heittäytyä tapahtumien vietäväksi, käsitteiden merkitykset selviävät kyllä kirjan edetessä. Kirja ei todellakaan pitele lukijan kädestä kiinni. Ronskisti sekaan vain, kyllä se siitä selviää! Ajoittain käsitteet menevät aivan iloisesti yli hilseen, mutta ei se mitään haittaa.

Kirjasarjan kokonaisuuden hahmottamiseen tarvitaan useampi lukukerta. Tämä on yksiselitteisesti hieno asia. Minua on jo pidemmän aikaa harmittanut vaikkapa Alastair Reynoldsin tapaiset kirjailijat, joiden teokset lukee kyllä yhden kerran, mutta sen jälkeen niihin ei ole mitään syytä palata.

Edellisen kirjan arvostelussani olin näkevinäni jonkunlaisen töksähdyksen kirjan loppupuolen kerronnassa. Tällä kertaa sellaista ei löytynyt. Rajaniemi kirjoittaa kuin enkeli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti