torstai 6. tammikuuta 2011

Harry Potter vanhassa Kalaksikukossa

Riitta Niemistö


Luin kuudetta Potteria kesällä keskiraskauden aikaan, kun odotin tuntevani pian ensimmäiset potkut. Mietin, että kun viimeinen Potter ilmestyy, meillä on ehkä parivuotias lapsi. Ajatus tuntui tuolloin täysin mahdottomalta. Nyt ovat kaikki Potter-kirjat suomennettukin, viimeiseen kirjaan perustuva elokuva teattereissa, tuolloin odotettu lapsi jo viiden ja nuorempi lapsi kohta kahden.

Neljännen elokuvan kävimme katsomassa pian ensi-illan jälkeen, kun esikoinen vielä potki mahassa, mutta nyt elokuviin pääsemisessä on omat kommervenkkinsa. Viimeisimmän Potter-elokuvan arviota odotellessa, voi vaikka käydä vilkaisemassa Potter-kirjojen ja elokuvien arvosteluja vanhasta Kalaksikukosta.

Kirjat

J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi
J.K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki

Elokuvat

Harry Potter ja viisasten kivi
Harry Potter ja Salaisuuksien kammio

Puuttuvat kirja-arvostelut ilmestynevät Kalaksikukkoon viimeistään sitten, kun Potterit lapsille ääneen luen. Elokuvat eivät ole kirjojen lailla klassikkoteoksia, mutta kaipa niitäkin tulee vielä lasten kanssa katsottua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti