sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Clifford Simak: Ring Around the Sun

Arvosteltu versio: Kindle e-kirja, julkaistu Collanczin SF Gateway -sarjassa, alkuperäinen julkaisuvuosi 1953
 
Simakin Väliaseman arvostelu vanhassa Kalaksikukossa

Marko Ikäheimo

 
Kirjan päähenkilö, Jay Vickers, on kohtalaisen menestynyt kirjailija, joka ei kuitenkaan tunne kuulunvansa nyky-yhteiskuntaan. Kyse ei kuitenkaan ole normaalista taiteilijan maailmantuskasta, vaan hän ei todellakaan oikein kuulu muiden ihmisten joukkoon. Eipä sillä, myös yhteiskunnalla itsellään riittää ongelmia. Vuosikymmeniä jatkunut kylmä sota uhkaa muuttua todelliseksi sodaksi.
 
Tämän keskellä alkaa tapahtua todella kummallsia asioita. Pitkin ja poikin maata alkaa putkahdella kauppoja, joissa myydään omituisia esineitä. Kauppojen valikoima ei ole suurensuuri, mutta ne harvat kamat kestävät ikuisesti, kirjaimellisesti. Uusia tuotteita ilmestyy vähitellen, vaikka niiden myymisessä ei ole mitään taloudellista järkeä. Eipä ihme, että tällainen säikäyttää muutaman erittäin vaikutusvaltaisen henkilön hyvin perusteellisesti.

Jostakin syystä juuri Jay Vickers vaikuttaisi olevan yksi avaintekijä tässä kummallisessa kokonaisuudessa. Oman menneisyytensä arvoitusta ratkaistessaan hän joutuu paljon itseään suurempien voimien pelinappulaksi.
 

Vähän vanhanaikainen

Kirjoitusajankohta näkyy tässä kirjassa selkeästi. Mies- ja naisroolit ovat niin perinteisiä, että se pakkaa ajoittain jo vähän harmittamaan. Tosin kirja ei ole aikakautensa tuotokseksi pahimmasta päästä. Esimerkiksi hänen naishahmonsa kykenevät menestymään liike-elämässä. Mutta kyllä he silti loppujen lopuksi tarvitsevat hyvän miehen olkapäätä, johon tukeutua.
 

Protolarppaajia ja rajaseudun asukkaan ihanne

Kirjasta löytyy myös mielenkiintoisia rinnakkaisuuksia nykymaailmaan. Merkittävä osuutensa tapahtumista on eräänlaisella esilarppaajien liikkeellä. Sen jäsenet perehtyvät kukin omaan erityiseen aikakauteensa ja kirjoittavat siitä tarinoita, joissa kuvittelevat elävänsä kyseisessä aikakaudessa. Simak itse näyttäisi paheksuvan tällaista hupsuttelua ja vastuunpakoilua. Varsinkin nykyajan moninaisten hörhöilyjen rinnalla tällainen touhu vaikuttaa kyllä suorastaan tervejärkiseltä harrastukselta.
 
Simakilla on oma, hyvin erityinen kerrontatyylinsä. Hänen vakaa ja järkähtämätön rehellisyytensä pakottaa lukijan uskomaan kirjan tapahtumiin. Eipä ihme, että kirjailijan ihmisideaali on perusluotettava uudisraivaajaluonne, johon voi tukeutua tilanteesta riippumatta kuin kallioon.
 
SF Masterworks -sarjaa kirjamuodossa julkaissut Collancz aloitti viime vuoden puolella julkaisemaan scifi- ja fantasiaklassikkoja e-kirjoina SF Gateway -sarjassa. Sähköisen kirjojen yleiseen hintatasoon suhteutettuna sarjan kirjat vaikuttavat varsin kohtuuhintaisilta. Pienenä kauneusvirheenä täytyy pitää kirjan vähän huolimatonta oikolukua. Tuntuu melkein siltä, että teksti on skannattu suoraan paperiversiosta, eikä tekstintunnistusohjelman lopputulosta ole viitsitty tarkistaa. Ajoittaiset virheet eivät estä hyvästä kirjasta nauttimista, varsinkin kun kyseessä on tällainen eittämätön SF-klassikko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti