Pasti Koski
Kirje ministeriöstä
Korkeista ikkunoista auringon säteet lankeavat viistosti pölyiseen, harmaaseen huoneeseen, jossa kaksi hahmoa painii vaikean ongelman edessä. Toinen istuu lukemassa kansiota, toinen katselee kädet selkänsä takana ikkunasta avautuvaa näkymää: Punaisen ja keltaisen kirjavaa vaahterikkoa ja värikkäisiin lehtiin peittynyttä nurmikkoa. "Olmes hyvä, mitä me teemme tälle ministeriön kyselylle?" pitkän kokouspöydän ääressä kyyhöttävä Atson ähisee. Hän on Pariisin Eiffelin Yliopiston Kyberneettisen osaston kyberneetikko.
Ikkunan ääressä saman tutkimusahjon tähtikyberneetikon hermostunut pikkusormi hieman värähtää, mutta vastaus antaa odottaa.
"He haluavat meidän käynnistävän projektin, joka selvittäisi maailmankaikkeuden synnyn salaisuudet lopullisesti. Minusta kirjeessä on hieman ilkeämielinen sävy. He vihjaavat, että selvittely on kestänyt liian kauan. Puhuvat tuhansista vuosista."
Lopulta hoikka vartalo kääntyy hitaasti puhujaan päin hieman ärtyneenä. "Eikö asiasta ole jo olemassa selvä teoria?"
"Ministeriön kyselyistä ei yleensä tahdo saada selvää, mutta he sanovat kyllästyneensä teorioihin, pitäisi löytää faktoja."
"Faktoja? Kirjoittavat sekavia, koska eivät ymmärrä asiasta mitään. Tieteelliset teoriat perustuvat faktoihin, teoriat ovat parhaita faktoja mitä on olemassa. Haluavatko he, että me suoritamme alkuräjähdyksen laboratoriossa ja kutsumme heidät katsomaan?"
"Kuuntelepas tätä lainausta: 'Ongelma on ollut ratkaisematta liian kauan, sen poistaminen keskeneräisten tehtävien joukosta on katsottava välttämättömäksi.' Eikö tämä tarkoita, että tehtävä on erittäin tärkeä ja rahaa löytyy vaikka kuinka paljon?"
"Perustutkimukseen? Älä hulluja puhu."
Myös Olmes tulee pöydän ääreen ja lukee välinpitämättömänä Atsonin olan yli. "Liioittelet." Luettuaan hetken Olmeskin alkaa kiinnostua. "Paljonko me tarvitsisimme ongelman ratkaisemiseen?"
"Tarvitsemme ainakin hyvän kulkuneuvon, jolla pääsemme tutkiman asiaa paikan päälle."
"Alkuräjähdyksen näkemiseen tarvitaan aikakone. Tutkimukset sillä alueella ovat vielä pahasti kesken. Emme pysty rakentamaan sellaista."
"Onko arvon pääkyberneetikko lukenut tätä ministeriön raporttia lainkaan?" Atson ihmettelee maisemaa katselemaan palanneelle Olmesille.
"Täytyy tunnustaa, että viimeaikaiset tutkimukseni ovat vieneet varsin paljon aikaa. Ministeriö nyt aina välillä innostuu uhoamaan jostain epäoleellisesta. Sitä on turha ottaa kovin tosissaan."
"Katsopas tätä kohtaa." Atson selaa kymmenen sivua eteenpäin ja lukee Olmesille alleviivaamansa kohdan. "'Instituutin tulee ryhtyä toimenpiteisiin, joilla selvitetään kumpi teorioista on oikeassa: älykkään suunnittelun teoria vai evoluutioteoria."
"Kas-kas. He siis liikkuvat tällä tasolla? Minä kuvittelin, että ministeriössä on mukana jotain meikäläisiäkin. He rajaavat törkeästi tutkijanvapauttamme. Voihan olla, että on kolmaskin vaihtoehto. Tai jopa neljäs ja viides." Olmesin sappi nousee aina, kun hän tuntee jonkun yrittävän ohjailla hänen tutkimuksiaan.
"Mystiikka ja uskonnot ovat saaneet kannattajia lisää." Atson kääntyy ja katsoo uteliaana nyt hänen takanaan seisovaa kollegaansa. "Jos he antavat suunnattomasti varoja tutkimukseen, eikö se ole tieteen etu?"
"Tutkimukseen? Ei kai älykkään suunnittelun teoriaa voi mitenkään tieteellisesti tutkia?" Olmes Tuhahtaa ja menee takaisin tuijottamaan maisemaa ulkona.
"Miksi ei? Tunnen kollegoja, jotka ovat ihan vakavissaan tutkineet jumalien olemassaoloa ja saaneet siihen runsaasti määrärahojakin. Miksei älykkään suunnittelijankin olemassaoloa voisi tutkia?"
"Mielenkiintoista. Sekö on tämän päivän suuntaus? – Selvä. Haetaan siihen varoja niin paljon kuin uskalletaan pyytää, ja pistetään homma käyntiin. Tee lista siitä mitä me tarvitsemme!" Olmes kääntyy katsomaan pöydän ääressä kyyhöttävää Atsonia uteliaana. "Eikö ole selvää, että kaiken suunnittelija on jossain kaukana?"
"Aivan, ehkä linnunradan keskipisteessä."
"Et ole tosissasi? Eikö luonnollisempi paikka olisi maailmankaikkeuden keskipiste?" Olmes ihmettelee.
"Olet oikeassa. – Alkuräjähdysteorian mukaan maailman keskipiste sijaitsee jossain Andromedan sunnalla."
Olmes miettii hetken ja käsi alkaa hiero leukaa, kuten aina hänen aivojensa käydessä kuumana. "Siis kohti maailman keskipistettä!" hän laukaisee ja nostaa kätensä kohti ikkunasta paistavaa aurinkoa ja mittaamatonta avaruutta sen takana.
"Tarvitsemme jonkinlaisen aluksen."
"Totta. Olen aina halunnut päästä pitkälle avaruusmatkalle", innostuu Olmes.
"Pääkyberneetikko taisi innostua asiasta?" hymyilee Atson.
"Mitä tahansa tieteen vuoksi", Olmes laukaisee ja poistuu arvokkaasti huoneesta.
Keskipisteessä
Maailmankaikkeuden keskipisteessä valtaisan avaruusaluksen korkeista ikkunoista lankeavat läheisen tähden säteet viistosti steriiliin, valkeaan huoneeseen. Kaksi hahmoa painii vaikean ongelman edessä. Pyöreähkö hahmo istuu lukemassa kansiota, toinen hoikempi katselee kädet selkänsä takana ikkunasta avautuvaa näkymää: Punaisen ja keltaisen kirjavana loistavia tähtisumuja."En olisi ikinä uskonut, että ministeriö myöntää meille sen määrärahan", Olmes ihmettelee.
"Oli todella hyvä, että pistit siihen luvun perään ne kolme nollaa lisää."
"Kuvittelin, että pääsemme sillä koko hommasta eroon. Mutta ei. Ne idiootit myönsivät meille koko potin."
"Eivät tainneet lukea perusteluja lainkaan?"
"Atson hyvä, tuskin ne ihmiset niistä perusteluista mitään ymmärsivät."
"Ja nyt olemme maailmankaikkeuden keskipisteessä, eikä täällä ole mitään erikoista."
"En olisi siitä niinkään varma", Olmes toteaa.
Molemmat vaipuvat syviin mietteisiinsä.
Lopulta Olmes kääntyy poikamainen pilke silmissään. "Jos sinä olet rakentanut talon, ja joku yrittää polttaa sen. Mitä teet?"
"Menen tietysti estämään tai soitan poliisin."
"Eikös meillä ole tässä aluksessa sen verran tehoja, että pystyisimme hävittämän koko universumin."
"Tjaah. Saattaa olla."
"Miten on, jos ryhtyisimme toimeen. Hävitetään aluksi muutama valovuosi tästä ympäriltä."
"Oletat, että joku tulee sammuttamaan pallon? Hyvä on. Minun on modifioitava moottoreita hieman. Käyn tekemässä sen." Atson ottaa jakoavaimen käteensä ja syöksyy lattialuukusta kohti konehuonetta. Olmes jää lukemaan ministeriön toimeksiantoa, kiroilemaan ja ihmettelemään mitä tästä kaikesta vielä seuraa. Takaraivoissa kalvaa ilkeä tunne, ettei hänen tutkijan etiikkansa ehkä hyväksy ajatusta maailmankaikkeuden tuhoamisesta.
Kaikesta huolimatta Atson ja Olmes ovat muutaman tunnin kuluttua käynnistämässä ajomoottoreita uudelleen ja suuntaamassa valtaisaa energiaryöppyä pohjoiseen. Mutta vähää ennen kuin Atson painaa ratkaisevaa nappia kuuluu mahtavaakin mahtavampi ääni, joka kysyy: "Mitä te oikein olette tekemässä? Ette kai te aio tuhota kätteni työtä. Ettekö te tiedä miten kauan minulla meni kaiken tämän rakentamiseen?"
"K-kyllähän me tiedämme", Atson änkyttää pelästyneenä. "Me vaan ajateltiin vähän kokeilla."
"Ette muuten 'vaan vähän kokeile'."
Suunnittelija
Maailmankaikkeuden keskipisteessä valtaisan avaruusaluksen korkeista ikkunoista lankeaa huoneeseen aluksen moottoreiden liekkien sinertävä valo viistosti steriiliin, valkeaan huoneeseen. Kaksi hahmoa painii vaikean ongelman edessä: Tuhotako maailmankaikkeus vai ei. Toisen sormi on maailmankaikkeuden tuhon aloittavalla käynnistysnapilla, toinen katselee uteliaana ulos ikkunasta yrittäen nähdä puhujan."No ei kai sitten", saa Atson sanottua peloissaan ja nostaa sormensa varovasti pois käynnistysnappulalta.
"Mitä te oikein haluatte?" ääni mylvii.
"Haluamme tietää onko joku suunnitellut ja rakentanut tämän maailmankaikkeuden ja jos on, haluaisimme tavata tämän suuren suunnittelijan", Olmes aloittaa.
Alkaa kuulua valtaisa jylinä, joka vähitellen muuttuu valtaisaksi nauruksi: "Ha-ha-ha…”, (jne. ainakin parin minuutin ajan.) ”Miten te sitten muka kuvittelette tämän kaiken syntyneen?"
Kyberneetikot katsovat toisiinsa. Olmes selittää asian varmalla äänellään: "Teoriamme mukaan itsestään. Alkuräjähdyksessä."
"Itsestään? Räjähdyksessä? Tämä näin hienosti suunnittelemani universumi olisi syntynyt ihan vaan itsestään. Niinkö? Syntyykö teilläpäin kaupunkejakin itsestään? Räjähdyksissä? Häh?" ihmettelee ääni harmistuneena.
He katselevat uudelleen toisiinsa. Olmes jatkaa: "Teoriamme mukaan luonnonlait ja alkuräjähdys ovat synnyttäneet maailmankaikkeuden."
"Naurettavaa", ääni mylvii vihaisena. Koko hieno alus värisee ja rämisee.
"Miksi kaikki pitäisi aina suunnitella, ei jokaista lumihiutalettakaan kukaan suunnittele."
"Olen suunnitellut sen miten lumihiutale syntyy, ei minun tarvitse suunnitella jokaista hiutaletta erikseen."
"Hyvä on. Maailmankaikkeus on hyvin monimutkainen ja näyttää siltä kuin joku suuri nero olisi suunnitellut sen. Näinkö siis on?" Atson kysyy.
"Kyllä", ääni vastaa hyvillään. Häntä on nimitetty neroksi. Se on ensimmäinen kerta kymmeneen miljardiin vuoteen.
"Mikä sinä olet?"
"Olen se nerokas suunnittelija, joka on suunnitellut ja rakentanut tämän maailmankaikkeuden."
"Oliko se helppoa?"
"Sopii kokeilla. Ei se tietenkään ole helppoa, siihen tarvitaan superäly ja hirvittävästi energiaa."
"Oletko sinäkin monimutkainen ja hienosti suunniteltu?" Olmes kysyy.
"Tietysti."
"Eikö silloin sinullakin täydy olla suunnittelija?"
Hetkeen ei kuulu mitään. Supernova räjähtää varsin lähellä alusta vavisuttaen. Kyberneetikot ottavat tukea ohjauspöydästä ja katselevat ympärilleen, Atson peloissaa, Olmes tyynenä kuin kallio.
"Kuvitteletteko te, että olen jokin satunnainen möykky? Miten sellainen olisi voinut suunnitella jotain niin hienoa kuin tämä maailmankaikkeus ympärillänne?" ääni jyrisee.
Olmes katsoo Atsonia päätään puistellen. "Minusta tuntuu, että tehtävämme ei ole vielä lopussa. Meidän on selvitettävä, kuka on suunnitellut suunnittelijan."
Atson istuu synkkänä ja katselee yksitoikkoista maisemaa ikkunan takana. "Eikö tämä jo riittäisi? Meiltä on mennyt tähän aikaa jo aivan liikaa. Meillähän on nyt suunnittelija."
"Mutta ei tämän äksyilevän suunnittelijan löytyminen ratkaise koko ongelmaa. Ministeriö aivan varmasti kysyy seuraavaksi kuka suunnittelijan on suunnitellut."
Hetken molemmat katselevat ulos valtaisan aluksensa ikkunoista, mutta yhtään suunnittelijaa ei näy. Ilmeisesti ulkoa apua ei ole saatavissa.
Atson hieroo leukaansa. "En olisi ollenkaan varma tästä asiasta. Kyllä heille puolitotuuskin riittää."
"Tilanne on hankala." Olmes tunnustaa. "Emme voi palata takaisin ilman tietoa maailmankaikkeuden alkuperästä, mutta näyttää siltä, ettei lopullista tietoa voi saavuttaakaan koskaan. Jos jokaisella suunnittelijallakin on oltava suunnittelija, suunnittelijoita on loputon ketju."
"Hyvä on. Ehkä meidän on paras kuitenkin seurata ketjua jonkin matkaa, ehkä ilmenee jotain mitä emme nyt osaa aavistaa", Atson myöntää.
"Arvoisa suunnittelija, voisitko kertoa missä on tämä suunnittelijan suunnittelija?"
"Jotakuinkin. Suunnittelijani on nyt planeetalla, josta te tulitte."
"Terralla?" huudahtavat Atson ja Olmes yhteen ääneen.
"Kyllä."
"Eihän se ole mahdollista. Jos sinä olet luonut maailmankaikkeuden, eihän sinun suunnittelijasi voi olla Terralla."
"Miksi ei?"
"Kun ei voi. Olet kai kuullut 'muna ja kana' -ongelmasta? Ei hän ole voinut suunnitella ja luoda itseään."
"Pah. Painukaa takaisin tapaamaan suunnittelijaa. Ehkä hän selittää teille."
"Mistä me löydämme hänet?"
"En minä tiedä. Ei hän kuulu minun suunnitelmiini. Ja koko tämä juttuhan on lähinnä tiedän ongelmanne, ei minun. Jättäkää minut jo rauhaan. Minulla on juuri suunnitteilla kokonaan uusi rinnakkainen universumi, ja sinne en suunnittele ihmisen kaltaisia olioita, he näyttävät olevan aivan liian nenäkkäitä ja uteliaita."
Aluksen valtaa täydellinen hiljaisuus.
"Varsinainen Äksy. Emmehän me nyt oikeasti olisi maailmankaikkeutta räjäyttäneet."
Suunnittelijan suunnittelijan etsintä
Valtaisa avaruusalus kiihdyttää tasaisesti humisten kohti maata. Sen sisällä korkeista ikkunoista utuinen valo lankeaa viistosti ennen niin steriiliin, valkeaan huoneeseen, joka on nyt nuhruinen ja täynnä pölyisiä papereita ja mikrosiruja. Kaksi aluksen matkustajaa tuskailee edelleen ongelmansa kanssa. Toinen istuu lukemassa kansiota, toinen katselee kädet selkänsä takana ikkunasta avautuvaa näkymää: Miljoonien tähtien valoa hohtavaa Linnunrataa. "Mitä me teemme tälle ministeriön tehtävälle?" raivoaa Atson. "En minä käsitä miten Äksyn suunnittelija voisi olla Terralla. Ja jos on, miten me löydämme sen.""Minä taidan tietää", Olmes aloittaa.
"Hyvä, pelkäsinkin jo, että ideasi ovat loppuneet."
"Kun Äksy löytyi maailmankaikkeuden keskipisteestä, sen suunnittelijan on oltava sen vastakohdassa: ei-keskipisteessä."
"Missä ihmeen ei-keskipisteessä?"
"Olen juuri suorittanut tarkkoja laskelmia ja ei-keskipiste sattuu olemaan juuri Terralla."
"Mielenkiintoinen yhteensattuma. Oletko laskenut tarkempaa paikkaa?"
"Kyllä. Näyttäisi, että paikka on valtiossa, jonka nimi on Finland."
"Sehän on joku vähäinen jääkarhujen kansoittama, ikuisen lumen peitossa oleva läiskä kaukana pohjoisessa!"
"Minähän sanoin että se on ei-keskipisteessä. Et kai kuvitellut että ei-keskipiste olisi Rooma?"
"Ei kai meidän nyt sinne tarvitse mennä!" Atson kyselee surkealla äänellä. Hän pelkää kaikkia kylmiä paikkoja.
"Pelkäänpä, että täytyy. Ei-keskipiste on kaupungissa, jonka nimi on Jyvaeskylae. Sen paikallisessa yliopistossa, rakennus Viveca, huone 458."
Valtaisa alus kiitää kohti Jyvaeskylaeä ja jää leijumaan vähäpätöisen rakennuksen ylle, joka aluksen TomTomin POI-tietojen mukaan on nimeltään Viveca. Alapuolelle aukeaa luukku ja siitä laskeutuvat tikkaat. Kaksi hahmoa laskeutuu varovasti katolle ja häviää ovesta sisälle monimutkaisen rakennuksen uumeniin.
"Tämähän on sokkeloinen paikka. Missä ihmeessä on huone 458?"
"Varmaan neljäs kerros. Olemme nyt viidennessä."
"Mistä tiedät?"
"Tuossa on huone 558", Olmes osoittaa laattaa oven pielessä.
Pari kulkee käytäviä ja vastaan tulee ihmisiä, jotka hieman hymyilevät kulkijoiden asusteille, mutta eivät puutu asiaan. Yliopiston käytävillä ei voi kulkea mitään sellaista, mikä herättäisi hymyilyä voimakkaampia reaktioita.
"Tässä."
"No mitä sinä odotat. Avaa ovi."
"Pitäisi kai koputtaa tai painaa jotain nappia."
"No koputa sitten."
Varovasti Atson koputtaa oveen ja takaa kuuluu ääni: "Sisään."
Suunnittelijan suunnittelija
Korkeista ikkunoista lankeaa lähes taivaanrannalla kelluvan punertavan auringon valo vaakasuoraan steriiliin, valkeaan huoneeseen. Kaksi hahmoa painii vaikean ongelman edessä: Mitä kysyä suunnittelijan suunnittelijalta. Atson jää hetkeksi ovenpieleen seisomaan kuin uusi opiskelija, mutta Olmes siirtyy varmoin askelin kohti lähintä tuolia, joka on huoneen asukasta vastapäätä.Mies hymyilee ja kysyy: "Miten voin auttaa? Graduko mielessä?"
"Anteeksi, mutta etsimme Äks…"
Olmes tökkää Atsonia kylkeen kyynärpäällään ja jatkaa itse: "Kollegani tarkoittaa, että etsimme maailmankaikkeuden suunnittelijan suunnittelijaa. Olemmeko oikeassa paikassa?"
Mies nousee pöytänsä takaa, kävelee ilmastoinnin humistessa kohti tulijoita ja ojentaa kätensä tervehtiäkseen. "Mielenkiintoista. Ehkäpä esittäytyisimme. Olen kasvatuksen teorian ja tradition professori Tapio Kokomatka. Miten voin auttaa?"
Olmes ja Atson esittäytyvät ja Olmes jatkaa: "Kuten sanoin, meillä on tärkeä projekti, jossa etsimme suunnittelijan suunnittelijaa."
"Aivan. Ja mistä tällainen projekti on saanut alkunsa? Oletteko teologisesta tiedekunnasta?"
Olmes selvittää tutkimusmatkan vaiheita ja professori Kokomatka kuuntelee nyökytellen, välillä vähän hymyillen. Lopuksi hän puistaa päätään. "Aivan. Ja nyt olette täällä. Olen pahoillani, mutta olette väärässä, minä en suinkaan ole etsimänne henkilö."
Atson ja Olmes katsovat kummissaan vuoroin toisiaan, vuoroin professoria, joka istuu leppoisan näköisenä tuolillaan, toinen jalka ei-professorimaisesti käsinojalla.
"Mutta laskelmieni mukaan ei-keskipiste on tässä huoneessa."
"Valitan. Olette erehtynyt. Suuri äly, joka on kaiken suunnitellut, kuvataan Raamatussa. Suurella älyllä ei ole luojaa. On vain yksi Luoja, Hän, joka puhuu meille Raamatun kautta. Hän on ikuinen ja kaiken Luoja."
Kyberneetikot katsovat toisiaan merkitsevästi ja nousevat ylös.
"Hyvä on, ymmärrämme. Anteeksi häiriö."
Oven ulkopuolella Atson katsoo taakseen ja kuiskaa: "Tällä vuosituhannella. Tutkiva professori uskoo vanhoihin pölyttyneisiin kirjoihin enemmän kuin omiin silmiinsä. Takapajuinen yliopisto."
"Mutta tämähän onkin ei-keskipisteessä. Jotain tällaista kai oli odotettavissakin."
Raivoisaa sähköaivojen rutistusta
Valtaisa avaruusalus leijuu Monitoimitalon yläpuolella moottorit tasaisesti humisten. Aluksen korkeista ikkunoista Auringon säteet lankeavat viistosti ennen niin epäsiistiin, nyt valkeana loistavaan huoneeseen. Atson on siivonnut, mutta aluksen matkustajat painivat edelleen saman ongelman kanssa. Atson istuu lukemassa kansiota, Olmes katselee kädet selkänsä takana ikkunasta avautuvaa näkymää: Jyvaeskylaen kaupungin pieni-ikkunaisia taloja ja ihmisiä, jotka huitovat pientä mustaa kiekkoa edestakaisin jäisessä aitauksessa. "Mitä me teemme tälle ministeriön tehtävälle?" raivoaa Atson. "Ihmiset ovat vajonneet tylsyyteen ja teettävät meillä kaiken raskaan aivotyön. He pitävät hallussaan korkeimpia hallintopaikkoja pelkän vallan vuoksi. Ja nyt olemme umpikujassa heidän omituisten vaatimustensa kanssa. ""Atson hyvä, ei ole syytä vaipua epätoivoon. Katsotaanpa tilannetta: Jos sanotaan että me olemme nyt maailmankaikkeudessa N, löysimme suunnittelijan, joka on luonut tämän maailmankaikkeuden N. Tämän maailmankaikkeuden suunnittelija eli siis maailmankaikkeudessa N-1. Ja hänen suunnittelijansa kaikkeudessa N-2. Ja niin edelleen."
"Toistat asioita jotka jo tiedän, Olmes hyvä."
"Odota. Tästä ehkä seuraa, että on olemassa myös maailmankaikkeus N+1, jonka joku tässä maailmankaikkeudessa on suunnitellut. Tai ehkä juuri tämä maailmankaikkeus on jonkinlainen äly ja me olemme vain sen vähäisiä osia? Emme vain ymmärrä kokonaisuutta?"
"Olet oikeassa, Olmes. Meillä on ehkä päättymätön ketju maailmankaikkeuksia molempiin suuntiin. Edellinen on aina suunnitellut seuraavan."
Molemmat kyberneetikot vaipuvat mietteisiinsä. Atson istuu pitkän kokouspöydän keskimmäisellä tuolilla, Olmes katselee ikkunasta avautuvaa lumista maisemaa.
"Olisi mukava tietää mikä tämä Kokomatka oikein on", Atson toteaa.
"Taitaa elää omassa mielikuvitusmaailmassaan. Hän ei hyväksy edes ilmiselviä totuuksia."
"Kuten sitä, että kävimme tapaamassa hänen itse suunnittelemaansa suunnittelijaa?"
"Juuri niin."
"Kirjoitetaanko loppuraportti ja haetaan Nobelit?"
"Mitä me siihen kirjoitetaan?"
"Ettei mitään suunnittelijoita ole olemassakaan. Kaikki jutut siitä ovat muutaman omassa mielikuvitusmaailmassaan elävän ihmisen tyhjänpäiväistä jorinaa."
"Miten selitämme Äksyn?"
"Joku toinen jorisija, joka kuvittelee suunnitelleensa jotain."
"Ettei olisi ollut pelkkä jorisin?"
"Pelkkä lähes satunnaisia sanoja sylkevä kone?"
"Emmehän me edes nähneet koko oliota. Ja mitä todisteita sillä oli jutuistaan – ei mitään. Kunhan uhosi."
Olmes hieroo leukaansa ja kävelee mietteliäänä ympäri pöytää, häntä vaivaa jokin. Lopulta hän saa muotoiltua ajatuksensa sanoiksi. "Entä noin periaatteessa, olisiko mahdollista, että suunnittelija suunnittelisi jotain monimutkaisempaa kuin hän itse on?"
"Emmekö me ole monimutkaisempia kuin ihmiset vaikka ihmiset ovat rakentaneet meidät?"
"Ovathan meidän sähköaivomme tietysti paljon nopeammat ja kapasiteettikin on moninkertainen, mutta en ole aivan varma olemmeko me monimutkaisempia tai paremmin suunniteltuja kuin ihmiset itse."
"Eikö nopeus ja ääretön kapasiteetti ole tehnyt meistä älyltään ylivoimaisia?
Olmes miettii hetken ja vastaa varmalla äänellä: "On.”
"Siis. Suunnittelija voi suunnitella jotain sellaista, joka on monimutkaisempaa ja parempaa kuin hän itse. Mutta miten se tähän liitty?"
"Odotapa hetkinen." Olmes syöksyy huoneesta ulos kohti laboratoriotaan. Hänellä on ajatus.
Olmesin teesit
Valtaisan avaruusaluksen korkeista ikkunoista lankeavat Jyvaskylaen kaupungin himmetä valot viistosti ylös steriiliin, valkeaan huoneeseen. Kaksi hahmoa painii vaikean ongelman edessä. Olmes sulkeutui laboratorioonsa kolmeksi kuukaudeksi, mutta nyt hän esittelee valkean taulun edessä tussit kitisten teesejään."Syväluotasin Kokomatkan puheet ja kirjoitukset sekä Äksyn puheet kolminkertaisella oo-mega-testillä. Tulokset ovat tässä."
Atson katselee taululle mietteissään. "Varsin mielenkiintoinen oo-mega-käyrä ja etenkin sen riippuvuus oo-gigasta. Kokomatka siis on kuin onkin suunnittelijan suunnittelija."
"Aivan. Mutta mielenkiintoisinta on, että Tapio Kokomatka on huomattavasti tämän kaikkeuden suunnittelijan alapuolella. Tästä näet, että seuraava suunnittelija on yhtä kaukana hänestä." Olmes osoittaa laskevaa käyränosaa vasemmalla. "Siten arvioisin, että suunnittelijoita on ketjussa vain muutama kymmenen."
"Muutama kymmenen!"
"Kyllä. Tulos on aivan selvä. Suunnittelijoita on äärellinen määrä: jokainen suunnittelija on edellistä yksinkertaisempi ja lopussa on pelkkä ameba, joka ei ole voinut mitenkään tajuta mitä suunnitteli. Koko homma on täytynyt alussa olla pelkkien sattumien sarjaa."
"Entä ameba, mistä se on tullut."
"Älä nyt ole naiivi, se amebahan on niin yksinkertainen, että on voinut aivan hyvin syntyä sattumalta. Ymmärrät varmasti, ettei kyse ole mistään biologisesta ameba-oliosta vaan minikokoisesta maailmankaikkeudesta, jonka rakenneosat olivat kokonaan toisenlaiset kuin nykyisen maailmankaikkeuden. Ilmeisesti se oli vain tyhjä piste tyhjyydessä."
"Olemme siis ratkaisseet maailmankaikkeuden synnyn ongelman."
Atson miettii hetken, hän on hieman ymmällään. "Teoriasi muistuttaa jotenkin evoluutioteoriaa."
"Aivan. Mutta se ei ole mikä tahansa teoria vaan kaikkien aikojen laajimpiin tutkimuksiin perustuva tieteellinen teoria maailmankaikkeuden synnystä. Siis fakta", Olmes napauttaa.
Kirjoittajalle voi lähettää suoraan palautetta osoitteeseen sebastien.koski(at)gmail.com.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti