Anne Leinonen (toim.): Kirjoita kosmos. Opas spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen

Uusittu laitos, ensimmäinen painos
Suomen Tieteiskirjoittajat ry
ja Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetti ry 2012
140 s.

Hannu Väisänen

Kirjoitusoppaiden lukijoiden kannattaa muistaa Matt Cowardin havainto (kirjoitusoppaassaan Success... And how to avoid it; http://ttapress.com/books/3/success-and-how-to-avoid-it/): paljon useampi ihminen ansaitsee elantonsa kirjoitusoppaita tekemällä kuin niiden ohjeita noudattamalla. Tästä kai seuraa, että ainoat huomion arvoiset oppaat ovat ammattikirjailijoiden tekemiä, kuten esimerkiksi Mika Waltarin Aiotko kirjailijaksi? ja Stephen Kingin Kirjoittamisesta. Kumpikaan ei välttämättä noudattanut omia neuvojaan, mutta ainakin he ovat tienanneet rutkasti enemmän muilla teoksillaan kuin kirjoitusoppaillaan.

Batman '66, digitaalinen sarjakuva

Arvosteltu versio: Comixology -nettikaupan digitaalinen sarjakuva.

Marko Ikäheimo

Anteeksi, missä olinkaan?

Muistatteko vielä ajan, kun Batmanin seikkailut olivat hauskoja?

Yön Synkeällä Kostajalla ei ole varsinaisesti juuri ollut iloisia hetkiä, mutta 60-luvulla koettiin sellainenkin ihme. Batmanin oma TV-sarja oli niin täynnä hupia ja camppia, että heikompia hirvitti. Itselleni mieleen jäivät erityisesti täydellisellä pokerilla heitellyt älyttömyydet sekä tietysti Julie Newmarin alkuperäinen Kissanainen.

Mutta mitä tapahtui Orson Scott Cardille?

Marko Ikäheimo

Yksi nuoruuteni rätkäyttävimmistä kokemuksista oli, kun sain käsiini Orson Scott Cardin Ender's Gamen suomennoksen (suom. Ender, Ursa Scifi 1990, Sari Peltoniemen arvostelu vanhassa Kalaksikukossa). Kirjan juoni lapsista, jotka värvätään futuristiseen armeijaan koulutettaviksi taistelemaan hyönteistämäisiä vihollisia vastaan oli teemoiltaan ja asenteeltaan todella Jotakin Muuta. En ollut tyystin yksin mielipiteineni. Ender's Game voitti aikoinaan sekä Hugo- että Nebula-palkinnot. Kirja on poikinut useita jatko- ja rinnakkaisosia, joista Speaker for the Dead (suom. Kuolleiden puolustaja, Ursa 1991) ja Xenocide (suom. Kansanmurha, Galaxy Scifi 1996) on melko kohtuullista luettavaa. Näitä seuraava röväskä aiheeseen liittyviä kirjoja onkin sitten melko puuduttavaa luettavaa.

Pitkäveteisten kirjojen vääntäminen ei ole varsinaisesti mikään rike, eipä niitä kukaan pakota lukemaan. Myöskään Cardin vakaumuksellinen mormoni-uskonnon tunnustaminen ei minua pahemmin haitannut. J.R.R. Tolkienin ja C.S. Levisin uskonnolliset vakaumukset löytyvät heidän teostensa maailmankuvasta, paikoitellen varsin selvästi.

Sean Howe: Marvel Comics: The Untold Story

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 17 h 52 min, lukija Stephen Hoye

Marko Ikäheimo

Kuten aikaisemminkin on tullut todettua, olin 70-luvun lopun ja 80-luvun aika kova supersankarisarjakuvien fani. Teräsmiehen ohella luin Hämähäkkimiestä varsin innolla. Ja sitten käsiin sattui ensimmäinen Ryhmä-X:n oma sarjakuvalehti, ja se olikin sitten menoa. Addiktiosta pelasti vasta 90-luku, jolloin näistä mutanttiseikkailuista tuli hämmentävää roskaa. Tuolloin minulla ei ollut aavistustakaan, miten pahasti kuula Marvelilla olikaan hukassa. Asioiden oikea tola paljastui lopullisesti luettuani tämän perusteellisen selvityksen Marvelin taipaleesta.