Juri Nummelin: Sotaa, sutinaa, seikkailuja. Suomalaisesta kioskikirjallisuudesta

Avain 2014 228 s.

Hannu Väisänen

Tässä kirjassa on 27 artikkelia alaotsikon mukaisesta aiheesta: kioskikirjallisuudesta.

Joululehtien ottaminen mukaan saattaa ihmetyttää, mutta Juri Nummelin määrittelee kioskikirjallisuuden kirjallisuudeksi, joka on tarkoitettu kerran luettavaksi ja sitten pois heitettäväksi, mikä sopii joululehtiinkin. Kertakäyttöisyyden vuoksi tässä kirjassa mainittuja teoksia lienee turha etsiä kirjastoista tai divareista, Mika Waltaria ja Marton Taigaa lukuun ottamatta, paitsi jos ne on julkaistu Juri Nummelinin itsensä toimittamissa vanhan kioskikirjallisuuden antologioissa.

Bernard Cornwell: Azincourt

Audible äännikirja, pituus 15 h 14 min, lukija Torsten Wahlund

Marko Ikäheimo

Azincourt on yksi englantilaisen mielenmaiseman pyhistä tapahtumista. Paljon pienempi englantilaisten joukko pyyhki taistelukenttää huomattavasti suuremmalla ranskalaisten sotavoimalla herran vuonna 1415. Corwellin kirjan lopusta löytyvän pienen taistelun taustatietojen esittelynk mukaan historiantutkijat eivät ole yksimielisiä siitä, miten suuri sotajoukkojen epäsuhtaisuus lukumäärien suhteen oikein oli. Joka tapauksessa kaikki ovat yksimielisiä, siitä mikä taistelun ratkaisi. Englantilaiset jousimiehet.

Iain M. Banks: The Player of Games

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 11 h 25 min, lukija Peter Kenny

Marko Ikäheimo

Tässäpä vaihteeksi taas yksi kehä sulkeutuu. Kirjoitin tästä kirjasta nimittäin ihka ensimmmäisen Kalaksikukko-arvosteluni. Vuosi taisi olla 1994 tai jotain sinnepäin. Onneksi kyseinen kirjoitelma on armollisesti hautautunut historian hämäriin jo aikapäiviä sitten. Luultavasti se olisi kuitenkin mystisesti vaihtunut jonkun idiootin soperruksiin.

Onneksi sentään ajan hammas ei ole puraissut pahemmin Banksin kirjoituksiin. Joitakin muutoksia myöhempiin teoksiin verrattuna toki löytyy. Player of Games ei ole rakenteellisesti yhtä virheetön kuin esimerkiksi Hyddrogen Sonata tai Surface Detail. Kirjan kertojan viisastelu on erityinen tyylirikko, johon Banks ei ole myöhemmin sortunut. Loppupuolen kirjoissa purevista kommenteista huolehtivat avaruusaluksien tekoälyt, joilta se sujuukin hieman paremmin.

Gail Carriger: Soulless - An Alexia Tarabotti Novel

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 10 h 52 min, lukija Emily Gray

Marko Ikäheimo

Alexia Tarabotti on kovaa vauhtia totuttelemassa osaansa yläluokkaisena vanhanapiikana Viktorian aikaisessa Lontoossa, onhan hän jo 25 ja vielä naimaton (hyvä tavaton). Alexia on hieman liian älykäs seurapiireille, eikä hän muutenkaan oikein sopeudu yläluokkaiseen elämänmenoon. Tämä johtuu mahdollisesti osittain siitä, että Alexialla ei ole sielua.

Ilkka Remes: Horna

WSOY 2014, 406 s.

http://ilkkaremes.wordpress.com/

Hannu Väisänen

Ukrainan kriisi on levinnyt Baltiaan ja Suomen rajoille. USA:n ja Suomen sotilastiedustelun salainen operaatio Venäjällä menee pieleen.

Samaan aikaan toisaalla --- suomalainen Lari, amerikansuomalainen Tim ja venäläinen Arkadi toteuttavat omaa suunnitelmaansa. Kaksikymmentä vuotta sitten he olivat nuoria, idealistisia hakkereita Moskovassa (!!!). Idealismi on edelleen tallella, ja nyt he ovat edenneet työurillaan niin pitkälle, että voivat toimia ihanteittensa mukaan. Mutkia juoneen tuovat Larin avovaimo Sara ja toinen nainen Anna. (Taitaa olla vanhanaikaista kutsua Annaa rakastajattareksi?) Naisten ja Larin suhteen kuvauksessa on ällönimelää ihmissuhdemössöä, joka on kuin suoraan Hollywood-elokuvasta.

Muumit Rivieralla (2014)

Riitta Niemistö

Minä en ole koskaan oikein innostunut Muumi-sarjakuvia lukemaan. Päätoimittaja tykkää niiden absurdista huumorista ja nyt kahdeksanvuotias poikamme tulee tässä isäänsä. Viisivuotiaasta on paha vielä mennä sanomaan. Yhtä kaikki, odotin tätä ensimmäistä Muumi-sarjakuvista tehtyä elokuvaa enkä pettynyt. Tarina oli juuri niin absurdi mitä sarjakuvatkin ovat. Pysyin silti juonenkäänteissä mukana ja nauroinkin oikeissa kohdissa.

Ensinnäkin elokuva näytti siltä, miltä muumien kuuluu näyttää: 50-luvun kuvakirjoilta ja vanhoilta sarjakuvilta. Piirrosjälki oli paljon lähempänä Toven viivaa, kuin mikään animaatio, mitä olen nähnyt. Tarinassa oli monta tasoa: viisivuotias ihasteli Niiskuneidin kauniita vaatteita ja aikuinen tarinan käänteitä. Nuuskamuikkusella oli piippu ja Muumipappa joi markiisin seurassa viskiä. Kahdeksanvuotias kihersi naurusta seuratessaan Papan toilailuja. Pieni hauska yksityiskohtana oli useampi siirtyminen kohtauksesta toiseen. Niissä oli otettu mallia Toven ruutujen "väliviivoista".

X-Men revisited

Eli: miten opin olemaan pelkäämättä mutantteja ja rakastamaan niitä uudestaan.

Marko Ikäheimo

Kirjoitin jo aikaisemmin Kalaksikukkoon siitä, miten X-men taas pitkästä aikaa sarjakuvanakin jotain, mitä kärsii katsella. Rachel Ediddenin ja Miles Stokesin podcastin rohkaisemana uskalsin tutustua uudelleen Claremontin ja Byrnen klassisiin X-men -tarinoihin. Kieltämättä hieman riskialtis yritys, sillä nuoruuden suosikkeja ei ehkä kannattaisi kovin tarkalla silmällä katsoa.  Eritoten, jos on sattunut oikein todella *rakastamaan* näitä tarinoita.