torstai 17. syyskuuta 2015

Cixin Liu: The Three-Body Problem

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 13 h 26 min, lukija Luke Daniels

Marko Ikäheimo


Oli siitä Hugo-palkintojen peukalointikärhämästä jotakin hyötyä. Romaanisarjan voittaja, Cixin Liun Three Body Problem vaikutti hyvinkin mielenkiintoiselta. Kiinalaisen kirjailijan tuotos, vieläpä käännetty englanniksi. Olikohan kiinalaisessa SF-kirjallisuudessa eroa länsimaiseen verrattuna?

Tarina ainakin alkaa tavanomaisesta poikkeavalla tavalla. Ensimmäinen kohtaus on Kiinan kulttuurivallankumouksen ajalta, jolloin ihan ihmiskunnan omin voimin saatiin aikaan yleiselle inhimillisyydelle vieraita asioita. Yksi levottomuuksista selvinneistä joutuu keskelle tapahtumia jotka uhkaavat mullistaa koko elämämämme, niin kuin me sen tunnemme.

Myöhemmin nykypäivän tieteellisessä maailmassa, erityisesti fysiikan perustavanlaatuisten totuuksien tutkimisessa, mikään ei tunnut oikein käyvän järkeen. Yksi tiedemiehistä värvätään selvittämään asioiden oikeita periä, ja niiden takaa löytyykin hyvin erikoisia syitä.

En tunne kiinalaista kulttuuria niin hyvin, että osaisin erottaa kirjasta jotain tiettyjä vaikutteita. Kiinan hyvin erityinen historia luo eittämättä kaikelle omintakeisen taustan. Lisäksi yksi pahantapainen vanha poliisi voisi olla suoraan vanhoista Hong Kong -leffoista.

Ennen tämän arvostelun kirjoittamista en tiennyt, että kirja on osa trilogiaa. Tarinan lopetus tuntuikin hieman oudolta. Periaatteessä juoni olisi voinut päättyä tähänkin, mutta nykytilanteessa tutustun kyllä suurella mielenkiinnolla sarjan seuraavaan osaan, englanninkieliseltä nimeltään Dark Forest.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti