Frans Kedes
H.P Lovecraft kääntyilee haudassaan
Frans Kedes käänteli hajamielisenä vaaleapukuisen miehen pudottamaa muistivihkoa. Hän joi kylmää olutta ja katseli välillä ympärilleen hajamielisenä. Pubi oli alkanut täyttymään oloaan kylmällä oluella loiventavista kanta-asiakkaista. Krapula alkoi hellittämään ja maailma näyttäytyi jälleen värillisenä. Olut teki näin tehtävänsä. Juotuaan tuopin loppuun hän nousi pöydästä, tervehti baarimikkoa lähtiessään ja lähti taas kohti kotiaan. Menomatkalla hän otti vielä pizzeriasta metvurstipitsan mukaansa. Kun hän pääsi kotiin pitsan ruokaisa tuoksu vei kaiken huomion ja kaikki muu unohtui hetkeksi. Syötyään ja juotuaan ison lasin kylmää maitoa päälle hän muisti jälleen vihon, jonka oli poiminut baarin lattialta. Frans Kedes haki vihkon eteisen naulakossa roikkuvan ulkoilutakin taskusta ja istahti takaisin keittiön pöydän ääreen. Hän selaili muistiinpanovihkoa kunnes löysi outoja merkkejä täynnä olevat sivut. Vaaleapukuinen mies oli piirtänyt yhdelle sivulle 42 erilaista merkkiä.Oli ehkä liian helppoa olettaa piirrosmerkkien olevan jonkinlaisen vanhan, “muinaisen”, kielen kirjoitusmerkkejä. – höpö höpö, sanoi Frans Kedes hiljaa. Tosiasiassa kuviot olisivat kuitenkin jonkun ajankulukseen tekemiä muka-kirjaimia, jotka eivät tarkoittaisi yhtään mitään. Muistivihkon alkupuolella olevat vanhan miehen muistiinpanot koostuvat lastenloruilta näyttävistä runonpätkistä ja arkisten asioiden ylöskirjaamisista. Joidenkin sivujen keskellä oli kömpelösti piirrettyjä ihmishahmoja. Joillekin hahmoille oli piirretty liian isot kädet ja joissakin kasvot oli sutattu niin ettei näkynyt kuin mustana tapittavat silmät. –Selvästikin hullulle rakas pieni muistikirja, ajatteli Frans Kedes itsekseen. Juodessaan keittämäänsä kahvia Frans Kedes piirteli vihkossa olevia merkkejä sanomalehden reunukseen. Merkit näyttivät todellakin muistuttavan etäisesti jonkinlaiselta nuolenpääkirjoituksen ja arabiankielen kirjainmerkkien sekoitukselta. Joihinkin merkkeihin oli piirretty ylä- tai alapuolelle silmä tai avoinna oleva kämmen tai joku muu symboli. Joissakin kuvissa silmä oli kiinni ja joissakin se näytti tuijottavan aukinaisena. Hän joi kahvinsa loppuun ja nousi laittaakseen kahvimukin tiskialtaaseen toisten tiskausta odottavien astioiden sekaan kun päänsärky alkoi. Tätä Frans Kedes oli alitajuisesti odottanut koko aamupäivän ja luuli jo ettei vanha tuttava tulisikaan vieraaksi niin kuin aina seuraavana aamuna baari-illan jälkeen. Hän otti keittiön kaapista tutun pienen punasinisen askin ja napsautti sieltä kapselin kämmenelleen. Kulauksella vettä kapseli meni kurkusta alas. Hän katsoi olevan parasta käydä olohuoneen sohvalle pitkäkseen odottamaan särkylääkkeen vaikutusta. Oikaistessaan itsensä hyvään asentoon sohvan pehmeään syliin hän nukahti lähes välittömästi. Juuri ennen nukahtamistaan, juuri unen ja valveen hämärällä rajalla Frans Kedes kuuli jonkun sanovan selvällä puheäänellä, – Me hiivimme keralla varjojen / me lupaamme pitkää yötä. Ennen vaipumistaan syvään uneen Frans Kedes sanoi itse lujalla äänellä: ”Me saavumme pimeyden myötä”. Tämä lause jäi kaikumaan mielen sopukoihin koko alkavan painajaisunen ajaksi.
Unessaan hän istui keittiöpöydän ääressä tutkimassa vaaleapukuisen miehen muistikirjaa. Hänellä oli esillä aukeama, jonka vasemmalla puolella oli kalliosta jäljennettyjen merkkien jono ja oikealla oli tutut aakkoset kirjoitettu päällekkäin, niiden jatkoksi oli vielä piirretty roomalaiset numerot yhdestä kymmeneen ja luvut sata ja tuhat. Sanomalehden sivulle tekstien päälle oli kirjoitettu isoilla kirjaimilla sanoja, jotka muodostivat lauseen: PH´NGLUI MGLW´NAFH CTHULHU R´LYEH FHTAGN . Unessa pöydän ääressä istuva Frans Kedes lausui tuon lauseen selvästi ääntäen. Katon rajasta päältäpäin katsova Frans Kedes ihmetteli oman uniminänsä teatraalisuutta ja kasvojen vääristynyttä ilmettä. Unen Frans Kedes nousi pöydästä ja käveli kohti ulko-ovea, hän aukaisi oven ja astui pimeään …
Katsellessaan ympärilleen hän huomasi ettei ollut täysin pimeää. Hämärässä hän totesi tulleensa jonkinlaiseen vanhaan hirsirakenteiseen varastoon. Katon rajassa kulki kaksi pitkää ortta joista roikkui ruokatarvikkeita ; rei’istä orteen pujotettuja leipiä, kuivattua lihaa ja kalaa, yrttikimppuja ja paljon muutakin kuten ennen vanhaan oli ollut tapana säilyttää ruokaa pitkän talven varalle. Sivummalla näkyi tynnyreitä; suolatiinuja joissa sianlihaa ja kalaa säilytettiin voimakkaasti suolattuna. Seinähirsien välistä siivilöityvässä valossa hän tutki enemmän ympäristöään. Peremmällä oli laareja viljan säilyttämiseksi, seinustalla oli vanhoja puuvalmisteisia tarvekaluja. Keskellä ruokavaraston lattiaa oli luukku, jossa vetimenä näytti olevan sepän takoma pyöreä hela. Luukun alla oli todennäköisesti maakellari perunoille ja muille juureksille. Ikään kuin Frans Kedes olisi tehnyt niin aikaisemminkin, hän nosti helasta luukun pystyasentoon ja kaatoi sen kumolleen lattialle aukon viereen. Ja tottuneen oloisesti hän astui tikkaiden ensimmäiselle poikkipuulle ja alkoi sitten laskeutua alas pimeään. Alhaalta maakuopasta nouseva etova mädän lihan haju olisi saanut normaalisti krapulaisen Frans Kedeksen oksentamaan mutta nyt hän asteli varmoin ottein alaspäin. Haju oli jotakuinkin samanlainen kuin silloin kun hän oli unohtanut tekemänsä kalakeiton muhimaan kattilaan kannen alle tiskipöydälle muutamaksi päiväksi. Ottaessaan kattilan kannen pois oli löyhkä saanut aikaan välittömän yökkäysreaktion. Vielä muutama askelma ja jalat tapasivat tukevan alustan. Maakellarissa oli täydellisen pimeää. Katsoessaan ylöspäin hän ei erottanut enää aukkoa josta oli juuri tullut. - Oliko joku sulkenut luukun! hädissään hän haparoi pimeässä ympärilleen ja kädet osuivat multaisiin seiniin. Kädet tapasivat seinillä jykevät tukipuut jotka jatkuivat kattoon saakka juuri ja juuri hänen päätään korkeammalle. Käytävän katto oli vuorattu harvalla laudoituksella. Edessäpäin tuntui olevan tyhjää tilaa. Hän päätteli laskeutuneensa jonkinlaiseen tunneliin. Jostain kaukaa edestä kuului säännöllinen vinkuva ja rahiseva ääni, kuin joku vetäisi henkeä pitkään ja raskaasti ja sitten päästäisi ilman hitaasti ja ponnistellen ulos. Ääni muistutti pajassa käytettävien palkeitten ääntä. Tai sitten jokin iso olento hengitti vaivalloisesti edessä päin odottaen Frans Kedeksen kävelevän suoraan ulottuvilleen! Laskeuduttuaan tikapuita pilkkopimeään hän oli ollut niin jännittyneessä mielentilassa, että oli unohtanut mädäntyneen lihan hajun mutta nyt hän huomasi sen taas. Löyhkä tuntui voimistuneen ja voimistui edelleen. Ensimmäiset yökkäykset kouristivat Frans Kedeksen vatsaa ja samaan aikaan hän huomasi myös edestäpäin tulevan äänen voimistuvan. Ääni muuttui kovaksi huohotukseksi ja sitten yllättäen kuului ähkäisy tuskin viidenkään metrin päässä edessä. Joku iso ahtaassa tilassa. Frans Kedes kääntyi ympäri ja etsi kauhuissaan tikapuita mutta käsi tavoitti ainoastaan kosteaa multaa. Pelko jyskytti päässä ja kuivuneessa suussa maistui kirpeä vatsahappo. Pakkohan tikapuut oli tässä olla…
Frans Kedes heräsi olohuoneen sohvalta poski suusta valuneesta kuolasta märkänä. Hän ei muistanut unestaan juuri mitään, joitain epämääräisiä välähdyksiä lukuun ottamatta. Hän nousi sohvalta ja käveli keittiöön juodakseen lasin vettä. Matkalla hän kolhaisi polveaan pöydän kulmaan ja normaalin kirosanan sijasta ainut mitä hänen mieleensä tuli sanottavaksi oli irrallinen lause: “ja me saavumme pimeyden myötä”. Lause jäi pyörimään hänen mieleensä kuin kiusallinen renkutus iskelmäradiosta. Hän ihmetteli missä hän oli tuon lauseen kuullut. Hän laski hajamielisenä vettä pesemättömään kahvimukiinsa ja joi muutaman kulauksen vettä ja palasi takaisin olohuoneeseen. Frans Kedes kävi väsyneenä pitkälleen sohvalle ja juuri ennen nukahtamistaan hän kuuli jonkun sanovan mielessä pyörivän lauseen hitaasti, hiljaa ja selkeästi ja sitten hän oli jälleen unessa välittömästi.
Unessa Frans Kedes seisoi keskellä tyypillistä Skotlannin ylämaiden nummimaisemaa. Oli myöhäinen ilta ja taivaalta satoi märkää lumiräntää. Pimeys oli juuri laskeutumassa. läheisen kumpareen takaa näkyi nuotion loimotusta. Hän kiipesi hieman ylemmäs nähdäkseen paremmin. Ison lepattavan nuotiotulen ympärillä piirissä seisoi hahmoja pitkät hiukset tuulessa hulmuten. Seitsemän miestä seisoi nuotion ympärillä, kuin liekkejä suojaten, kumarassa asennossa kädet hieman levällään. Miehet lausuivat yhteen ääneen jonkinlaista loitsua ja välillä heidän äänensä nousi lähes huudoksi ja silloin Frans Kedes erotti yksittäisiä sanoja tuosta oudosta kulttimenosta. Lopuksi miehet huusivat kolme kertaa lauseen –“Iä! Iä! Tsathoggua!”. Sen jälkeen täydellinen hiljaisuus laskeutui nummimaiseman ylle. Frans Kedes huomasi nyt vasta olevansa sisävaatteissa sukkasillaan ilman kenkiä ja kylmä tuntui yhtäkkiä luissa saakka. Pimeys tiivistyi vielä entisestään niin ettei näkynyt hetkeen kuin nuotion loimuava tuli, jonka kuvajainen jäi näkökenttään vaikka yritti katsoa poispäin. Nuotion loimu muuttui ensin punahehkuiseksi ja sitten se heikkeni nopeasti sinisävyiseksi hohteeksi. Pimeys muuttui lähes käsin kosketeltavaksi, se oli kuin jotain nestemäistä ainetta jota voisi kauhoa kouraansa ja valuttaa sormiensa välistä. Pimeys ei ollut tasaista; se näytti muodostuvan jonkinlaisista tihentymistä jotka olivat hitaassa liikkeessä. Se oli kuin olisi kaadettu mustetta vesiastiaan. Tuulen ulvonta muuttui korvia vihlovaksi vinkunaksi ja siitä vielä taajuuden noustessa ei kuulunut enää mitään. Jostain nuotion sinisen hehkun vierestä kuului älähdys kuin joku olisi juossut pimeässä päin estettä. Samassa kuului hirveä tuskan huuto ja perään surkeaa ulvontaa –kuin sikaa tapettaisiin ,ajatteli Frans Kedes. Mutta tuo huuto oli tuli ihmisestä eikä siasta. Frans Kedes hivuttautui taaksepäin varoen aiheuttamasta mitään ääntä mutta hän kuitenkin huudahti kauhusta ja putosi lähes polvilleen jonkin raskaan tömähtäessä ihan hänen eteensä. Samassa taivaan kokonaan peittäneet paksut sadepilvet raottuivat hiukan ja kuutamon valo pääsi kumottamaan pilvien raosta. Kuun valossa hän näki mitä oli pudonnut melkein hänen varpailleen. Se oli tosiaankin sianpää tai ainakin se ensin näytti siltä. Ennen kuin pilvet peittivät jälleen ainoan valonlähteen Frans Kedes ehti huomata että ruhostaan irrotetussa päässä oli erotettavissa ihmisen piirteitä. Ja kumartuessaan koskettamaan sian päätä hän päästi kauhun huudahduksen sormien koskettaessa kylmenevää velttoa ihmisen poskea. Tähän huudahdukseen hän heräsikin levottomana sydän rinnassa takoen. Olo oli ahdistunut eikä nukkuminen ollut poistanut väsymystä. Frans Kedes laahusti kylpyhuoneeseen tarpeilleen. Siinä käsiä pestessään hän muisti yhtäkkiä äskeisen unensa tapahtumat ja maiseman yksityiskohdat. Nostaessaan katsettaan lavuaarin yllä olevaan peiliin hän pelkäsi, että peilistä katsoisi epäinhimilliset kasvot siansilmineen. Mutta peilistä tuijotti vastaan sama vanha oma naama eikä mikään ollut muuttunut. Kai. Vielä. Loppupäivä lauantaista kului hitaasti lehtiä lukien ja kahvia juoden. Tupakanpolton hän oli jättänyt jo vuosia sitten. Olo parani illansuuhun mennessä täysin ja hän kävi pitkällä kahden tunnin pituisella kävelylenkillä. Kotiin palattuaan hän kävi saunassa. Kylvettyään hän joi pullon olutta ja teki itselleen voileivän. Tuijotettuaan hetken jotain typerän yhdentekevää ohjelmaa televisiosta hän päätti painua pehkuihin. Frans Kedes ehti maata selällään tuskin minuuttiakaan kun tyhjä ja musta uni otti hänet haltuunsa. Krapulaisen lauantaipäivän tapahtumat pyyhkiytyivät yön aikana mielestä ja ne siirtyivät harmaalle alueelle jonnekin muistin reunamille. Sunnuntai ei tehnyt harmaudessa ja mitäänsanomattomuudessaan poikkeusta muista sunnuntaipäivistä yksinäisen miehen elämässä.
- Sama vanha malli , ajatteli Frans Kedes maanantaiaamuna astuessaan ulos asunnostaan. Aamulla oli Firmasta soitettu ja kysytty jos Frans Kedes olisi käytettävissä pienessä projektissa tuotannon puolella. Tämä tiesi kuuden tunnin työpäiviä neljänä päivänä viikossa parin kuukauden ajan. Frans Kedes oli suostunut vaikka hän tiesi ettei rahallisesti kostuisi työstä juurikaan ja tuntui lisäksi että häntä selvästi käytettiin hyväksi, niin kuin käytettiinkin kuten kolmeasataa muutakin tuotannosta lomautettuna olevaa. Bussipysäkki oli ihan Frans Kedeksen kotitalon; kymmenkerroksisen betonikolossin vieressä. Pysäkille kävellessään hän huomasi voimakkaan mädäntyneen lihan hajua muistuttavan löyhkän. -matalapainetta ,kuittasi Frans Kedes mielessään. Linja-autoa ei tarvinnut odottaa kauaa ja kohta hän seisoi kymmenen muun ilmeettömän matkustajan keskellä pitäen kiinni pään yläpuolelta roikkuvasta lenkistä. Seuraavalla pysäkillä vapautui istuinpaikka ihan Frans Kedeksen kohdalla ja hän istahti tympeän näköisen vanhan naisen viereen ja jäi itsekin tympeän näköisenä tuijottamaan edessä istuvan niskaa.
Sille samaiselle pysäkille jäi seisoskelemaan bussikatoksen varjoon hahmo, jolla oli yllään pitkä likaisen harmaa päällystakki. Ihmiset jotka olivat odottaneet bussia, olivat siirtyneet seisomaan katoksen ulkopuolelle miehestä leviävän etovan hajun takia. Harva on elämässään joutunut kokemaan miltä tuoksui juuri parhaaseen mätänemistilaan joutunut ison eläimen tai ihmisen ruumis. Miehestä lemuava haju oli raadon löyhkää. Jos olisi katsonut lähempää myssymäisen lakin ja kaulusten varjostamia kasvoja olisi saattanut kauhukseen huomata kasvonpiirteiden epäinhimillisyyden. Periaatteessa kaikki oli niin kuin pitikin; oli kaksi silmää, kaksi sierainta nenässä ja suu, jota ympäröivät huulet. Mutta silmät olivat sian silmät, korvat olivat paksut ja karkean karvan verhoamat, sieraimet olivat kaksi soikeaa reikää naamassa olevan ulkoneman keskellä silmien alapuolella ja suu oli yksi suora viiva kahden sierainaukon ja loivan leuan keskivaiheilla. Hahmo lähti katoksen suojasta kävelemään kohti isoa kerrostaloa, jossa Frans Kedes asui. Olento meni suoraan D-rapusta sisään ja nousi hissillä kuudenteen kerrokseen. Frans Kedeksen ovelle päästyään olento otti pitkän takkinsa taskusta ison leveäteräisen veitsen, jonka survaisi oven ja karmin väliseen rakoon lukon kohdalta. Samalla olento teki vääntöliikkeen voimalla, jonka tuloksena lukko ja karmissa oleva vastakappale repeytyivät irti kiinnikkeistään ja ovi aukesi. Outo vieras käveli suoraan Frans Kedeksen keittiöön. Keittiön pöydälle pitkätakkinen olento jätti viestin, jossa kerrottiin haluttavan tavata Frans Kedes illalla kaupungilla rautatieaseman edessä ja että asia oli tärkeä. Viestin loppuun oli kömpelösti piirretty pieni käärmettä suussaan pitävän ihmisen pää. Vieraan lähtiessä ulko-ovi jäi rikkoutuneen lukon takia raolleen ja syntyvä ristiveto heitti jonkin ajan kuluttua lappusen pöydältä lattialle, lähelle vanhojen sanomalehtien ja mainoslehtisten muodostamaa sekaista pinoa.
Sinä päivänä Frans Kedes ei viestiä nähnyt. Hänellä oli täysi työ saada rikkoontunut ulko-ovi kuntoon. Kun hän soitti paikalliselle huolto-yhtiölle, sieltä sanottiin että vahinkoilmoitus kirjattaisiin ylös ja huoltomies saataisiin paikalle aikaisintaan ensi viikolla. Sitten hän soitti lukkoliikkeeseen, joka mainosti olevansa “päivystävä lukkoliike”. Sieltäkään hän ei saanut apua akuuttiin ongelmaansa; ääni vastaajasta kertoi asiallisesti liikkeen aukioloajan ja kertoi ystävällisesti jättämään viestin heti äänimerkin jälkeen. Frans Kedes odotti piippaukseen asti ennen kuin sulki puhelimen. Hän päätti ettei tekisi ilmoitusta poliisille murrosta, koska asunto näytti olevan muuten koskematon eikä hänellä mitään varastamisen arvoista näkyvillä ollutkaan. Hän päätti koittaa itse korjata oven saadakseen sen lukittua ainakin yön ajaksi. Kun ovi oli jotenkuten korjattu hän otti olutpullon jääkaapista ,istahti olohuoneen sohvalle ja avasi television. Vasta hetken istuttuaan hän huomasi ilmassa leijuvan pistävän hajun. Haju tuntui niin voimakkaana että oli pakko nousta avaamaan tuuletusikkuna. Hän istahti takaisin sohvalle katsomaan TV:n uutislähetystä. Uutislähetys ei päässyt puoleenkaan väliin, kun Frans Kedes jo nukahti. Avattu olutpullo kaatui hänen syliinsä kastellen housut ja viltin, jonka päällä hän istua retkotti. – Perkele! , Frans Kedes huusi ja pomppasi ylös. Hän kävi riisumassa housut kylpyhuoneen pyykinpesukoneeseen, sinne hän sulloi myös märän viltin. Kuivausnarulla roikkuivat ryppyiset samettihousut, jotka hän otti ja puki päälleen. Hän otti toisen oluen jääkaapista mutta vahingosta viisastuneena joi sen lähes yhdellä kulauksella jo keittiössä. Nyt hän ehti katsoa TV:n ajankohtaisohjelmaa täydet viisi minuuttia, kun kuorsaus alkoi jo kuulumaan. Frans Kedes nukkui sohvalla koko sen yön erikoisempia unia näkemättä. Aamuyön tunteina hän havahtui sen verran, että sulki kauko-ohjaimesta television ja nukahti heti uudestaan. Juuri ennen heräämistään aamulla hän näki unikuvan. Kuva pysyi hänen mielessään selvästi piirtyneenä koko aamun. Se oli kuin jälkikuva , kun on ensin katsonut kirkasta lamppua ja sitten sulkenut silmänsä. Surrealistisessa näyssä oli kuolleen erämaan laidalla kaksi kiviröykkiötä ja niiden välissä hieman kauempana leijui jättimäinen palava, kirkkaan oranssinen porkkana. Siitä tulisi hieno piirros tai maalaus.
Tiistai oli hänellä vapaapäivä. Häneltä oli kysytty työmaalla oliko hänelle väliä minkä päivän hän olisi vapaalla nelipäiväistä työviikkoa tehdessään. – ihan sama , hän oli vastannut. Frans Kedes oli yksinäinen mies ilman säännöllisiä harrastuksia eikä sillä ollut oikeastaan väliä koska hän vapaapäivänsä viettäisi. Oli hänellä kyllä harrastuksia mutta lukeminen, piirtäminen ja ristikoiden teko ei harrastuksena vaadi aikatauluja. Aamupalan jälkeen hän ajoi partansa ja puki tummansiniset farmarihousut ylleen. Puuvillainen sinipunaruudullinen paita löytyi päälle suoraan pyykkinarulta ja harmahtava ulkoilupusakka eteisen naulakosta sitten hän lähti kohti lähiön keskustaa.
Kello oli kymmenen aamupäivällä. Frans Kedes oli ensin aikonut poiketa kirjastoon lukemaan päivän lehtiä mutta olikin olutkuppilaa ohittaessaan saanut päähänsä käydä aamutuopillisella. Mitä sitä yksinäinen mies osaisi muutakaan vapaapäivänään tehdä? Baarissa istui Frans Kedekselle täysin tuntemattomia ihmisiä. Pöytä ikkunan vieressä hieman sivummalla oli vapaa ja hän istuutui siihen kasvot oveen päin. Näin olisi mukava aikansa kuluksi seurailla tulevia ja meneviä ihmisiä. Samalla hän piirteli kuulakärkikynällä hajamielisenä mukana olleeseen muistivihkoon yrittäen saada paperille taltioitua uninäkynsä. Juuri ennen heräämistä mieleen piirtynyt kuva oli niin surrealistinen, että siitä saisi aikaan hienon taulun, kunhan saisi kuvan palautumaan uudelleen mieleen väreineen kaikkineen. Piirrellessään hän otti lyhyitä kulauksia oluestaan. Kun hän otti viimeisen kulauksen oluestaan, hän silmäsi baaria tuopin pohjan läpi. Tämä oli tullut tavaksi sen jälkeen kun työväenopiston taidekurssilla ohjaaja oli pyytänyt kokeilemaan eri tapoja katsoa ympärilleen. Silmiä voimakkaasti siristämällä tai värillisen lasin läpi katsottuna arkinenkin ympäristö saattoi näyttää maalaukselliselta. Juuri silloin kuppilaan astui mies, jolla oli yllään pitkä epäsiisti päällystakki. Miehestä lemuava löyhkä iski Frans Kedeksen vatsaan saaden viimeisen olut kulauksen nousemaan takaisin suuhun. Frans Kedes pullautti suuhun tulleen oluen tuoppiin ja laski tuopin pöydälle eteensä. – Tuo haju! Frans Kedes tunnisti sen samaksi hajuksi kuin mikä oli tuntunut eiliseen aamubussiin noustessa ja myöhemmin hän oli haistanut saman hajun myös kotonaan. Tulijan kasvojen rumuus näkyi selvästi, vaikkakin hän oli yrittänyt peittää kasvonpiirteitään syvälle vedetyllä pipolakilla ja korkealle nostetuilla takin kauluksilla. Tulija pälyili ympärilleen sian silmät mustina pisteinä äärimmäisen rumassa naamassa kävellessään peremmälle baariin. Tulija käveli suoraan baarin perällä olevien biljardipöytien välitse WC-tiloihin. –hyi helvetti! ,kuului pöydästä, jonka tulija oli juuri sivuuttanut. Tullessaan takaisin baarin takaosasta tuo ruma ilmestys sattui katsomaan suoraan sinne missä Frans Kedes istui. Haiseva Ilmestys päästi suustaan kirouksen tai siltä se Frans Kedeksen mielestä kuulosti. Rumiluksen päästämä huudahdus ei ollut mitään tuttua kieltä vaan pikemminkin se kuulosti arabialta tai joltain muulta sen sukuiselta kieleltä. Olio alkoi rynnätä kohti ulko-ovea päästellen suustaan epäinhimillisiä äännähdyksiä, välillä metelöinti kuulosti sian ääntelyltä. Olennon karjuma siansaksa sai aikaan levottoman tunteen ja hetken tuo tunne muistutti puhdasta pelkoa. Frans Kedes istui jännittyneenä vielä pitkään välikohtauksen jälkeen. Hänen alitajuntansa koitti yhdistää juuri kuulemaansa aiemmin kuultuun tai luettuun ja hänen huulensa liikkuivat hiljakseen kuin tapaillen tuttuja sanoja. Yhtäkkiä hän sorautti suustaan täsmälleen saman lauseen mitä tuo haiseva olio oli huutanut ennen ryntäämistään pois kuppilasta. – R´LYEH FHTAGN! Lause jäi soimaan kaiken muun puheen ylle baarissa. Jostakin kuului kuinka oluttuoppi laskettiin voimalla pöytään. Baariin laskeutui hiljaisuus ja jotkut ihmiset kääntyivät katsomaan häntä ja käänsivät kasvonsa nopeasti takaisin. Frans Kedes nousi pöydästään ja alkoi kävellä nolona kohti ulko-ovea. Samaan aikaan nousi läheltä biljardipöytiä baarin perällä olevasta pöydästä siististi pukeutunut mies joka lähti kävelemään nopeasti Frans Kedestä kohden. Hän tavoitti Frans Kedeksen juuri ennen ulko-ovea. Frans Kedes aikoi väistää eteensä tullutta vierasta miestä mutta tämä levitti käsiään niin ettei Frans Kedes voinut olla törmäämättä häneen. Kun Frans Kedes kohotti katseensa, hän näki hyväntuulisesti hymyilevän miehen, joka viittoili Frans Kedestä istumaan sillä kohdalla olevaan vapaaseen pöytään. Frans Kedes istuutui hämillään pöytään ja vieras mies istui häntä vastapäätä. –Petteri Tarkki, sanoi mies ja ojensi kätensä pöydän yli. Frans Kedes tuijotti kysyvänä vierasta eikä tehnyt elettäkään tervehtiäkseen miestä. Vieras veti kätensä takaisin hymyillen ja kysyi saisiko tarjota juotavaa. Frans Kedes sanoi ottavansa oluen ja saikin eteensä vaahtoavan tuopillisen. Mies käyttäytyi ja puhui Frans Kedekselle kuin olisi vanha tuttu ja kertoi pitkään etsineensä tätä ja nyt onnekseen löysi tämän. Frans Kedeksellä ei ollut harmainta aavistustakaan missä oli Petteri Tarkiksi esittäytyneen miehen tavannut. –Katsotaan nyt , hän ajatteli mielessään toisen rupatellessa niitä näitä pöydän vastapuolella. Tarkin tarjoama olut oli kohta lopussa ja laskiessaan tyhjää tuoppia pöytään hän ehti ihmetellä tuopin loputtomalta tuntuvaa matkaa pöydälle ja korviin kuuluvaa ääntä tuopin hajotessa lattialle. Hän ihmetteli myös ennen totaalista tajunnan pimentymistä ääntä joka tuli kun hänen otsansa tapasi pöydän pinnan.
Frans Kedes heräsi omassa vuoteessaan kaikki vaatteet päällään. Vain takki ja kengät olivat riisuttu. –Mitä ihmettä eilen oikein tapahtui ? Hän ei muistanut eilisillasta mitään. - Olihan se ollut eilen? Oikea puoli kehosta tuntui puutuneelta ja kasvot olivat kuivuneesta verestä tahmeat. Päänsärky oli hirveä ja tykyttävä tuska tuntui otsassa. Hän koitti otsaansa ja tykyttävä kipu muuttui vihlovaksi käden osuessa kuivuneen veren peittämään haavaan. Joitain tapahtumia ja mielikuvia palasi mieleen kun hän pinnisteli muistaakseen. Muistikuvat olivat niin sekavia ja järjettömiä, että hän epäili vain nähneensä unta. Ensin hän muisti kuulleensa jonkun laulavan pitkää virrenkaltaista laulua ja hänelle oli kuiskittu korvaan laulun aikana että laulun nimi oli “Frans Kedeksen kuolema”. Hänellä oli myös muistikuva miehestä, jonka alaston keho oli ollut tribaalikuvioin tatuoitu niin että vain kasvot ja kämmenet oli jätetty puhtaiksi. Miehellä oli ollut myös implantteja korostamassa painajaismaista ulkonäköä. Otsalla sileäksi leikattujen kulmakarvojen paikalle oli istutettu siirrännäiset kuin pienet sarvet ja hänen vatsanahkaansa oli tehty reunoistaan vahvistettuja reikiä kuin reikiä joihin olisi hyvä kiinnittää vaikka kantokahvat. Frans Kedes muisti , unessako, juosseensa ahdistelijoitaan karkuun vanhaan taloon. Jossain talon monista pienistä huoneista hän oli löytänyt vanhan matka-arkun, jonka sisään hän oli mennyt piiloon. Hän muisti myös olleensa järven rannalla. Maasto järven ympärillä oli hiekkakangasta. Korkeat suorarunkoiset männyt nousivat korkeuksiin ja hiekkaista maata peitti lähes yhtenäinen sammalmatto. Järven vedenpinta oli alhaalla ja rantatörmään oli jäänyt sammalkattoisia isoja taskuja. Hän oli kävellyt yhden tällaisen taskun luokse ja oli huomannut sen muodostavan luolan, jossa oli selvästikin joku kulkija pitänyt majaansa. Nuotion pohja oli tosin enää musta läikkä maassa. Hän muisti kömpineensä peremmälle rantatörmän alle pienen luolan perille. Kääntyessään katsomaan jälkeensä hän oli hätkähtänyt pelosta kun ei ollutkaan näkynyt mitään kulkuaukkoa siellä mistä oli tullut. Tähän hätkähdykseen hän oli varmaankin myös herännyt.
Edellispäivänä sen jälkeen kun oli ehdottanut Frans Kedekselle istuutumista pöytään baarin ulko-oven tuntumaan oli Petteri Tarkki hakenut kaksi tuoppia tiskiltä ja tuonut ne pöytään. Istuuduttuaan alas hän oli alkanut puhua Frans Kedekselle hiljaisella äänellä epämääräistä tarinaa olioista, jotka elivät viemäreissä ja laajoissa luolaverkostoissa syvällä kaupunkien ja kylien alla. Tuo kaamea rotu sai ravintonsa syömällä ruumiiden lihaa hautausmailla, joiden alle laajat maanalaiset verkostot ulottuivat. Toki mikä tahansa mätänemisprosessissa pehmennyt liha kelpasi noille raadonsyöjille. Petteri Tarkki oli kertonut myös oudosta kultista, mitä tuo vastenmielinen rotu harjoitti syvällä maan alla sijaitsevissa kammioissaan. Frans Kedes oli huomannut kuinka innostuneesti Petteri Tarkiksi esittäytynyt mies oli kuvaillut noita kulttimenoja. Ikään kuin joku hurahtanut lahkolaispappi olisi kuvaillut Jeesuksen uutta tulemista, kunhan vain tehtäisiin “oikeat asiat oikeassa järjestyksessä ja pysytään uskossa puhtaana”. Petteri Tarkki oli kertonut kuinka kaksi jumalaa odottaisi pääsyä maailmaamme. Toinen oli korkealla avaruuksissa ja toinen makasi unessa syvällä meren pohjassa. Hän oli kertonut kuinka jumalat olivat nyt jollaintavoin lamautettuja ja oikein kutsuttuna molemmat vapautuisivat “ikuisesta” unestaan. Hänen puheestaan oli tässä kohdassa kadonnut logiikka ja puhe oli sekavaa hänen kuvaillessaan minkälaisia uskonnollisia menoja tarvittaisiin näiden jumaluuksien maanpäälle saamiseksi. Puheessa oli vilahdellut sellaisia sanoja kuin suurrotu, iäiset, aivomyrsky, painajaistuuli, suuri Ctulhu, seitsemän ovea ja seitsemän sinettiä… –Vain seitsemän karitsaa puuttui, oli Frans Kedeksen mieleen tullut muttei ollut sanonut sitä ääneen , kun hän oli huomannut kuinka hurmioituneena Petteri Tarkki puhui asiasta. Kohta tämän jälkeen Frans Kedes oli ajatellut lähtevänsä pubista mutta joku oli laittanut jotain hänen olueen ja häneltä oli katkennut filmi. Muistissa oli pelkkää mustaa.. Frans Kedes oli selvästikin saanut tyrmäystippoja olueensa edellisiltana mutta hän ei ymmärtänyt miksi? Takki roikkui siististi henkarissa naulakossa ;lompakko oli tallessa ja sieltä löytyi vielä useampi kaksikymppinen ja pankkikortti ja muut kortit löytyivät omilta paikoiltaan. Kengät olivat aseteltu siististi naulakon alle takin kohdalle ja koppurainen kuivunut savi peitti niitä yltä päältä. Päänsärky oli tosiaankin kamala ja hän mietti mahtaisiko siihen tepsiä edes Särkylääke. Keittiössä hän laski kahvikuppiin vettä hanasta ja otti kaapista lääkepurkin. Juodessaan kulauksittain vettä lääkkeen päälle hän tuijotti hajamielisenä eteensä keittiön lattiaa ja huomasi paperilapun keittiön pöydän jalan vieressä. Hän kyykistyi ja otti paperilappusen käteensä. Lappunen oli A5 kokoisesta muistivihosta repäisty sivu ja siihen oli kirjoitettu tavallisella käsialalla jonkun haluavan tavata Frans Kedes illalla rautatieaseman edessä. Viestin lopussa oli sutaisten piirretty puumerkki: ihmispää joka piti käärmettä suussaan. Kaikkien kummallisten tapahtumien jälkeen vielä tämä. Mistä viesti oli joutunut hänen keittiön lattialle? Oliko joku tunkenut lapun ravintolan tungoksessa hänen taskuun ja keittiössä taskuja tyhjentäessä lappu oli pudonnut lattialle. Ei, selvästikin ulko-oven lukon rikkoutumisella ja löytyneellä viestillä oli yhteinen tekijä. Frans Kedes pisti lappusen vaaleapukuisen miehen muistikirjan väliin aikoen myöhemmin vertailla lappusta muistivihkosessa oleviin piirroksiin ja kirjoituksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti