sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Terry Pratchett & Stephen Baxter: The Long Utopia

Doubleday 2015, 361 s.

Hannu Väisänen



Pitkä Maa -sarjan aiemmissa osissa (1) saimme tietää, että maapalloja on ääretön määrä ja niiden välillä voi siirtyä yksinkertaisen laitteen avulla (stepper), jonka lapsikin osaa tehdä (piirustukset laitettiin nettiin sarjan ensimmäisessä osassa). Maapallolta toiselle voi siirtyä kahteen eri suuntaan, jotka on mielivaltaisesti nimetty idäksi ja länneksi.

Ongelmia syntyy, jos siirtyykin pohjoiseen tai etelään. Eläkkeelle vetäytynyt tekoäly Lobsang joutuu uudelleen pelastamaan maailmaa, siis maailmoja, yhdessä kahden muun tutun hahmon, Joshua Valientén ja Sally Linsayn, kanssa.

Sivujuonessa kerrotaan Joshua Valientén esi-isistä. Se vie meidät muun muassa Dickensin ajan Lontooseen, joka on Pratchettin romaanin Dodger (Viemärin valtias) (2) tapahtumapaikka. Dodgeria emme tapaa Pitkässä Utopiassa, mutta eräs Joshuan esi-isä puuhailee samantapaisten asioitten parissa kuin Dodger.

Kirjan loppu tuo mieleen kuuluisan tieteiselokuvan ja -elokuvasarjan, mutta niitten paljastaminen olisi paha spoileri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti