Paul Cornell: London Falling

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, 13 h 59 min, lukija Damian Lynch

Marko Ikäheimo

Paul Cornell on yhden suosikkipodcastini, SF Squeecastin vakiojäseniä. Hän on aina vaikuttanut hyvin sympaattiselta kaverilta, joten päätin kokeilla yhtä hänen kirjoistaan äänikirjaversiona. Sinällään London Falling oli hyvin positiivinen kokemus, vaikka tuottikin muutaman sävättävämmänkin yllätyksen.

Mikä ihme DC-sarjakuvien elokuvasovituksia oikein vaivaa?

Marko Ikäheimo

Katselin Marvelin Gardians of the Galaxy -elokuvan traileria, ja silmiin pisti heti, miten hauskalta se näytti. Heti alussa sankari yrittää esittää pahamaineista lainsuojatonta, eikä kukaan häntä uhkaavista asemieheistä ole koskaan kuullutkaan kyseisestä hemmosta. Ja sitten ilmoille kajahtaa Spirit in the Skyn alkuriffi. Selvä, minut on juuri myyty.

Yleisestikin ottaen Marvelin sarjakuvien elokuvaversioissa huumorilla on ollut oma paikkansa. Ehkä X-men -elokuvat ovat olleet hieman ryppyotsaisempia, mutta ne eivät oikeastaan olekaan olleet aitoja Marvel-elokuvia, vaan ostetulla lisenssillä värkkättyjä tuotteita.

Podcast-esittely: Rachel and Miles X-plain the X-men

Marko Ikäheimo

Tämä kertookin vanhan
kaartin fanille kaiken
tarpeellisen

Joskus kauan kauan sitten, kun maailma oli nuorempi ja ilma sulotuoksuja pullollaan, kirjoitin wanhaan Kalaksikukkoon uskostaan luopuneen Ryhmä-X -fanin vuodatuksen kaiken ylimalkaisesta epäreiluudesta ja erityisesti suosikkisarjakuvani alennustilasta. Aika paljon minulla näköjään olikin aiheesta sanottavaa. Nyt vuosien kuluttua voin ilolla todeta, että Ryhmä-X (tai X-men, kuten se nykyään Suomessakin tunnetaan) ei 90-luvun sekoiluissa mennytkään tyystin pilalle. Tämän vuosituhannen puolella mutanttiuniversumiin on alkanut ilmaantua varsin kelvokastakin tavaraa. Yksi asia on kuitenkin pysynyt ennallaan ja vain parantanut kuin sika juoksua. Eri sarjakuvien ja juonikaarien vyyhdistä on muodostunut sellainen sotku, että ei mitään järjeä ja rajaa.

Star Trek -taistelukohtaus ilman kameratärinöitä

Marko Ikäheimo

Joskus vastaan tulee video, jonka sisältö on täydellistä iloa ja onnea. Tässä seitsemän sekunnin videossa on käytetty kuvanvakautusta Star Trek: The Next Generationin taistelukohtaukseen. Näyttelijöiden hytkymisen katsominen tuottaa minulle suunnatonta riemua, kerta toisensa jäkeen.

Novelli: Hiivi hiljaa iholla, Osa 2

Novellin edellinen osa on julkaistu täällä

Jesse Lepistö

Aamuaurinko herätti huonosti nukkuneen kirjailijan. Hänen ensimmäinen ajatuksensa oli vihainen soitto kiinteistönvälittäjälle; hänelle kun ei oltu kerrottu mitään ihmisiin jo tottuneista jättilinnuista. Yön synkät unet kuitenkin kummittelivat vielä hänen päässään. 'Kunpa hän olisi ollut nopeampi. Kunpa se olisi saanut minut.' Hän yritti ajaa tutut ajatukset tiehensä, ja latasi kahvinkeittimen. Päätään pudistellen, hän avasi kannettavan tietokoneensa, ja kävi läpi eilisen harvat rivit.
  ”Roskaa,” Hän tuhahti. ”Täydellisen käyttökelvotonta.” Savuke huulessaan, matkapuhelin korvallaan hän asteli ulos. Vaistonvaraisesti, Samuel vilkaisi puuvanhusta. Ei merkkiäkään pöllöstä.
Sen silmät loimusivat hänen mielessään. Niin kummaliselta kuin se kuulostikin, niissä oli ollut jotain tuttua.

Simon R. Green: Blue Moon Rising - Forest Kingdom, Book 1

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 19 h 25 min, Lukija John Keating

Marko Ikäheimo

Keskiaikaisen kuningaskunnan nuorempana prissinä eläminen ei välttämättä ole kovin hääviä hommaa. Huonolla säkällä siinä voi mennä kokonaan henki, jos joku innokas päättää vähän raivata isoveljen suhteen harmillista sukua. Paremmassakin tapauksessa saattaa joutua suorittamaan ilmiselvää itsemurhatehtävää. Forest Kingdomin prinssi Rupertin osaksi tulee juuri tällainnen mahdoton tehtävä. Hänen pitäisi etsiä lohikäärme ja päästää siitä ilmat pihalle. Helpommin sanottu kuin tehty, varsinkin kun jo matka lohikäärmeen luokse on ihan riittävän vaarallinen.

Flash -televisiosarjan traileri

Marko Ikäheimo

Yritin aikoinaan katsoa Teräsmiehen nuoruudesta kertovaa televisiosarjaa Smallville, mutta se tyssäsi melko alkuunsa. Sarja oli melko pitkälle hymytön Buffy, vampyyrintappaja, eikä tämä ollut edes sen suurin synti. Käsikirjoittajien mielestä oli oikeasti hyvä idea, että sarjassa ei koskaan kunnolla tunnustettu Clark Kentin ja kumppanien olevan supersankareita.

Tällainen kainostelu tuntuu lievästi sanottuna kummalliselta. Vähän sama kuin joku värkkäisi Edgar Rice Burroughsin klassisista Mars-kirjoista elokuvan, eikä markkinointimaterilla mainitsisi kertaakaan tapahtumien sijoittuvan Marsiin.

Ai niin, sekin on jo tapahtunut.