Marko Ikäheimo
Lasten kanssa katsoituissa animaatioelokuvissa etenimme Pixarin Rottatuilleen. Pitkälti mimiikkaan pohjautuvan Wall-E:n jälkeen tämä oli hieman vaikeampi ymmärtää pienille ihmisille. Olisi varmaankin pitänyt tajuta, mitä siitä ruuanlaitossa nyt niin ihmeellistä on.Onneksi tarjolla oli myös roppakaupalla fyysistä komediaa. Kuusivuotista huvitti pitkään elokuvan jälkeenkin se, miten rottasankari sai ohjailtua ihmistä hiuksista vetämällä. Kaksivuotiastakin nämä törmäilyt hauskuuttivat suuresti. Isällä rupesi kyllä olemaan suspension of disbelief -nappi kovassa käytössä, niin animaatiosta kuin olikin kyse.
Elokuva on sallittu kaikenikäisille. Pikkuisen kyllä isää rupesi hirvittämään hurjissa takaa-ajoissa, joissa rotan perään viskottiin kaikki mahdolliset terävät esineet, joita keittiöstä ylipäätänsä löytyy. Kaksivuotias istuikin takaa-ajokohtausten aikana varsin tiukasti isän kyljessä kiinni. Jälkeenpäin hän totesi elokuvan olleen aika hurjan, mutta silti silti kivan. Joten tuskin niistäkään pysyviä arpia jäi.
Isälle rupeaa sen sijaan tulemaan arpia erityisesti tässä ja Autot-elokuvassa päähenkilön viljelemästä "mä" ja "sä" -kielestä. Molemmissa ääninäyttelyn hoitaa sama näyttelijä, ja jollakin tavalla se särähtää aivan erityisesti korvaan muuten moitteettoman kieliasun keskeltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti