keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Zootropolis (2016)

Marko Ikäheimo

 

Judy Hoppsilla on unelma. Hän haluaa poliisiksi eläinten kaupunkiin, Zootropiaan. Pienen ongelman tuottaa se tosiseikka, että Judy on kaniini ja aika moni kaupungin asukkaista on aika tavalla häntä isompia. Judylla sattuu olemaan puolellaan horjumaton optimismi ja tarmokkutta vaikka muille jakaa. Itsesuojeluvaisto on tosin hieman huonoissa kantimissa.

Erinäisten hankaluuksien jälkeen Judy pääsee kuin pääseekin ihan oikeisiin poliisin hommiin. Ensimmäinen varsinainen tehtävä koskee saalistajia, joita on alkanut kadota siellä täällä pitkin kaupunkia. Vaikka elokuvan nykyisyydessa kaikki eläimet ovat oppineet elämään rauhanomaisessa rinnakkaiselossa, entisten saaliiden ja saalistajien välillä on vielä tiettyjä epäluuloja ilmassa.

Disney on jo pidemmän aikaan ollut loistovedossa, eikä Zootropoliskaan petä. Elokuvan käsikirjoitus on äärimmäisen tiukka. Jokainen vitsi on niin veitsenterävästi ajoitettu, että siinä olisi nykyisten törmäilykomedioiden tekijöillä oppimista. Lisäksi se nyt vain on niin, että yhdessä viime aikojen parhaista kyttäelokuvista päähenkilöinä on animoitu kani ja kettu.

Perheen seitsen- ja kymmenvuotiaat ilmeisesti myös pitivät Zootropoliksesta, niin monta kertaa se on jo pyörinyt uusintana lastenhuoneesa. Pienemmästä jokunen takaa-ajo ja pari muutakin kohtausta oli aika jännittäviä. Vaikka elokuvassa onkin pupuja ja muita pörröjä, niin se seitsemän vuoden ikäraja kannattaa ottaa vakavasti.

Takavasemmalta kuului jotain mutinaa, että tarina ei ehkä nyt ihan kaikken tuorein ollut. Kuitenkaan suvaitsevaisuutta, erilaisuuden hyväksymistä ja ennakoluulojen ylittämistä ei välttämättä liikaa korosteta. Varsinkaan nykyisinä aikoina.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti