Marko Ikäheimo
Tarkemmin määrittelemättömässä, mutta ikävällä tavalla tutunoloisessa, tulevaisuudessa öljy on päässyt kokonaan loppumaan. Kivihiiltä on jonkin verran jäljellä, mutta sitä ei parane kovin hulvattomasti käyttää. Ilmastonmuutos on nimittäin päässyt aika pahaksi ja kasvihuonekaasujen tuottoa valvotaan tarkasti.Polttomoottoreilla aikaisemmin toimineiden koneiden ja laitteiden käyttövoimana on erikoisvalmisteisista akuista saatava kineettinen energia. Näitä akkuja kutsutaan vietereiksi, vaikka oikeastaan kyseessä on hyvin kehittynyt teknologia, jossa käytetään muun muassa geeniteknologian avulla tuotettuja levälajikkeita. Geeniteknologia on muutenkin monessa mukana. Keinotekoisten kuormajuhtien lisäksi valtaosa ravintokasveista on muunneltuja.
Itse asiassa suurin ongelma piilee juuri tässä. Ylikansalliset kaloriyhtiöt ovat kaapanneet ruoantuotannon itselleen ja myyvät siemeniä, joista kasvatettuja kasvit ovat ovat steriilejä. Mahdollisesti kalorikongolomeraattien keskinäisen taistelun tiimellyksessä tai vain puhtaasti huolimattomuuden johdosta monet luontaiset kasvi- ja eläinlajikkeet ovat tyystin kadonneet muunneltujen tautien ja tuholaisten uhreina. Osa näistä vitsauksista tarttuu ihmisiinkin.
Tässä rytäkässä Thaimaa on toistaiseksi selvinnyt jotenkuten. Kuningaskunnassa on jonkinlainen hallitus vielä vallassa, vaikka naapurimaat ovat jo kaatuneet nälänhätään, kulkutauteihin ja uskonnollisen fundamentalismin valtaannousuun. Thaimaan ympäristöministeriö käy kuitenkin jatkuvaa sotaa uhkaavia vitsauksia vastaan. Ministeriön puolisotilaalliset joukot, valkopaidat, eivät kaihda kovia otteita päämääriinsä pyrkiessään.
Kaiken tämän keskellä geeniteknologian keinoin luotu ihminen, japanilaisen isäntänsä hylkäämä Emiko, yrittää selvitä parhaansa mukaan. Thaimaa on juuri käynyt verisen sodan naapurimaansa kanssa, jossa vastustajalla on ollut käytössä Emikon kaltaisia ”vieteri-ihmisiä”. Jotta Emikolla ei olisi liian helppoa, kaikkien uusien ihmisten (kuten he itseään kutsuvat) liikkeet on tunnistamisen helpottamiseksi tehty tahallisen nykiviksi.
Ei kaamosmasennukseen
Windup girl ei ole kovin mieltäylentävä kokemus. Tietysti ilmastokatastrofista ja ekologisesta romahduksesta on vaikeaa kovin paljon hupia repiä. Kuitenkin päähenkilöiden murjominen alkaa mennä tarinan edetessä jo liiallisuuksiin. Emikon ahdingon korostamiseksi Bacigalupi kuvaa pari seksuaalista nöyryytystä niin yksityiskohtaisesti, että niitä on suorastaan fyysisesti epämiellyttävää seurata. Suoraan sanottuna minusta Windup girl ei ole niin vakava kirja, että siinä olisi oikeutettua käsitellä aihetta tällä tavalla.Toinen ongelma kirjassa on tarinan kaaressa, tai oikeammin sen puutteissa. Kirjailija etenee asettelemalla yksittäisiä kohtauksia peräkkäin, eikä tarina ala edetä kuin vasta viimeisellä neljänneksellään. Narisin jo China Mievillen The City & The Cityn arvostelussa tämän vuoden jaetusta Hugo-palkinnosta. Nyt kun pääsin Windup Girlin loppuun, mielipiteeni on vain vahvistunut. Mievillen kerronnan tiukkuudelle ja tarinan vetävyydelle Bacigalupilla ei ole oikein mitään jakoa.
Kunniamaininta kirjasta on annettava sen ääneen lukeneelle Jonathan Davisille. Davis onnistuu välittämään vaikutelman alistetusta itämaisesta naisesta homman luiskahtamatta farssin puolelle. Orientaalit aksentit tuntuvat muutenkin sujuvan Davisilta melko luonnikkaasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti