Marko Ikäheimo
Minä en ymmärrä runoutta.
En halua rehvastella vammallani. Säesokeuteni on kuitenkin sitä luokkaa, että tajusin Sormusten herrankin runot kunnolla vasta kuultuani ne lauluina. Päätin kuitenkin taas kerran yrittää saadessani käsiini tämän kuulema spefistisiä aneksia sisältävän runokokoelmanJa kyllähän sieltä sitä spefiä löytyy, runouteen harjaantumattomana mieleen tulee ensimmäiseksi Lovecraftin tarinat. Raadonsyöjät tekevät tekosiaan ja tulkitsijoillakin on oma roolinsa kertomuksessa. Ymmärtääkseni runoilla ei ole yhtenäistä kehyskertomusta, vaan ne kaikki esittävät oman välähdyksensä taustalla olevasta todellisuudesta.
Runojen tarjoamat tilannekuvat eivät ole erityisen hilpeitä, ehkä siitä mielleyhtymät Lovecraftiiin. Hienot sanakäänteet pitävät kuitenkin huolen siitä, että kokonaisuus ei ole yletöntä synkeilyä. Viimeistään lukiessani rivit:
Syön rekkalastillisen maksaa,
pian kehossani on niin paljon rautaa,
että kykenen ohjaamaan robotteja.
olin aika myyty.
Mikäli ajoittain varsin rankka spefistinen runous kiinnostaa, kannattaa tutustua tähän kokoelmaan. SF-henkistä runoutta ei suomeksi ole liiemmältä julkaistu. En ole kuitenkaan samaa mieltä Helsingin Sanomien arvostelijan kanssa, joka ilmeisesti suositteli kokoelmaa Suomen kouluihin. Minusta tekstit ovat kyllä siihen hetkittäin liian kovaa kamaa.
Korjaus 10.9. Helsingin Sanomien arvostelu olikin Sonsterin edellisestä runokokoelmasta. Pahoittelemme sekaannusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti