Jesse Lepistö
Aamuaurinko herätti huonosti nukkuneen kirjailijan. Hänen ensimmäinen ajatuksensa oli vihainen soitto kiinteistönvälittäjälle; hänelle kun ei oltu kerrottu mitään ihmisiin jo tottuneista jättilinnuista. Yön synkät unet kuitenkin kummittelivat vielä hänen päässään. 'Kunpa hän olisi ollut nopeampi. Kunpa se olisi saanut minut.' Hän yritti ajaa tutut ajatukset tiehensä, ja latasi kahvinkeittimen. Päätään pudistellen, hän avasi kannettavan tietokoneensa, ja kävi läpi eilisen harvat rivit.
”Roskaa,” Hän tuhahti. ”Täydellisen käyttökelvotonta.” Savuke huulessaan, matkapuhelin korvallaan hän asteli ulos. Vaistonvaraisesti, Samuel vilkaisi puuvanhusta. Ei merkkiäkään pöllöstä.
Sen silmät loimusivat hänen mielessään. Niin kummaliselta kuin se kuulostikin, niissä oli ollut jotain tuttua.