Stephen Fry: Mythos

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, lukija Stephen Fry, pituus 15 h 25 min

Marko Ikäheimo

Stephen Fry:n kirjoittama kokoelma antiikin kreikkalaisia myyttejä, jonka äänikirjaversion lukee Fry itse. Tässä on jo aika voittava yhdistelmä kasassa. Tarujen sisältö on tinkimättömän alkuperäinen, syvästi sivistyneeltä kirjoittajalta ei vähempää ole lupa odottaakaan. Sen sijaan Fry:n kommentit ja vertaukset voivat olla hyvinkin ajankohtaisia.

Kaikki tarustot tarvitsevat alkukertomuksensa. Tässä tapauksessa kuluu parikin sukupolvea, ennen kuin parhaiten tunnettu kokoonpano saadaan kasaan. Pari erikoistapausta, kuten Afrotide, tarvitaan vielä kokonaisuutta täydentämään ennen kuin päästään varsinaiseen meininkiin käsiksi. Edellisille sukupolville tuppaa rytäkässä käymään vähän kehnosti, mutta sellaista se on.

X-Men: Apocalypse (2016)

Marko Ikäheimo

X-men -elokuvien maailma alkaa jo sekavuudessaan lähennellä sarjakuvaversiota. Ensin oli yksi trilogia ja sitten palattiin alkujuurille. Jossakin välissä on käyty jo pari kertaa vaihtoehtotodellisuuksissakin kääntymässä. Ja aikahyppelyäkin on harrastettu.

Siinä mielessä tämä viimeisin uudelleenkäynnistys ei enää ihmeemmin ihmetystä aiheuta. Jossakin määrin kai tarkoitus olisi jatkaa X-Men -first class -jatkumon tarinaa. Lisäksi myös alkuperäinen leffatrilogiakin kummittelee taustalla jossakin määrin. Ehkä näitä asioita ei ole hyvä miettiä liian syvällisesti. Menee vain pieni pää turhaan sekaisin.

Thor - Ragnarok (2017)

Marko Ikäheimo

Omien elokuviensa sivussa Thor törmäili Avengers-leffoissa, minkä jälkeen hän lähti etsimään

Hieman ryppyotsaisten alkuosien jälkeen nyt otetaankin oppia Guardian of the Galaxy -leffoista. Vakavimmissakin kohtauksissa tapahtuu takuuvarmasti jotakin järjetöntä ja odottamatonta. Marvelin elokuvien suosio alkaa olla sellaisella tasolla, että ne voivat olla jo vähän nenäkkäitäkin. Ja tätä osastoa ohjaaja Taika Waititi on enemmän kuin valmis tarjoilemaan.

Blade Runner 2049 (2017)

Marko Ikäheimo

Aikoinaan yliopistolla pääsin uuden ja ihmeellisen internetin ääreen, ja tutustuin Usenetin uutisryhmiin (lapset, kysykää vanhemmiltanne). Siellä sitten aivan erityisesti tuli vietettyä aikaa lukien keskusteluja Ridley Scottin Blade Runnerin salaisuuksista ja tulkinnoista. Opintojen etenemisen suhteen olisi ehkä ollut parempi, että olisi kuluttanut kyseiseen aiheeseen vähän vähemmän aikaa.

Supergirl (tv-sarja)

Marko Ikäheimo

Muinoin, arviolta noin miljoona vuotta sitten, televisioyhtiöt olivat vähän nolostuneita supersankarisarjoista. Itse asiassa jopa sarjakuvatkin vähän nolostelivat omaa luonnettaan. Kaiken piti olla synkkää ja angstista, eikä lukijalla/katsojalla missään tapauksessa saanut olla hauskaa. Eihän tässä nyt sentään oltu mitään pikkulasten ohjelmia tekemässä! Yksi huonoimmista esimerkeistä oli tv-sarja Smallville, jonka periaatteessa olisi pitänyt kertoa Teräsmiehen nuoruusvuosista. Nimet olivat sarjassa kyllä tuttuja, mutta siihenpä se jäikin. Edes kuuluisaa asua ei nähty ennen viimeisen jakson viimeistä kohtausta. Eikä siinä sarjassa paljon hymyjäkään nähty.

Vaiana (2016)

<

Marko Ikäheimo

”Marko on taas ajankohtainen” -osastolta, päivää. Jotenkin nämä elokuvat vain tuntuvat lipsahtavan ohitse. Vaiana osui kohdalle puolivahingossa, kun tulin kuunnelleeksi siitä ylistystä BBC:n mainiossa ”Kermode and Mayo” -filmipodcastissa.
Elokuvan juoni ei mahdollisesti ole ihan kaikkein yllättävin. Jossakin polynesialaisessa kylässä jotain parisentuhatta vuotta sitten asiat alkavat mennä pieleen. Kalaa ei tule ja kookospähkinätkin alkavat mädätä puihin. Päällikön tytär, Vaiana, päättää uhmata kylän sääntöä, jonka mukaan valliriutan ulkopuolelle ei saa purjehtia. Hänen päämääränään on löytää puolijumala Maui, jonka syytä koko onnettomuus oikeastaan on. Maui ei ole tehnyt sitä pahuuttaan, mutta hän sattuu olemaan veijarijumala, joka ei aina osaa oikein harkita tekojensa seurauksia.

Arrival (2016)

Marko Ikäheimo

Arrivalin alku on aika armoton, melkein kirjaimellisesti vetää jalat alta. Ja sitten muukalaiset tulevat viera
ilulle. Oikeastaan ne tulevat isoilla linssinmotoisilla aluksilla kahteentoista kohteeseen maapallolla ja pääasiallisesti möllöttävät ilmassa. Loppujen lopuksi jonkinlainen kommunikaatioyhteyskin saadaan aikaiseksi. Harmillisesti keskusteluissa esiintyy pieniä kieliongelmia. Lähinnä ihmisosapuoli ei saa mitään tolkkua vierailijoiden puheesta. Tarvitaan siis ihan koulutettua kielitieteilijää avuksi.

Spider-Man: Homecoming (2017)

Marko Ikäheimo

Viime kesänä piti tehdä valinta, ja syystä tai toisesta viimeisin Hämähäkkimies-elokuva jäi Wonder Womanin jalkoihin. Eipä sillä, WW ei ollut sekään yhtään hassumpi. Nyt kuitenkin hämyhäiskäkin tuli digitaaliseen myyntiin, joten pitihän sekin sitten tarkistaa.

Sam Raimin ensimmäiset elokuvat saavat minulta roppakaupalla papukaijapisteistä jo siitä hyvästä, että ne sattuivat olemaan ensimmäisiä siedettäviä versioita aiheesta. Seuraavat Amazing Spider-Man -leffat olivat puolestaan aika totista torvensoittoa. Andrew Garfieldin ja Emma Stonen kemia pelasti huomattavasti. En kyllä vieläkään tajua, miksi Stone ei voinut olla Mary Jane Watson, mihin rooliin hän olisi ollut enemmän kuin sopiva.