tiistai 3. toukokuuta 2016

Hittolainen, Kevin Smith on hauska

Marko Ikäheimo


Minulla on jossakin määrin ristiriitaisia mielipiteitä Kevin Smithistä. Dogma oli melko mielenkiintoinen elokuva, vaikkei mitenkään erityisen suurta taide-elämystä tarjonnutkaan. Olihan siinä sentään krapulaisen näköinen Alan Rickman Jumalan äänenä. Smith on onnistunut vääntämään myös muutamia todella kammottavia sarjakuvakäsikirjoituksia, enkä tarkoita sitä hyvässä mielessä.

Nyt Kevin Smith on pistänyt yhdessä Marc Bernardinin kanssa pystyyn Youtube-kanavan. Hittolainen, Kevin Smith ON elävänä oikeasti hauska. Tuli mieleen opiskeluaikojen SF-seuran kokoontumiset Kuopiossa, kun kokoonnuttiin jauhamaan potaskaa nörttiaiheista. Smithkin on täysin anteeksipyytelemätön nörde parhaasta päästä. Seuraavassa videossa esimerkiksi mouhotetaan uusimmasta Star Wars elokuvasta.



Riippumatta siitä, mitä mieltä olen Smithin Batman-tuotoksista, on vaikea vihata ihmistä, joka liikuttuu kyyneliin Flashin ensimmäisen kauden finaalista. Tämä kyky pidäkkeettömään innostumiseen voitti minut Smithin puolelle. Kaiken lisäksi kaveri on armoton jutuniskijä, jonka jorinoita on hauska kuunnella.

Ainoa asia josta pitää varoittaa, on ajoittain aika rasvaiset puheet. Tai no, oikeasti siellä puhutaan rumia ihan jatkuvalla syötöllä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti