Wille Riekkinen: Piispan piplia

Kotimaa-Yhtiöt Oy / Kirjapaja, 2008

Riitta Niemistö

Raamatun kirjakokoelma on sekä historiallinen että teologinen dokumentti. Historiallisena dokumenttina se kertoo kauan sitten eläneiden ihmisten ja kansojen kokemuksista, ajattelusta ja uskosta. Eksegetiikassa Raamattua tutkitaan nimenomaa historiallisena dokumenttina ja Wille Riekkinen on paitsi Kuopion hiippakunnan piispa myös eksegetiikan dosentti.

Piispan piplia antaa mielenkiintoisen näkökulman Raamattuun. Raamattu käydään läpi kirja kirjalta. Jokaisen luvun alusta löytyy lyhyt selvitys, milloin ja miten kirja on syntynyt, mitä sen kirjoittajasta, kirjan kirjoittamisajankohdasta ja ensimmäisistä lukijoista tiedetään. Johdantoa seuraa Riekkisen valitsema, usein pitkänpuoleinen, katkelma tästä kirjasta. Muutama Raamatun kirjoista löytyy Piispan pipliasta jopa kokonaisena.

Piispa ottaa kantaa

Piispan piplia ei ole pelkästään eksegetiikan dokumentti, vaan Riekkinen ottaa kantaa siihen, miten Raamattua on vuosisatojen kuluessa tulkittu. Esimerkiksi muutamia kohtia roomalaiskirjeestä hän kutsuu diktaattorien lempilukemistoksi. Paavali kirjoitti tämän kirjeen historiallisesti herkällä hetkellä. Kristinusko oli erkautumassa juutalaisuudesta, joka oli Roomassa sallittu uskonto, eikä valtaapitäviä kannattanut ärsyttää. Niinpä Paavali dramaattisesti julisti, kuinka esivalta on saanut valtansa Jumalalta. Raamatusta löytyy myös hyvinkin kriittisiä tekstejä suhteesta esivaltaan. Tieto kunkin tekstin kontekstista nostaakin sen alkuperäisen sanoman esiin. Eksegetiikkaa tarvitaan siihen, ettei Raamattua siteerata mielivaltaisesti ja ettei ihan mitä tahansa päästä sanomaan raamatulliseksi.

Minulle uusi mielenkiintoinen tieto on se, että kun Uuden testamentin tekstejä valittiin, valintaa ei tehty sen mukaan, mitä pidettiin teologisesti puhdasoppisimpana. Tekstit valittiin sen mukaan, miten päästiin lähimmäksi historiallista Jeesusta ja ensimmäisiä kristittyjä (eksegeetit puhuvat nykyään juutalaisesta Jeesus-liikkeestä). Raamattu itsessään ei annakaan suoria vastauksia juuri mihinkään, vaan suuntaviivoja, haastaa ajattelemaan itse.

Kirjan lopussa Riekkinen pohtii sitä, saako kristitty ajatella joistakin asioista eri tavalla kuin Raamatun kirjoittajat. Ensimmäisessä seurakunnassa ei ollut miestä eikä naista, ei orjaa eikä vapaata vaan kaikki olivat yhtä. Tämä tasa-arvo seurakunnan toiminnassa oli vallankumouksellista omana aikanaan, mutta nykykristitylle se ei riitä. Vaikkei pari tuhatta vuotta sitten oltu vielä orjia vapauttamassa, niin ei orjien pitäminen silti ole raamatullista. Piispan piplian luettuani en lainkaan yllättynyt Riekkisen kannasta kesän kuumassa avioliittokeskustelussa.

Eksegetiikka ei aina vie uskoa

Piispan piplia antaa hyvän kokonaiskuvan Raamatusta. Uskon sen olevan kiinnostavaa luettavaa niillekin, jotka pitävät Raamattua kyllä historiallisena dokumenttina, mutteivät Jumalan sanana, ja jotka haluavat saada yleiskäsityksen tästä länsimaisen kulttuurin perusteoksesta.

Olen viime aikoina lukenut useita eksegeettien kirjoja ja kirjoituksia, erityisesti Heikki Räisästä. Nykyään Räisänen kertoo olevansa kulttuurikristitty. Olikin virkistävää lukea sellaisen eksegeetin tekstiä, jolta tutkimusaihe ei ole vienyt uskoa. Päin vastoin, tekstit on valittu omien lasten ja lastenlasten luettaviksi, perinnöksi, josta ei tarvitse maksaa perintöveroa.