Nalle Puh rakentaa talon
Kuvittanut E.H.Shepard
Riitta Niemistö
Nalle Puhista on kaksi suomennosta, vanhempi Anna Talaskiven ja Yrjö Jylhän käännös sekä uudempi Kersti Juvan ja Panu Pekkasen käännös. Vanhempi käännös on minulle kovasti rakas, Yrjö Jylhän runoissa rallatellaan "Rimpati, rimpati, rimpati, rei" ja Anna Talaskiven Nalle Puhin hunajapurnukoissa lukee "hinajaa".
Mutta sitten taas. Vanhasta suomennoksesta puuttuu esipuhe ja Kersti Juvan käännös seuraa paremmin alkutekstiä, on vielä tarkistettukin 2000-luvulla. Käännös on joka tapauksessa tulkinta alkuteoksesta ja luulisi sitä Sormusten herran kääntäjien selviävän myös Nalle Puhista. Tältä pohjalta päädyin ostamaan uudemman käännöksen ja lukemaan sen pojallemme. Sitä paitsi tarjolla oli painos, jossa oli ensimmäisen osan esipuheen ja toisen osan vastapuheen lisäksi kirjailijan ja kuvittajan esittely, kuvituksena paitsi värikuvat myös lyijykynäluonnoksia. Nelivuotiaalle on kiva lukea sellaista kirjaa, jonka lähes jokaisella aukeamalla on kuva.
Nyt on äidillä ongelma. Poika on jo monta kertaa huomauttanut, että se on Tikru eikä Tiikeri. Vielä hankalampaa on sanoa käytännöllistä purnukkaa hyödylliseksi purkiksi. Puh-palikka oli sentään Puh-palikka uudessakin painoksessa. Olimme jo ennen kirjan lukemista leikkineet Puh-palikkaa ja kun luimme tätä tarinaa, pojalla alkoivat silmät loistaa.
Nalle Puhin tarinat ovat syntyneet alle kouluikäisen Christopher Robin Milnen leikkien pohjalta. Hän kertoi joka ilta isälleen päivän tapahtumista ja isä sitten tätä ideaa kehitteli eteenpäin. Kirjan lopussa Risto Reipas lähtee, todellisessa maailmassa Christopher Robin lähti sisäoppilaitokseen ja lelut pistettiin hyllylle, mistä ne lopulta päätyivät newyorkilaisen kirjaston vitriiniin. Ei ollut helppoa olla maankuulu pikkupoika sisäoppilaitoksessa. Risto Reipas tunnettiinkin aikuisena pelkkänä Christopher Milnenä ja hän on julkaissut omaelämäkerran, jossa tilittää suhdetta isäänsä ja Risto Reippaaseen.
Nalle Puhin ensimmäinen luku päättyy siihen, että Risto Reipas kysyy isältään, tuleeko isä katsomaan, kuinka hän kulkee. "Saatan tulla", vastaa isä ja tämä särähti. Vaikka Nalle Puhin tarinat muuten ovatkin ajattomia, minun on vaikea kuvitella nykyisää, joka jättää lapsen arvailemaan, tuleeko isä vai ei.
Nyt on sitten nelivuotias löytänyt kotipihasta Puolen hehtaarin puiston, kuusi mäntyä, Ihaan synkän kolkan ja Risto Reippaan talon. Taisi olla varsin vaikuttava lukukokemus tämä.
VastaaPoista