maanantai 7. maaliskuuta 2016

Erkka Leppänen ja Hanna Matilainen (toim.) Käärmeenliekit. Suomalaisia lohikäärmetarinoita

Osuuskumma, 2015, 280 s.

Esipuhe, 17 novellia ja kirjalijoitten esittelyt.

Hannu Väisänen


Kokoelman novelleilla ei ole muuta yhteistä kuin lohikäärmeet, mutta nekin ovat joka novellissa erilaiset. Niinpä en komentoikaan kokoelmaa kokonaisuudessaan tämän enempää, vaan siirryn yksittäisiin novelleihin

Mixu Laurosen novelli Empiiristä on yhden sivun mittainen vitsi, mutta hyvä vitsi.

J. S. Meresmaan Hyvä emo. Lohikäärme 1870- ja 1880-luvun Tampereella ja tehtaanpatruunan poikaan rakastunut piika. Piika muistelee menneitä ja pitää lukijan odotuksia yllä viittaamalla jatkuvasti siihen, mitä kamalaa tapahtui.

Novellin kieli sopii hyvin aiheeseen, koska siinä on vanhan kielen tuntua. Se ei ole aitoa 1870-luvun kieltä, mutta ei tarvitsekaan, sillä yli vuosisadassa suomen kieli on muuttunut niin paljon, että aitoa kieltä tuskin kukaan enää jaksaisi lukea.

Jälkisanoissa J. S. Meresmaa kertoo novellin taustoista ja siitä, miten hän on muuttanut historiaa – lohikäärmeen lisäksi.

Juha Jyrkkään (vai Jyrkäksen?) Käärmeensanat on kirjoitettu vähän kieli poskessa, ainakin nimistöstä päätellen: Sikalikko, Lierojärvi, Lieroinen. Huumoria on myös kalevalamittaisissa loitsuissa: "Lapalievo oksenteli, / laatan laski lainehille", ja vitsinä pidän novellin loppua, joka on aivan karmea klisee.

Katja Salmisen Lohikäärmefragmenteissa muutama nykyaikainen sana tökkää pahasti silmään, mutta tarina oli juuri sitä, mitä tuomaristo halusi vuonna 2001, jolloin se voitti Nova-kilpailun.

Minna Roinisen novellin Tarina punaisesta naisesta lähtökohtana on kiinalaisen kalenterin vuodenvaihde ja lohikäärmeen vuosi.

Saara Henrikssonin Rigurin käärmeessä ei mennä suoraa linjaa alusta loppuun, vaan hypitään menneisyydessä ja nykyajassa.

Tarja Sipiläinen: Asfalttiritari. Koulukiusattu poika hakee lohtua kotikorttelinsa asfalttiin piirretystä lohikäärmeestä. Mukana loppuyllätys.

Shimo Suntila: Tulennuolemat. Sotaa lohikäärmeillä ratsastavia [en sano keitä, koska se olisi spoileri] vastaan.

Hanna Morre: Rakelin päätös. Tässä novellissa tapaamme klassisen lohikäärmeen, jolla on luola täynnä kultaa, hopeaa ja jalokiviä.

Magdalena Hai: Hänen kuvansa. Me kaikki olemme varmaan lukeneet sellaisen kuvauksen eka kerrasta, että se on niin upea, että maa järkkyy (tai sitten aivan kamala, mutta se on eri juttu . Tässä se tapahtuu kirjaimellisesti. Hyvä keksintö!

Tomi Jänkälä: Uralin sininen. Viinaan menevä rääväsuinen poromies väittää nähneensä Siperiassa vaaleanpunaisen elefantin, eikun lohikäärmeen. Nova-voittaja vuodelta 2010.

Erkka Leppänen: Legendojen hautausmaa. Kaksi praedoria sekä Varas ja Barbaari lähtevät Warthiin tappamaan lohikäärmettä. Hahmot ovat tuttuja fantasiasta, ja niin ovat tapahtumatkin.

Heikki Nevala: Rungot kuin siivekkäät käärmeet. Novellin otsikko kertoo sen aiheen.

Jussi Katajala: Lento OA1701. Lohikäärmeet ovat normaali osa meidän maailmaamme. Lohikäärme pelastaa yhden ihmisen räjähtäneestä lentokoneesta, ja sitten alkaa seikkailu.

Anni Nupponen: Käärmeenkantajat. Novelli lohikäärmeenmunan hautomisesta.

Anne Leinosen novellissa Maeruksen koskettamat ollaan siirrytty tulevaisuuteen, jossa tähtien välinen matkustaminen on todellisuuutta.

Janos Honkonen: Itse ilma syttyi tuleen. Toisen maailmansodan vaihtoehtohistoriaa. Novelli on hyvä loppu kokoelmalle.

Kirjan ulkoasu ansaitsee kiitoksen siitä, että se on sidottu eikä nidottu. Näin se kestää useamman kuin yhden lukukerran.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti