Gail Carriger: Soulless - An Alexia Tarabotti Novel

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 10 h 52 min, lukija Emily Gray

Marko Ikäheimo

Alexia Tarabotti on kovaa vauhtia totuttelemassa osaansa yläluokkaisena vanhanapiikana Viktorian aikaisessa Lontoossa, onhan hän jo 25 ja vielä naimaton (hyvä tavaton). Alexia on hieman liian älykäs seurapiireille, eikä hän muutenkaan oikein sopeudu yläluokkaiseen elämänmenoon. Tämä johtuu mahdollisesti osittain siitä, että Alexialla ei ole sielua.

Ilkka Remes: Horna

WSOY 2014, 406 s.

http://ilkkaremes.wordpress.com/

Hannu Väisänen

Ukrainan kriisi on levinnyt Baltiaan ja Suomen rajoille. USA:n ja Suomen sotilastiedustelun salainen operaatio Venäjällä menee pieleen.

Samaan aikaan toisaalla --- suomalainen Lari, amerikansuomalainen Tim ja venäläinen Arkadi toteuttavat omaa suunnitelmaansa. Kaksikymmentä vuotta sitten he olivat nuoria, idealistisia hakkereita Moskovassa (!!!). Idealismi on edelleen tallella, ja nyt he ovat edenneet työurillaan niin pitkälle, että voivat toimia ihanteittensa mukaan. Mutkia juoneen tuovat Larin avovaimo Sara ja toinen nainen Anna. (Taitaa olla vanhanaikaista kutsua Annaa rakastajattareksi?) Naisten ja Larin suhteen kuvauksessa on ällönimelää ihmissuhdemössöä, joka on kuin suoraan Hollywood-elokuvasta.

Muumit Rivieralla (2014)

Riitta Niemistö

Minä en ole koskaan oikein innostunut Muumi-sarjakuvia lukemaan. Päätoimittaja tykkää niiden absurdista huumorista ja nyt kahdeksanvuotias poikamme tulee tässä isäänsä. Viisivuotiaasta on paha vielä mennä sanomaan. Yhtä kaikki, odotin tätä ensimmäistä Muumi-sarjakuvista tehtyä elokuvaa enkä pettynyt. Tarina oli juuri niin absurdi mitä sarjakuvatkin ovat. Pysyin silti juonenkäänteissä mukana ja nauroinkin oikeissa kohdissa.

Ensinnäkin elokuva näytti siltä, miltä muumien kuuluu näyttää: 50-luvun kuvakirjoilta ja vanhoilta sarjakuvilta. Piirrosjälki oli paljon lähempänä Toven viivaa, kuin mikään animaatio, mitä olen nähnyt. Tarinassa oli monta tasoa: viisivuotias ihasteli Niiskuneidin kauniita vaatteita ja aikuinen tarinan käänteitä. Nuuskamuikkusella oli piippu ja Muumipappa joi markiisin seurassa viskiä. Kahdeksanvuotias kihersi naurusta seuratessaan Papan toilailuja. Pieni hauska yksityiskohtana oli useampi siirtyminen kohtauksesta toiseen. Niissä oli otettu mallia Toven ruutujen "väliviivoista".

X-Men revisited

Eli: miten opin olemaan pelkäämättä mutantteja ja rakastamaan niitä uudestaan.

Marko Ikäheimo

Kirjoitin jo aikaisemmin Kalaksikukkoon siitä, miten X-men taas pitkästä aikaa sarjakuvanakin jotain, mitä kärsii katsella. Rachel Ediddenin ja Miles Stokesin podcastin rohkaisemana uskalsin tutustua uudelleen Claremontin ja Byrnen klassisiin X-men -tarinoihin. Kieltämättä hieman riskialtis yritys, sillä nuoruuden suosikkeja ei ehkä kannattaisi kovin tarkalla silmällä katsoa.  Eritoten, jos on sattunut oikein todella *rakastamaan* näitä tarinoita.

The Amazing Spider-Man 2 -peli iPadille

Marko Ikäheimo

Olin näköjään melko innoissani iPadille julkaistusta  The Amazing Spider-Man -elokuvan oheistuotepelistä. Nyt sitten elokuvan jatko-osan tiimoilta ilmoile on pykätty uusi iPad-peli. Vieläkö Hämyhäiskän viehätysvoima toimii?

Ei tuota ongelmia, vaikka
konnilla on tällä kertaa
vähän enemmän kättäpidempää

The Amazing Spiderman 2 muistuttaa päällisin puolin  edeltäjäänsä melko tavalla. Tälläkin kertaa heilahdellaan ympäri Manhattania tehtäviä etsimässä. Rutiinitehtävät ovat ehkä hieman vaihtelevampia: tällä kertaa saattaa konnienkurmotuksen jälkeen seuraavana tehtävänä olla nimikirjoituksen antaminen innokkaalle fanille. Tehtävien keskinäisiä painotuksia on myös viilattu, ja superhauskoja hyperkineettisiä tappeluja konnien kanssa on suhteessa huomattavasti enemmän.

Neal Stephenson: Cryptonomicon

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 42 h 52 min, lukija William Dufris

Marko Ikäheimo

Kuvittelin lapsellisuuksissanin, että aikaisemmin arvostelemani Stephensonin Snow Crash olisi ollut jonkinlainen urakka. Olihan se nyt herttinen sentään 17 tuntia pitkä! Nyt sitten viimein uskaltauduin Cryptonomiconin kimppuun. Melkein neljäkymmentäkolme tuntia Stephensonia täydellä höökillä. Että siihen malliin.

Toimiiko Gravity laisinkaan tv-ruudulta katsottuna?

Marko Ikäheimo

Minulta jäi katsomatta viime vuoden jymymenestys, Gravity, elokuvateatterissa. Elokuvakriitikot olivat kautta linjan yksimielisiä siitä, että tämä leffa täytyy nähdä teatterissa ja mieluummin niin isolta kankaalta kuin vain mahdollista. Jopa tunnetusti 3D-kriittinen brittikriitikko Mark Kermode suositteli tätä elokuvakokemusta nimenomaan kolmiulotteisena. Entäpä nyt, kun Gravity sitten ilmestyi Netflixin listoille? Kannattaisiko sitä laisinkaan katsoa pieneltä ruudulta?