Deadpool (2016)

Marko Ikäheimo

Ennen varsinaiseen sisältöön siirtymistä täytyy hoitaa yksi vanha lupaus pois alta. Aikoinaan jonkun X-men -elokuvaa (en muista, mitä, enkä jaksa etsiä) arvostellessani arvelin löytäväni jotakin hyvää sanottavaa jopa X-men Origins: Wolverine -leffasta. Sekin tuli katsottua joku aika siten, ja mitähän hyvää siitä nyt sitten menisi sanomaan? Wolverinen ensimäinen oma elokuva oli niin hirveä räpellys, että se lipsahti oikeastaan jo suuren taiteen puolelle. Kuvaavaa on, että rainan tekijät eivät edestä tienneet ahmojen (= wolverine suomeksi) olevan näätäeläimiä, eikä mitään susien sukulaisia.

Suurempi rikos oli kuitenkin se, miten elokuvassa käsiteltiin Deadpoolin hahmoa. Alkupuoli vielä menetteli, kun Ryan Reynoldsin esittämä Wade Wilson oli Wolverinen mukana hoitelemassa bisneksiä kahden katanan kanssa. Tarinan loppupuoli oli puolestaan puhdasta dadaa ilkeän tiedemiehen ohjatessa Deadpoolia DOS-käyttöjärjestelmällä. Itse Deadpoolin oli kursittu kaikki mahdolliset mutanttivoimat ja nokkelasta sananvaihdostaan tunnetulta hahmolta oli ommeltu suu kiinni. Melko kovana Deadpool-fanina tunnettu Reynoldskaan ei ollut kovin tyytyväinen lopputulokseen.

Kaikesta huolimatta se aikaisempi rähmintä ei saanut täydellisesti tuhottua mahdollisuuksia kunnolliseen Deadpool-elokuvaan. Aika tavalla sai Reynolds tehdä sen eteen työtä, mutta viime vuonna saimme tämänkin ihmeen nähdä.

Elokuvan alussa pitkälle edennyttä syöpää poteva palkkasoturi Wade Wilson saa elämänsä (kirjaimellisesti) tarjouksen. Parannus syöpään ja supervoimat kaupan päälle. Eikä siitä pienestä präntistä sopimuksesta tarvitse niin välittää. Hoito kyllä tehoaa, Wilson pystyy parantumaan supernopeasti mistä tahansa vammasta, edes raajan menetys ei ole kuin hetkellinen haitta. Huonompi homma on, että hoidon seurauksena Wilson näyttää lähinnä lihansyöjäbakteerien picnic-pöydältä.

Deadpool oli pitkään elokuva-aihe, jonka jokainen tiesi täysin mahdottomaksi toteuttaa. Alkuperäinen materiaali on yksinkertaisesti niin räävitöntä ja veristä, että ei sellaista nyt herrajekuri Foxilla pystytä ikimaailmassa tekemään. Tai ainakin sen joku säheltäjä onnistuisi vääntämään täysin tunnistamattomaksi (vrt. X-Men Origins: Wolverine ylempänä).

Heti alussa aletaan lipsua totutusta. Alkukrediitit ovat kyllä komeat, mutta tekstit keskityvät solvaamaan näyttelijöitä ja tekijöitä. Varsinkin elokuvan alkupuolella touhu on muutenkin virkeää. Suomen muinainen videosensuuri väänsi leffamakuni niin kieroon (ilman sensuuria tuskin olisin herkässä teini-iässä niin paljon väkivaltaleffoja piraattikopioilta katsonut), että tunnustan nytkin nauttineeni melko tavalla alun verikekkeristä. Ja rumiakin puhuttiin oikein komeasti. Törkeyksiä tärkeämpää on, että jokut vitseistä olivat kohtuullisen hyviä, eritoten pilkatessaan supersankarigenren luutuneimpia perinteisyyksiä.

Loppupuolella palaillaan jossakin määrin toimintaelokuvien perinteisiin ratkaisuihin. Luonnollisesti myös elokuvan kiinnostavuus kärsii samassa suhteessa. Muutamassa muussakin kohdassa tekijät jäävät paistattelemaan omassa rohkeudessaan, jolloin käsikirjoitukseen on livahtanut muutama löysä juoniratkaisu.

Iso plussa tulee naispääosan esittäjästä, joka ei turhaan jää (anti)sankarin varjoon kyhjöttämään.

Deadpool on suurimmaksi osaksi piristävää katsottavaa. Kuitenkin hieman arveluttaa, että josko isot studiot taas kerran tekevät sen yllätysmenestyksestä vääriä johtopäätöksiä. Ymmärtääkseni tylsästä ja synkeästä Batman v Superman (tai toisinpäin, ihan sama) -elokuvasta tehdään kotilevitykseen vielä karskimpi versio. Mutta kun ei se sitä räpellöstä pelasta!