Marko Ikäheimo
Jos joskus olen hairahtanut kirjoittamaan puoluettomia ja objektiivisia arvosteluja, tästä elokuvasta sellaista on turha odottaa. Olen ollut täysin toivoton Doctor Strange -fani siitä lähtien, kun näin hänen seikkailunsa Hämähäkkimies-lehdessä joskus 80-luvulla.
Ihmelekurin syntytarina ei ehkä ole siitä omaperäisimmästä päästä, mutta eihän ne kaikki voi olla äärettömän omaperäisiä, vaikka tälläkin kertaa asialla olivat 60-luvulla Stan Lee ja Steve Ditko, Hämyhäiskän isukit. Tällä kertaa päähenkilö on ylimielinen kirurgi, joka saa elämänsa opetuksen auto-onnettomuudessa. Länsimainen lääketiede ei pysty särkyneitä sormia korjaamaan, joten sankarimme päättää etsiä apua mystisiltä kaukomailta. Melko mystistä apua hän lopulta löytääkin. Erinäisten sählinkien jälkeen Stephen Strangesta tulee maapallon puolustaja pahoja maagisia voimia vastaan.
No juu, onhan tämä tarina aika tavalla sama kuin Iron Manilla (magiaosastoa lukuun ottamatta). Mutta hällä väliä. Sarjakuvassa tärkeintä on psykedelinen rymistely, jota elokuvassakin on tarjolla hyvin riittävässä määrin. Tämä leffa olisi varmaan isolla kankaalla huima kokemus, mutta pienemmälläkin ruudulla meininkiä riittää aika mukavasti.
Jostakin olen lukenut nurinaa siitä, miten Marvelin elokuvat alkavat toistamaan samoja juonikuvioita. Vanhana sarjakuvafanina en pahemmnin jaksa hermostua tällaisesta. Sarjiksetkin pyörittelevän samoja käänteitä useaan kertaa, muuten käytössä olevan tarinat olisivat loppuneet melko vikkelään. Marvelin vahvuus on kokonaisuudessa, kaikki tapahtuu samassa todellisuudessa. Vähän kyllä alkaa jo mietityttämään, miten Marvel aikoo jatkaa, kunhan Infinity Gauntlet -juonikaari on saatu pakettiin.
Ai niin, jotakin piti sanoa Benedict Cumberbatchin roolisuorituksesta. On se vaan hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti