Iain M. Banks: The Player of Games

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 11 h 25 min, lukija Peter Kenny

Marko Ikäheimo

Tässäpä vaihteeksi taas yksi kehä sulkeutuu. Kirjoitin tästä kirjasta nimittäin ihka ensimmmäisen Kalaksikukko-arvosteluni. Vuosi taisi olla 1994 tai jotain sinnepäin. Onneksi kyseinen kirjoitelma on armollisesti hautautunut historian hämäriin jo aikapäiviä sitten. Luultavasti se olisi kuitenkin mystisesti vaihtunut jonkun idiootin soperruksiin.

Onneksi sentään ajan hammas ei ole puraissut pahemmin Banksin kirjoituksiin. Joitakin muutoksia myöhempiin teoksiin verrattuna toki löytyy. Player of Games ei ole rakenteellisesti yhtä virheetön kuin esimerkiksi Hyddrogen Sonata tai Surface Detail. Kirjan kertojan viisastelu on erityinen tyylirikko, johon Banks ei ole myöhemmin sortunut. Loppupuolen kirjoissa purevista kommenteista huolehtivat avaruusaluksien tekoälyt, joilta se sujuukin hieman paremmin.

Gail Carriger: Soulless - An Alexia Tarabotti Novel

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 10 h 52 min, lukija Emily Gray

Marko Ikäheimo

Alexia Tarabotti on kovaa vauhtia totuttelemassa osaansa yläluokkaisena vanhanapiikana Viktorian aikaisessa Lontoossa, onhan hän jo 25 ja vielä naimaton (hyvä tavaton). Alexia on hieman liian älykäs seurapiireille, eikä hän muutenkaan oikein sopeudu yläluokkaiseen elämänmenoon. Tämä johtuu mahdollisesti osittain siitä, että Alexialla ei ole sielua.

Ilkka Remes: Horna

WSOY 2014, 406 s.

http://ilkkaremes.wordpress.com/

Hannu Väisänen

Ukrainan kriisi on levinnyt Baltiaan ja Suomen rajoille. USA:n ja Suomen sotilastiedustelun salainen operaatio Venäjällä menee pieleen.

Samaan aikaan toisaalla --- suomalainen Lari, amerikansuomalainen Tim ja venäläinen Arkadi toteuttavat omaa suunnitelmaansa. Kaksikymmentä vuotta sitten he olivat nuoria, idealistisia hakkereita Moskovassa (!!!). Idealismi on edelleen tallella, ja nyt he ovat edenneet työurillaan niin pitkälle, että voivat toimia ihanteittensa mukaan. Mutkia juoneen tuovat Larin avovaimo Sara ja toinen nainen Anna. (Taitaa olla vanhanaikaista kutsua Annaa rakastajattareksi?) Naisten ja Larin suhteen kuvauksessa on ällönimelää ihmissuhdemössöä, joka on kuin suoraan Hollywood-elokuvasta.

Muumit Rivieralla (2014)

Riitta Niemistö

Minä en ole koskaan oikein innostunut Muumi-sarjakuvia lukemaan. Päätoimittaja tykkää niiden absurdista huumorista ja nyt kahdeksanvuotias poikamme tulee tässä isäänsä. Viisivuotiaasta on paha vielä mennä sanomaan. Yhtä kaikki, odotin tätä ensimmäistä Muumi-sarjakuvista tehtyä elokuvaa enkä pettynyt. Tarina oli juuri niin absurdi mitä sarjakuvatkin ovat. Pysyin silti juonenkäänteissä mukana ja nauroinkin oikeissa kohdissa.

Ensinnäkin elokuva näytti siltä, miltä muumien kuuluu näyttää: 50-luvun kuvakirjoilta ja vanhoilta sarjakuvilta. Piirrosjälki oli paljon lähempänä Toven viivaa, kuin mikään animaatio, mitä olen nähnyt. Tarinassa oli monta tasoa: viisivuotias ihasteli Niiskuneidin kauniita vaatteita ja aikuinen tarinan käänteitä. Nuuskamuikkusella oli piippu ja Muumipappa joi markiisin seurassa viskiä. Kahdeksanvuotias kihersi naurusta seuratessaan Papan toilailuja. Pieni hauska yksityiskohtana oli useampi siirtyminen kohtauksesta toiseen. Niissä oli otettu mallia Toven ruutujen "väliviivoista".

X-Men revisited

Eli: miten opin olemaan pelkäämättä mutantteja ja rakastamaan niitä uudestaan.

Marko Ikäheimo

Kirjoitin jo aikaisemmin Kalaksikukkoon siitä, miten X-men taas pitkästä aikaa sarjakuvanakin jotain, mitä kärsii katsella. Rachel Ediddenin ja Miles Stokesin podcastin rohkaisemana uskalsin tutustua uudelleen Claremontin ja Byrnen klassisiin X-men -tarinoihin. Kieltämättä hieman riskialtis yritys, sillä nuoruuden suosikkeja ei ehkä kannattaisi kovin tarkalla silmällä katsoa.  Eritoten, jos on sattunut oikein todella *rakastamaan* näitä tarinoita.