tiistai 21. joulukuuta 2010

Tove Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia

Ruotsinkielisestä alkuteoksesta Det osynliga barnet och andra berättelser, 1962, suomentanut Laila Järvinen

Riitta Niemistö


Meillä on joulukuusessa latvan tuntumassa tekoruusu ja sen alla helminauha. Nämä ovat muistoja sinkkuvuosilta, kun ajatus perhejoulusta aiheutti akuuttia ahdistusta. Silloin ruusu oli pöytäkuusen latvassa. Sittemmin on tullut annettua periksi sovinnaisuudelle ja kuusen latvassa on meilläkin tähti.

Luin tarinan kuusesta juuri päivää vaille viisivuotiaalle pojalle. Hän tuntui kuuntelevan tarinaa lumoutuneena. Mitä hän ymmärsi, sitä en tiedä, mutta tarinan tunnelmaan päästiin ja lopuksi mietittiin, miksi Muumiperhe vetäytyi pöydän alle. Itse ihmettelin lapsena, että miten ihmeessä muka Hemuli ja Kampsu ja täti olisivat ymmärtäneet koko jutun ihan väärin. Muumiperhehän se, mutta onneksi nyyti sukulaisineen tuli selittämään.

Vanhoja ja uusia suosikkeja

Novellikokoelmassa Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia on kahdenlaisia tarinoita. Toisista pidän aivan tavattomasti, toisia en oikein ymmärrä. Luin suurimman osan tarinoista pojalle alkusyksystä, Kuusen tänään. Hän jaksoi kuunnella ne kaikki, vaikka Muumipapan urotyöt vähän aiemmin pistivät kiemurtelemaan.

Vanhastaan olen pitänyt tavattomasti Kevätlaulusta, Hemulista joka rakasti hiljaisuutta sekä Maailman viimeisestä lohikäärmeestä. Varsinkin pienen Hemulin kasvutarina on koskettava ja muiden hemulien käytös tuntuu suorastaan pelottavan tutulta. Erilaisuuden hyväksyminen on usein varsin näennäistä.

Tällä kierroksella löysin Kamalan tarinan ja huomasin, miten vahvasti poika tarinaan eläytyi. Ei ole helppoa olla toiseksi pienin. Isän kuvitelma siitä, ettei homssu enää ikinä uskoisi häntä, jos hän periksi antaisi, tuntui pelottavan tutulta. Myös Hattivattien salaisuus oli saanut uutta sisältöä sitten viime lukeman.

Ja muita tarinoita

Tarina Sedrikistä ja nimikkotarina Näkymättöstä lapsesta ovat ihan kivoja, mutta eivät mitenkään erityisiä. Ehkä ongelmana on se, ettei kosketuspintaa omiin kokemuksiin ainakaan vielä löydy.

Tarina Vilijonkasta, joka uskoi onnettomuuksiin jäi meiltä lukematta. Jostain syystä poika nyt ei vain halunnut, liekö novellin nimi pelottanut? Yritin sitä äsken lukea, mutta se ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti