perjantai 18. helmikuuta 2011

Fantasiaa, lastenkirjoja vai lasten fantasiaa

Riitta Niemistö


Yksi Tolkienin julkaistuista kirjeistä on osoitettu toimittajalle, joka pyysi häntä kirjoittamaan artikkelin siitä, millaista on kirjoittaa lapsille. Tolkien kieltäytyi kohteliaasti.Varsinaisen vastauksen lisäksi on säästynyt luonnos, jossa hän kertoi, ettei hän ole kirjoittanut tarinoitaan lapsille, vaan kaikille, joita tällaiset tarinat kiinnostavat. Luonnoksesta tuli lopulta varsin pitkä selostus siitä, miten lapsia ei pitäisi kohdella yhtenä massana. Lapsia on yhtä monenlaisia kuin aikuisia. Lapset ovat vain aikuisia kehittymättömämpiä.

Tove Jansson puolestaan sanoi usein, ettei hän kirjoittanut Muumikirjoja lapsille, vaan viihdyttääkseen omaa sisäistä lastaan. Hän oli taiteilijaperheen tytär ja rakastunut toiseen naiseen sellaisena aikana, kun homoseksuaalisuus oli vielä rikos. Muumikirjoissa vahva teema onkin tietynlainen ulkopuolisuus. Tavallisia ihmisiä eniten muistuttavat hahmot, hemulit ja vilijonkat, ovat jotenkin epäilyttäviä, melkeinpä vastenmielisiä.

Tolkienin tuotanto ja Muumikirjat ovat selvästi fantasiaa, mutta mitä sanoa lastenkirjoista yleensä? Onko jokainen satukirja, jossa eläimet puhuvat tai prinssi saa prinsessansa automaattisesti myös fantasiakirja? Entä miten määritellään lastenkirja?

Minusta lastenkirjan tekee lastenkirjaksi se, että päähenkilöt ovat lapsia ja kirja kertoo lapsille tutuista asioista. Kirjasta löytyy jotain, johon lapsi voi samaistua. Muumipappaa ja Merta tai Muumilaakson marraskuuta en vielä pitkään aikaan aio pojallemme lukea, koska niistä tämä lasten taso puuttuu.

Ihan jokaista satukirjaa en pidä fantasiakirjana. Vaikka esimerkiksi Koiramäellä asuu puhuvia koiria, tarina kertoo koiriksi piirretyistä ihmisistä ja on pohjimmiltaan hyvinkin realistinen kuvaus entisajan elämästä. Satu muuttuu fantasiaksi, kun maailma eroaa tavalla tai toisella ihmisten maailmasta. Syntymäpäiväkakkua syöneet päästäiset olivat jo rajatapaus, mutta kaupungista ihmisumuksesta siskoaan pelastaneet maalaishiiret selvää fantasiaa. Siinä ihmiset olivat ihmisiä ja hiiret hiiriä.

Meillä eletään sitä ihanaa aikaa, kun kaikki lastenkirjaklassikot ovat lapsille uusia ja niitä saa lukea heille ääneen. Klassikkojen lisäksi pyrin löytämään myös uudempia kirjoja. Vaikka 70-luvun realistisissa lastenkirjoissa oli hyvätkin puolensa, niin minusta on upeaa, että lapsille löytyy myös uudempia tasokkaita fantasiatarinoita, joista me vanhemmatkin nautimme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti