tiistai 26. huhtikuuta 2011

Doctor Who: The Impossible Astronaut

Marko Ikäheimo


Katselin BBC Playerin kautta viime lauantaina Doctor Whon kuutoskauden aloitusjakson The Impossible Astronaut. Viitoskausi päättyi koko universumin romahtamiseen ja uudelleen starttaamiseen. Mihin tässä enää voidaan edetä?

Jakso alkaa pari kuukautta jouluspesiaalin tapahtumien jälkeen. Amy ja Rory ovat elelleet hissukseen ja odotelleet kuulevansa jotakin Tohtorista. Sitten postilaatikosta tipahtaa Tardiksensininen kutsukirje. Myös River Song saa vankiselliinsä samanlaisen kutsun.  Tapaamispaikalla jotakin menee todella pahasti pieleen. Tämän enempää juonta on turha ruveta selittelemään: mitkään selitykset eivät tee sille oikeutta.

Juontakin tärkeämmät ovat loistavat henkilöhahmot, erityisesti Tohtori itse. Taas kerran Matt Smith on äärimmäisen loistava roolissaan. Hänessä on jotakin samaa ulkoavaruudesta tipahtanutta kuin vaikkapa David Bovien Ziggy Stardust -hahmossa. Jopa Tenantin palvottu tulkinta Tohtorista oli kuitenkin perimmältään melko tavallinen kaveri coolin ruuvimeisselin kanssa. Smithiä katsellessa tulee heti tunne, että tuon ulkokuoren sisällä ei kaikki toimi ihan normaalilla tavalla. Tämä Tohtori osaa myös laittaa ison ajatteluvaihteen päälle, ja silloin on helppo uskoa seuraavansa jonkun tavallista pulliaista erityisemmän toimintaa.

Doctor Who:ssa on hienoa myös se, miten sarja ei pelkää hypätä täydestä komediasta suoraan äärimmäisen tunteisiin vetoavaan osuuteen. Esimerkiksi River Songin selitys siitä, mikä tulee olemaan hänen elämänsä kaikkein kauhein päivä, on yksinkertaisesti riipaiseva. Kaikkein hurjinta on, että se päivä on jo sarjassa nähty, toissakaudella!

Koska tämä jakso on Steven Moffatin käsialaa, luonnollisesti siinä on mukana myös uusi Mörkö, jolla on oma Koukkunsa. Tämä öttiäinen on vaikuttaa melko tehokkaalta, vaikka ei Moffatin itkevien enkeleiden tai lihan luista kalvavien varjojen tasolle pääsekään. Tosin siinä onkin pari sf-televisiosarjojen tehokkainta pahalaista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti