keskiviikko 27. lokakuuta 2010

V - alkuvaikutelmia

Marko Ikäheimo


Kahden ja puolen jakson jälkeen V:n uusi tuleminen vaikuttaa melko lupaavalta. Pakollinen teinikään ei ole tyystin turha, vaan luo mukavasti kontrastia äitinsä pyrkimyksiin vieraiden vastustamisessa. Kasariversion Dianan silmienpyörittely ja huikea ylinäyttely sopi hyvin silloisen sarjan henkeen, samoin tämän version Anna on melko täydellinen omaan rooliinsa. Vierauden tunnnetta ei korosteta turhaan, mutta silti on koko ajan sellainen tunne, että että kaikki ei ole reilassa.

Sarjan ensimmäisen jakson jälkeen jäi vähän hämmentynyt olo. Vierailijat houkuttelivat puolelleen tarjoamalla yleistä terveydenhuoltoa ja heitä vastustamassa oli todellisten patrioot...eikun ihmiskunnan ystävien salaisia soluja. Oliko tämä V salaisesti amerikkalaisen oikeiston asialla? Myöhemmissä jaksoissa nämä painotukset ovat kuitenkin muuttuneet vähemmän häiritseviksi. Vastarintatarinoilla kuitenkin on omat konventoinsa, joita on seurattava. Toivon kuitenkin todella hartaasti, että vierailijoiden perimmäinen päämäärä ei ole sama kuin vanhassa sarjassa. Se lässäyttäisi sarjan kiinnostuksen minulle todella pahasti.

2 kommenttia:

  1. Muistan ajalta silloin joskus ennen sarjan Invaders, minusta alkumusiikki oli hyvä. Sarja muutenkin ihan katsottava. Sitten se alkoi toistaa itseään. Miksikähän NE olivat tulleet maahan? En muista, herneenpaloissa kai ne tuli, vai oliko se joku muu elokuva. Ehkä se syy oli epäoleellinen, pääasia oli taistelu niitä vastaan.

    Tämä V ei innostanut silloin joskus alkuunsakaan, enköä muista miksi nekään olivat tulleet. IMDB puhuu jostain natsismista ja sellaisesta. Ehkä siinäkin oli epäoleellista se mitä Visitorit haki maasta. Oleelistahan on vain liike, tarkoitan siis toiminta.

    Tämmä uusi V on näyttävä. Ja onhan siinä osuvaa psykologiaa: miten helposti ihmisiä saadaan manipuloitua, joukkoja ja yksittäisiä indiviidejä. Miten TV-toimittaja joutuu haastateltavansa vietäväksi. Miten kaikki on hyvin, kun itsellä on hyvin. Mutta kuitenkin löytyy aina muutama joka moralisoi, sanoo että tämä on väärin.

    VastaaPoista
  2. Vanhassa V:sä tosiaan turattiin myös natsiviittausten kanssa. V:t alkoivat vainoamaan tiedemiehiä, ja tilanne muistutti aika vahvasti heikohkosti naamioituja juutalaisvainoja. Tuntuu vähän hämmetävältä ajatella, että 80-luvulla toisesta maailmansodasta oli vielä niin vähän aikaa, että tällaisetkin viittaukset olivat relevantteja.

    Vanhan sarjan V-porukan lopullinen tarkoitusperä oli tosiaan niin korni, että tuskin sitä enää uudessa sarjassa käytetään.

    Uuden sarjan ihmisten korruptioherkkyyden käsittely vaikuttaa todellakin mielenkiintoiselta. Hämmentävästi uudesta tv-toimittasta tulee ulkoisestakin habituksesta jotenkin mieleen alkuperäisen sarjan sankari. Onkohan tarkoituksellista?

    VastaaPoista