Marko Ikäheimo
New Crobuzon ei ehkä ole aina kovin miellyttävä paikka asua, mutta ainakaan siellä ei pääse pitkästymään. Yleisen teknologian osalta kaupungissa eletään piilukkoaseiden aikakautta, mutta myös magia on jokapäivästä. Lisäksi kirjan maailmassa toimii myös jonkinlainen steampunktyylinen mekaanisten palvelijoiden järjestelmä. Isaac Dan der Grimnebulin on kunnialliset valtavirtatieteen reunalta tipahtanut oppinut, joka pyrkii monesta eri suunnasta selvittämään maailmankaikkeuden perusluonnetta. Grimnebulin saa asiakkaakseen lintumiehen, jonka siivet on jostakin syystä sahattu tyvestä poikki. Tämä garuda haluaisi lentää uudelleen, hinnalla millä hyvänsä.Lentävät humanoidit eivät ole edes New Crobuzonin asujaimiston kummallisimpia esimerkkeä. Esimerkiksi kepreillä normaalin naisruumiin pään tilalla on suuri kovakuoriainen. Ja vieläkin oudompaa on luvassa.
Äärimmäinen sortoyhteiskunta
New Crobuzonin hallinto ei turhaan yritä esittää olevansa pienen ihmisen asialla. Itse asiassa tavallisella kansalla on käyttöä vain jos siitä saa jollakin tavalla revittyä voittoa irti. Voitontavoittelu on viety niin pitkälle, että "oikeus"laitos jakelee tuomioita vain, jos se hyödyttää jotakuta isokenkäistä. Tuomitut onnettomat muokataan maagisin keinoin käytännössä orjiksi. Järjestelmää ylläpitää kasvoton puolisotilaallinen poliisiorganisaatio, johon voi kuulua melkein kuka tahansa. Jonkinlainen vastarintakin yrittää pistää kampoihin systeemille, mutta järjestelmä on kovasti niskan päällä.Hirveästi kamaa
Edellinen esittely raapaisi vain pintaa kaikesta siitä, mitä Perdito Street Station vyöryttää päälle. Kirjan alussa pelkäsin, että Miéville tekee juuri samat virheet, mistä valitin Paolo Bacigalupin Windup Girlin arvostelussa. Ensimmäisen kolmanneksen kirja tuntuu asettelevan kohtauksia peräkkäin ilman että ne johtavat oikein mihinkään. Sitten tarinan osat naksahtavat paikalleen ja loppu on yhtä juhlaa. Äänikirjaversio on karvan verran päälle 24 tuntia pitkä, mutta alkukolmanneksen yli pääsemisen jälkeen pituus ei tunnu lainkaan liialliselta.Joissakin arvosteluissa on nostettu Miévillen ilmeisesti vahvasti marksilaisuuteen vivahtava poliittinen suuntautuneisuus. Kieltämättä kirjassa ollaan kovasti ultrakapitalistista järjestelmää vastaan ja jonkinasteista vallankumoustakin yritetään pykätä pystyyn. Perdito Street Station ei kuitenkaan ole mitenkään häiritsevästi poliittinen kirja. Ja New Crobuzonin yhteiskuntajärjestelmä kertakaikkiaan on niin epäreilu, että sen sietäisikin kaataa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti