Marko Ikäheimo
Häpeäkseni joudun tunnustamaan, että ensimmäinen ajatukseni kirjasta kuullessani oli: "tässäpä taas maailmankuulu kirjailija ryöstöviljelee vanhoja taruaarteita". Vaikka Gaimanin Sandman onkin eittämätön mestariteos, on siinä myös ajoittain aika suoraviivaista lainaustoimintaa havaittavissa.
Kuitenkin heti alkupuhe riisui aseista. Gaiman tunnustaa siinä syvän kiintymyksensä näitä tarinoita kohtaan. Hänen mukaansa tarkoituksena on pikemminkin herättää kiinnostusta alkuperäisiin taruihin ja kannustaa tutustumaan niihin.
Eikä kukaan, joka tunnustaa pitävänsä Marvelin Thor-sarjakuvista (erityisesti Walt Simonsonin nerokkaasta Surtur-tarinakaaresta), voi olla tyystin hakoteillä.
Tarinat sinällään ovat juuri niitä samoja, joihin jokainen vähänkään aiheeseen perehtynyt on useaan otteeseen tutustunut. Thor ottaa yhteen velipuolensa Lokin kanssa ja muutenkin on monenlaista juonittelua ilmassa. Ja välillä juhlitaan niin maan perusteellisesti. Nämä tarinat nyt ovat vain yksinkertaisesti sen verran pomminvarmaa kamaa, että vaikea niitä on täydellisesti pilatakaan. Gaiman on myös sellaisen kaliiberin tarinaniskijä, että kyllä hän tällaisen materiaalin onnistuneesti maaliin luotsaa.
Loppuviimeksi Norse Mythology kannattaa ottaa vastaan siinä hengessä kuin se on tarjottukin. Yhden runonlaulajan versiona vanhoista tarinoista. Tämän lisäksi Gaimanilla on se älyttömän miellyttävä ääni ja ulosanti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti