sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Dan Fagin: Toms River - A Story of Science and Salvation

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 18 h 21 min, lukija Dan Woren

Marko Ikäheimo

 

Pikkupaikkakunta Amerikan itärannikolla viime vuosisadan puolessa välissä. Suuri kansainvälinen kemikaalijätti haluaa rakentaa tuontantolaitoksen alueelle. Luvassa on roppakaupalla taloudellista toimintaa ja uusia asukkaita. Kuulostaako hyvältä? Niin kuulosti myös kyseisen paikkakunnan päättäjistäkin.

Valitettavasti tuohon aikaan tietoisuus käsiteltyjen kemikaalien vaarallisuudesta ja niiden kulkeutumisriskistä luontoon ei juurikaan tiedetty. Eikä kyllä pahemmin välitettykään. Hurjin veijari vuokrasi maatilkun paikalliselta viljelijältä ja dumppasi sen kylmästi täyteen ruostuvia peltitynnyreitä täynnä erittäin haitallisia kemikaalijätteitä. Itse tehdaskaan ei ihan hirveän paljon viitsinyt omien jätöksiensä puhdistamiseen panostaa.

Tällainen hurjastelu sitten aikaa myöten kostautuikin. Paikkakunnalla heräsi epäilys, että erityisesti lasten syöpäsairastuvuus on huomattavasti muuta maata korkeammalla tasolla. Syyn ja seurauksen todistaminen oli monumentaalinen urakka. Ensinnäkin mahdollisten saasteiden lähteen ja leviämisen toteaminen ei ole mitenkään erityisen helppoa. Toisekseen piti todistaa, että syöpätapaukset saattoivat johtua altistumista näille saasteille ja että ylipäätänsä jonkinlaista tilastollista poikkeamaa normaalitasosta oli olemassa.

Taistelua johti joukko sairastuneiden lasten vanhenpia. Ilman heidän väsymätöntä työtään koko kalabaliikki olisi todennäköisesti hautautunut jonnekin vastaavien tapausten alaviitteeksi. Luonnontieteellisen koulutuksen saaneena tunnen sympatiaa myös tilannetta selvittäneitä tutkijoita kohtaan. Vaikka miten sympatiat olisivat sairastuneiden lasten perheiden puolella, tieteellisen näytön vaatimustakaan ei oikein romukoppaan voi heittää. Silloin vaarana olisi totuuden etsimisen muuttuminen täydelliseksi huutokaupaksi.

USA:n nykyisen hallinnon touhuja katsellessa ja jossakin määrin Talvivaaran sekoiluja seuratessa tämä kirja tuntuu hyvin ajankohtaiselta. Mikäli emme ajoissa havahdu tekojemme ympäristövaikutuksiin, luvassa saattaa olla vuosikymmenien kuluttua rajujakin yllätyksiä.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti