The Prisoner -uudelleenkatselut, osa 9

Tämänkertainen jakso: Checkmate

Marko Ikäheimo

Jotakin tästä jaksosta kertonee se, että olin jo autuaana kirjoittamassa arviota seuraavasta osasta. Tavallaan tällä kertaa vuorossa on varsin erityinen jakso. Se on nimittäin aivan erityisen tylsä. Tekijät halusivat osoittaa, että kyllä täälläkin metafoorat osataan, katsokaapa vain. Kuutosen ja Kakkosen kamppailu on kuin sakkipeliä, joten (jukupliuta!) jakso alkaa kuin alkaakin näiden kahden  sakkimatsilla, jossa   kyläläiset ovat nappuloina. Ja sitten Kutonen yrittää karata ja kaikkea muuta vänkää tapahtuu. Plääh. 

Tämä taitaakin olla Prisonerin ensimmäinen varsinainen hutilyönti. Monimerkityksisyyksillä (hetkonen…meni oikein) ja moninkertasilla hämäyksillä sarjan fanit on hemmoteltu niin hyvälle, että näin kömpely rinnastus takertuu pahemman kerran kurkkuun. McGoohan on luonnollisesti äärimmäisen intensiivinen ja hypercool. Hänen upea 60-luvun tv-tyylinen tappelunsa eräidenkin konnien kanssa on jakson huippukohta, mutta yksi kohtaus ei kesää tee. Onneksi seuraavassa jaksossa päästäänkin sitten oleellisuuksien lähteille.   

Stephen Fry: Mythos

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, lukija Stephen Fry, pituus 15 h 25 min

Marko Ikäheimo

Stephen Fry:n kirjoittama kokoelma antiikin kreikkalaisia myyttejä, jonka äänikirjaversion lukee Fry itse. Tässä on jo aika voittava yhdistelmä kasassa. Tarujen sisältö on tinkimättömän alkuperäinen, syvästi sivistyneeltä kirjoittajalta ei vähempää ole lupa odottaakaan. Sen sijaan Fry:n kommentit ja vertaukset voivat olla hyvinkin ajankohtaisia.

Kaikki tarustot tarvitsevat alkukertomuksensa. Tässä tapauksessa kuluu parikin sukupolvea, ennen kuin parhaiten tunnettu kokoonpano saadaan kasaan. Pari erikoistapausta, kuten Afrotide, tarvitaan vielä kokonaisuutta täydentämään ennen kuin päästään varsinaiseen meininkiin käsiksi. Edellisille sukupolville tuppaa rytäkässä käymään vähän kehnosti, mutta sellaista se on.

X-Men: Apocalypse (2016)

Marko Ikäheimo

X-men -elokuvien maailma alkaa jo sekavuudessaan lähennellä sarjakuvaversiota. Ensin oli yksi trilogia ja sitten palattiin alkujuurille. Jossakin välissä on käyty jo pari kertaa vaihtoehtotodellisuuksissakin kääntymässä. Ja aikahyppelyäkin on harrastettu.

Siinä mielessä tämä viimeisin uudelleenkäynnistys ei enää ihmeemmin ihmetystä aiheuta. Jossakin määrin kai tarkoitus olisi jatkaa X-Men -first class -jatkumon tarinaa. Lisäksi myös alkuperäinen leffatrilogiakin kummittelee taustalla jossakin määrin. Ehkä näitä asioita ei ole hyvä miettiä liian syvällisesti. Menee vain pieni pää turhaan sekaisin.

Thor - Ragnarok (2017)

Marko Ikäheimo

Omien elokuviensa sivussa Thor törmäili Avengers-leffoissa, minkä jälkeen hän lähti etsimään

Hieman ryppyotsaisten alkuosien jälkeen nyt otetaankin oppia Guardian of the Galaxy -leffoista. Vakavimmissakin kohtauksissa tapahtuu takuuvarmasti jotakin järjetöntä ja odottamatonta. Marvelin elokuvien suosio alkaa olla sellaisella tasolla, että ne voivat olla jo vähän nenäkkäitäkin. Ja tätä osastoa ohjaaja Taika Waititi on enemmän kuin valmis tarjoilemaan.

Blade Runner 2049 (2017)

Marko Ikäheimo

Aikoinaan yliopistolla pääsin uuden ja ihmeellisen internetin ääreen, ja tutustuin Usenetin uutisryhmiin (lapset, kysykää vanhemmiltanne). Siellä sitten aivan erityisesti tuli vietettyä aikaa lukien keskusteluja Ridley Scottin Blade Runnerin salaisuuksista ja tulkinnoista. Opintojen etenemisen suhteen olisi ehkä ollut parempi, että olisi kuluttanut kyseiseen aiheeseen vähän vähemmän aikaa.

Supergirl (tv-sarja)

Marko Ikäheimo

Muinoin, arviolta noin miljoona vuotta sitten, televisioyhtiöt olivat vähän nolostuneita supersankarisarjoista. Itse asiassa jopa sarjakuvatkin vähän nolostelivat omaa luonnettaan. Kaiken piti olla synkkää ja angstista, eikä lukijalla/katsojalla missään tapauksessa saanut olla hauskaa. Eihän tässä nyt sentään oltu mitään pikkulasten ohjelmia tekemässä! Yksi huonoimmista esimerkeistä oli tv-sarja Smallville, jonka periaatteessa olisi pitänyt kertoa Teräsmiehen nuoruusvuosista. Nimet olivat sarjassa kyllä tuttuja, mutta siihenpä se jäikin. Edes kuuluisaa asua ei nähty ennen viimeisen jakson viimeistä kohtausta. Eikä siinä sarjassa paljon hymyjäkään nähty.

Vaiana (2016)

<

Marko Ikäheimo

”Marko on taas ajankohtainen” -osastolta, päivää. Jotenkin nämä elokuvat vain tuntuvat lipsahtavan ohitse. Vaiana osui kohdalle puolivahingossa, kun tulin kuunnelleeksi siitä ylistystä BBC:n mainiossa ”Kermode and Mayo” -filmipodcastissa.
Elokuvan juoni ei mahdollisesti ole ihan kaikkein yllättävin. Jossakin polynesialaisessa kylässä jotain parisentuhatta vuotta sitten asiat alkavat mennä pieleen. Kalaa ei tule ja kookospähkinätkin alkavat mädätä puihin. Päällikön tytär, Vaiana, päättää uhmata kylän sääntöä, jonka mukaan valliriutan ulkopuolelle ei saa purjehtia. Hänen päämääränään on löytää puolijumala Maui, jonka syytä koko onnettomuus oikeastaan on. Maui ei ole tehnyt sitä pahuuttaan, mutta hän sattuu olemaan veijarijumala, joka ei aina osaa oikein harkita tekojensa seurauksia.

Arrival (2016)

Marko Ikäheimo

Arrivalin alku on aika armoton, melkein kirjaimellisesti vetää jalat alta. Ja sitten muukalaiset tulevat viera
ilulle. Oikeastaan ne tulevat isoilla linssinmotoisilla aluksilla kahteentoista kohteeseen maapallolla ja pääasiallisesti möllöttävät ilmassa. Loppujen lopuksi jonkinlainen kommunikaatioyhteyskin saadaan aikaiseksi. Harmillisesti keskusteluissa esiintyy pieniä kieliongelmia. Lähinnä ihmisosapuoli ei saa mitään tolkkua vierailijoiden puheesta. Tarvitaan siis ihan koulutettua kielitieteilijää avuksi.

Spider-Man: Homecoming (2017)

Marko Ikäheimo

Viime kesänä piti tehdä valinta, ja syystä tai toisesta viimeisin Hämähäkkimies-elokuva jäi Wonder Womanin jalkoihin. Eipä sillä, WW ei ollut sekään yhtään hassumpi. Nyt kuitenkin hämyhäiskäkin tuli digitaaliseen myyntiin, joten pitihän sekin sitten tarkistaa.

Sam Raimin ensimmäiset elokuvat saavat minulta roppakaupalla papukaijapisteistä jo siitä hyvästä, että ne sattuivat olemaan ensimmäisiä siedettäviä versioita aiheesta. Seuraavat Amazing Spider-Man -leffat olivat puolestaan aika totista torvensoittoa. Andrew Garfieldin ja Emma Stonen kemia pelasti huomattavasti. En kyllä vieläkään tajua, miksi Stone ei voinut olla Mary Jane Watson, mihin rooliin hän olisi ollut enemmän kuin sopiva.

Tuomas Hovi: Vlad Seivästäjä ja vampyyrikreivi Dracula

Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2015

Marko Ikäheimo

Helsingin Sanomien sähköisten kirjojen kirjastossa on digitaalisen Hesarin tilaajien mahdollista lukea kuukauden kirja ilman lisämaksua. Viime kuussa tämä oli Tuomas Hovin tietokirja Vlad Seivästäjästä ja Vampyyrikreivi Draculasta. Tämähän osui niin kuin täysin keskelle meikäläisen kiinnostusaluetta, joten ei kun kimppuun.

Kun julkaisija on Suomalaisen kirjallisuuden seura ja kirjoittaja on ammatiltaan folkloristi, on lupa odottaa hieman akateemisempaa lähestymistapaa aihealueeseen. Kieltämättä kirja onkin hyvin perusteellinen lähdeanalyysissään ja -viittauksissaan. Kantavana ajatuksena kirjassa on tutkia sitä, miten keskiaikaisen ruhtinas Vlad Seivästäjän historia liittyy kuvitteelliseen kreivi Draculaan ja missä vaiheessa nämä kaksi alkoivat sekoittua toisiinsa.

Stephen King: The Dark Tower I - The Gunslinger

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 7 h 20 min, lukija George Guidall

Marko Ikäheimo

Nuorena aikuisena harrastin paljonkin kauhua, eritoten Stephen Kingiä. Myöhemmin kehitin jonkinasteisen snobismin Kingin tuotantoa kohtaan. Ehkä se oli liian suosittua. Ainakin kirjojen sivumäärät alkoivat olla sellaista luokkaa, että aika ei enää riittänyt niihin uppoutumiseen. Siinä sivussa sitten jäi Dark Tower -sarjakin lukematta. Ehkä nyt on pikkuhiljaa aika tutustua siihenkin.

Aloitus tuntui vanhalta kunnon Kingiltä. Erityisesti siltä, josta aikoinaan en oikein erikoisemmin välittänyt. Hirveästi tilannemaalailua, eikä mihinkään oikein päästä. Mutta Kingilläpä, pirulaisella, olikin keittiöveitsi selän takana. Kun lukija oli saatu vaivutettua tyytyväiseen horrokseen, silmille heitetään niin raivokas kohtaus, että ei paremmasta väliä. Sen jälkeen Kingillä olikin kädet sen verran tiukasti kraivelessa kiinni, että irti ei ollut pyristelemistä.

Samuli Antila: Vasalli

Osuuskumma 2015, 214 s.
 

Hannu Väisänen

Tästä kirjasta jäi mieleen kaksi asiaa: Neuvostoliitto ei vallannut Viipuria talvisodassa, vaikka kirjassa niin väitettään (tai sitten tämä onkin vaihtoehtohistoriaa), ja päähenkilön 1920-luvulla käyttämä sana metsuri on uudempi. Sana puuttuu vielä 1960-luvun alussa ilmestyneestä Nykysuomen sanakirjasta.

Eugene Soltes: Why they do it - Inside the Mind of the White-Collar Criminal

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 11 h 54 min, lukijat Johnny Heller, Eugene Soltes

Marko Ikäheimo

Olen aikaisemmin arvostellut Kalaksikukossa Kevin Duttonin kirjan siitä, miten psykopaattien ominaisuudet saatavat auttaa heitä menestymään. Voisi sanoa, että tässä kirjassa on esillä vähän pimeämpi puoli samasta aiheesta.

Talousrikoksia ei ole aina mielletty rikollisuudeksi laisinkaan. Vähän päälle sata vuotta sitten sisäpiirin kaupankäynti oli suorastaan yrityksen hallituksen jäsenen luontaisetu. Vielä 1950-luvulle asti talousrikollisen joutuminen käräjille asti oli melko epätavallista. Ongelmana oli sen mieltäminen, kuka näiden rötösten uhri oikeastaan on.

Manu Saadia: Trekonomics - The Economics of Star Trek

Marko Ikäheimo

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 8 h 21 min, lukija Oliveri Wyman

Tässäpä vasta mielenkiintoinen aihe tarjolla. Star Trek ja taloustiede. Onneksi kirjasta nauttiakseen ei tarvise olla aivan mahdoton nörtti. Trekin perusteet on kuitenkin hyvä hallita.

Manu Saadialla on molemmat puolet hallinnassa. Saadia on ollut Trekkie pienestä pitäen, minkä lisäksi hän on ihkaoikea taloustieteilijä. Tällaisella taustalla Trekistä saa tongittua esille hyvinkin mielenkiintoisia näkökulmia.

Neil Gaiman: Norse Mythology

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus  6 h 29 min, lukija Neil Gaiman

Marko Ikäheimo

Häpeäkseni joudun tunnustamaan, että ensimmäinen ajatukseni kirjasta kuullessani oli: "tässäpä taas maailmankuulu kirjailija ryöstöviljelee vanhoja taruaarteita". Vaikka Gaimanin Sandman onkin eittämätön mestariteos, on siinä myös ajoittain aika suoraviivaista lainaustoimintaa havaittavissa.

Kuitenkin heti alkupuhe riisui  aseista. Gaiman tunnustaa siinä syvän kiintymyksensä näitä tarinoita kohtaan. Hänen mukaansa tarkoituksena on pikemminkin herättää kiinnostusta alkuperäisiin taruihin ja kannustaa tutustumaan niihin.

Wonder Woman (2017)

Marko Ikäheimo

DC:n supersankarielokuvat eivät ole sitten Nolanin Batman-trilogian antaneet juurikaan aihetta riemunkiljahduksiin. Saatan kirjoittaa joskus enemmänkin tällä välillä tulleista tekeleistä, mikäli olen erityisen pahalla tuulella. Hirvittävän Batman v Superman räpellyksen ehdottomasti paras osuus oli kuitenkin Gal Gadotin Wonder Woman, joten uskaltauduin kohtuullisen luottavaisin mielin elokuvateatteriin.

Ja katso, se oli hyvä.

Marko Hautala (toim.): Valkoiset varpaat - Kauhunovelleja

Haamu, 2015, 176 s.

Seitsemän novellia, Marko Hautalan esipuhe ja kirjoittajien esittelyt.

Hannu Väisänen

Esipuheen mukaan kirjoittajille, paitsi Marko Hautalalle ja Anders Fagerille, kauhu ja sen kirjoittaminen ei ole tuttua. Tekstien perusteella sitä on vaikea uskoa. Vaikka ovathan he voineet tutustua genreen sen jälkeen, kun heiltä on tilattu novelli tähän kokoelmaan.

The Prisoner -uudelleenkatselut, osa 8

Tämänkertainen jakso: The Dance of the Dead

Huomio! Mikäli näissä The Prisoner -jaksoarvosteluissa ei ole aikaisemmin ollut spoilereita, niin tästä lähtien ainakin on. Näiden kirjoitusten tarkoituksena on auttaa minua jäsentämään ajoittain (!) varsin vaikeaselkoista sarjaa. Eli kannattaa katsoa jakso ennen lukemista. Ja miksi ette katsoisi maailman parasta tv-sarjaa?

Marko Ikäheimo

Tuomarit

Näköjään on ollut jonkun verran väliä edellisen Prisonerin jaksokatsauksen välillä, koska syitä. Mutta nyt ollaan taas vauhdissa mukana. Itse asiassa voi olla mielenkiintoistakin vertailla, miten katsomiskokemus on muuttunut tällä välillä.

Mutta nurinat sikseen ja asiaan. Numero kuutta ei nytkään päästetä liian helpolla. Jakson alussa pari tiedemiestyyppi yrittää murtaa Kuutosta vanhalla kunnon aivopesulla ja linkouksella. Uusi numero kaksi (Mary Morris) kuitenkin torppaa nämä suunnitelmat. Hänellä on aivan uusi lähestymistapa ongelmaan.

Mission Log -podcast

Marko Ikäheimo

Normaalien varalta hieman sanastoa:
TOS = alkuperäinen Star Trek -sarja 60-luvulta
TNG = Next Generation, jatko-osa 80-luvulta 90-luvulle
DS9 = Deep Space Nine, avaruusasemalle sijoittunut jatko-osa
Voyager = jatko-osa  jonnekin huitsintuiteriin hukkuneella avaruusaluksella
Enterprise = sijoittuu aikaan ennen TOS:n tapahtumia

Minulla oli huomattava aukko nörttisivistyksessä. Melkoinen osa Star Trek -sarjoista on katsomatta.
Alkuperäinen sarja ja Next Generation on melko tavalla plakkarissa, mutta jo DS9:n ja varsinkin Voyagerin sekä Enterprisen kohdalla alkaa tökkimään. Eihän tämä käy, varsinkin kun Netflixistä löytyy nykään kaikki Trek-sarjojen materiaali.

Brandon Sanderson: The Reckoners-trilogia

Arvostellut versiot: Audible äänikirja
Sarjan kirjat:
Steelheart, pituus 12 h 41 min
Firefight, pituus 12 h 5 min
Calamity, pituus 12 h 17 min
Sarjan lukija: MacLeod Andrews

Marko Ikäheimo

On kulunut 12 vuotta siitä kun osa ihmiskunnasta on saanut yllättäen superkyvyt. Siis ihan oikeat sarjakuvien supervoimat, jotka eivät suuremmin luonnonlakien rajoituksista piittaa. Valitettavasti jokaisesta muutoksen läpikäyneestä tulee jostakin syystä superroisto, joka käyttää kykyjään pelkästään oman hyvän tavoitteluun. Supersankarit loistavat poissaolollaan, ja roistot saavat tehdä ihan mitä lystäävät.