Tampereen taidemuseon Muumilaakso

Riitta Niemistö

Kävimme viime kesänä lasten kanssa Tampereen taidemuseon Muumilaaksossa. Seurueeseen kuului yksi äänille yliherkkä lapsi ja meillä kävi huono tuuri. Tavallisesti Muumilaaksossa on rauhallinen tunnelma, mutta nyt siellä oli menossa musiikkiesitys. Lapselle tuli melusta paha olo eikä museovierailusta tullut oikein mitään. Pistinkin tapahtuneesta palautetta, että taidemuseon pitäisi olla paikka, jossa voi äänille yliherkänkin lapsen kanssa käydä. Kehotin vielä lukemaan tarinan Hemulista, joka rakasti hiljaisuutta.

Kävimme nyt joululomalla uudestaan Muumilaaksossa. Museoon oli ilmestynyt ohjeistus siitä, miten taidemuseossa käyttäydytään, joka päättyi sitaattiin Hemulista, joka rakasti hiljaisuutta: "muistakaa, ettei tämä ole huvikenttä, vaan hiljaisuuden puisto". Ja taas kävi huono tuuri. Kohta kolmevuotias tyttöni ei nyt vain osaa olla juoksematta, hyppimättä ja hihkumatta, ei varsinkaan, kun näkee muumipeikkoja. Pelkäsin, että kohta tulee palautetta henkilökunnalta, mutta nämä katselivat tytön menoa ymmärtäväisesti.

Novelli: Pimeys saa tienoon vaippaansa - Novelli H.P. Lovecraftin hengessä, Osa 3

Tämä novelli julkaistaan Kalaksikukossa jatkokertomuksena. Tarina on julkaistu aikaisemmin osoitteesta http://franskedes.wordpress.com/

Frans Kedes

H.P Lovecraft kääntyilee haudassaan

Frans Kedes käänteli hajamielisenä vaaleapukuisen miehen pudottamaa muistivihkoa. Hän joi kylmää olutta ja katseli välillä ympärilleen hajamielisenä. Pubi oli alkanut täyttymään oloaan kylmällä oluella loiventavista kanta-asiakkaista. Krapula alkoi hellittämään ja maailma näyttäytyi jälleen värillisenä. Olut teki näin tehtävänsä. Juotuaan tuopin loppuun hän nousi pöydästä, tervehti baarimikkoa lähtiessään ja lähti taas kohti kotiaan. Menomatkalla hän otti vielä pizzeriasta metvurstipitsan mukaansa. Kun hän pääsi kotiin pitsan ruokaisa tuoksu vei kaiken huomion ja kaikki muu unohtui hetkeksi. Syötyään ja juotuaan ison lasin kylmää maitoa päälle hän muisti jälleen vihon, jonka oli poiminut baarin lattialta. Frans Kedes haki vihkon eteisen naulakossa roikkuvan ulkoilutakin taskusta ja istahti takaisin keittiön pöydän ääreen. Hän selaili muistiinpanovihkoa kunnes löysi outoja merkkejä täynnä olevat sivut. Vaaleapukuinen mies oli piirtänyt yhdelle sivulle 42 erilaista merkkiä.

Hannu Rajaniemi: The Quantum Thief

Arvosteltu varsio: Audible äänikirja, pituus 10 h 6 min, lukija Rupert Degas

Marko Ikäheimo

Postmoderni supervaras  Jean le Flambeur on kirjan alussa joutunut melkoiseen pinteeseen. Hänen mielensä on kahlittu vankilaan, jossa hänen lukemattomat kopionsa käyvät toisten vankien vastaavien kanssa loputonta peliteorian perusongelmaan perustuvaa kamppailua. Vankilan perimmäisenä tarkoituksena on hioa asukeistaan kierros kierrokselta rikolliset taipumukset pois. Yliluonnollista pellegrini-olentoa palvelevalla Mielellä ja hänen Perhonen-aluksellaan on Flambeurin suhteen muita suunnitelmia. Mutta ennen niihin pääsemistä täytyy käydä noutamassa Marsista voromme mielen ne osat, jotka tekevät hänestä erityisen menestyksekkään omalla alallaan.

Anna-Kaari Hakkarainen: Verkko

Tammi 2011, 308 s.

Hannu Väisänen

Romaani alkaa Hangossa vuonna 1972 ja päättyy Helsingissä vuonna 1989 ja seuraa erään Peterin vaiheita lapsesta aikuisuuteen. Ei voisi vähempää kiinnostaa, mikäli romaani ei tapahtuisi Neuvosto-Suomessa.

Kirjassa verkko ei tarkoita Internetiä, vaan kalaverkkoa. Merelle pääsevät vain kalastuskunnan jäsenet. Muut eivät saa mennä uimaankaan poijujen ulkopuolelle. Internetistä tai kännyköistä eikä edes deodoranteista ole tietoakaan.

Tavanomaisesta vaihtoehtohistoriasta Verkko poikkeaa siinä, että kirjassa ei puhuta politiikkaa eikä siis kerrota, milloin ja miksi Neuvostoliitto miehitti Suomen. Verkossa yksinkertaisesti ollaan osa suurta sosialistista isänmaata ja sillä hyvä. Ihan kiva lukea joskus tällainenkin kirja.

Muuten, vuonna 1980 Moskovan olympialaisten uintikilpailut pidettiin Helsingissä.

Peliarvostelu: Spiderman - Total Mayhem

Marko Ikäheimo

Olen ollut kova Hämähäkkimies-fani jo ihan pikkunöösistä lähtien. Osittain tämä johtuu varmaan siitä, että herkimpään aikaan 80-luvulla ei Teräsmiehen ja Hämähäkkimiehen lisäksi paljon muita supersankarisarjakuvia Suomessa ollut. Eipä siis ihme, että Apple storessa silmiin sattunut Spiderman - Total Mayhem iPadille kiinnosti kovasti.

Pelin maailma on käsittääkseni otettu Marvelin Ultimate-universumista. Tämä ei kuitenkaan turhan paljon häiritse meikäläistä hämiksen perusmaailmankaikkeuteen tottunutta, mitä nyt parilla konnalla saattaa olla vähän erikoisempi ulkonäkö. Melkeinpä sanoisin että tässä versiossa on palattu kaiken maailman klooneista ja muista sekoiluista takaisin siihen, mikä on parasta Hämähäkkimiehessä. Hurjaa akrobatiaa terästettynä reippailla yhteenotoilla pahojen tyyppien kanssa. Hämis osaa myös soittaa suutansakin varsinkin isojen bossien kanssa varsin kohtuullsesti.

John Avjde Lindqvist: Kultatukka, tähtönen

Suom. Jaana Nikula, Gummerus 2011, 575 s.
http://johnajvide.com/hem/

Hannu Väisänen

Lennart ja Laila Cederström ovat olleet naimisissa 25 vuotta. Lennart on väkivaltainen, Laila on alistettu ja henkisesti häiriintynyt. Heillä on takanaan loistava tulevaisuus laulajaparina. Heillä on myös aikamiespoika Jerry, joka on pikkurikollinen ja haluaa isommaksi rikolliseksi.

Lennart löytää sienestäessään metsästä parin kuukauden ikäisen, muovipussiin käärityn tyttövauvan. Lennartilla on absoluuttinen sävelkorva ja hän huomaa, että tyttö ei huuda, vaan laulaa puhdasta E-säveltä. Hän tuo vauvan kotiinsa eikä ilmoita siitä viranomaisille, vaan haluaa tehdä vauvasta tähden, jota hänestä itsestään ei koskaan tullut. Laila ei uskalla sanoa vastaan, ja niin lapsi viettää toista kymmentä vuotta Lennartin ja Lailan talon kellarissa. Hänelle kehittyy täydellinen lauluääni, mutta ei minkäänlaisia tunteita.