Hannu Väisänen
Romaanissa on kaksi tarinaa. Ensimmäisessä sairaanhoitaja Judit saa unelmiensa työpaikan. Homeisen terveyskeskuksen asemesta hän pääsee töihin yksityiseen kotisairaanhoitoyritykseen. Palkkakin nousee reippaasti.
Juditin tarinan lomassa on sivuhuomautuksia, joissa "minä" kertoo, miten hän tarkkailee, mitä Judit tekee ja mitä "minän" täytyy tehdä johdattaakseen Juditin "minän" haluamaan suuntaan. Tämä "minä" ei ole sama kertoja kuin Juditin tarinassa. "Minän" voisi kuvitella olevan Pasi Ilmari Jääskeläinen, mutta hän on tietenkin kolmas kertoja, joka on kertonut molemmat tarinat. Ehkä kirjallisuustieteessä on tällaiselle rakenteelle jokin erityinen nimensä.
"Minä" on ikään kuin luomiensa hahmojen jumala (vai Jumala?), joka saa heidät toimimaan haluamallaan tavalla. Joskus se vaatii vähän kieroilua, koska hahmot haluavat tai yrittävät toimia oman päänsä mukaan. Fiktion kirjoittamisessa käy joskus niin, että hahmot eivät toimikaan niin kuin tekijä on suunnitellut. Tämä on kai sitä luovuutta.
Kirjassa on paljon viittauksia toisiin kirjoihin, ja minulta jäi varmasti monia niistä huomaamatta. Joskus hahmotkin huomaavat, että tilanne on kuin jostain kirjasta, mikä saa heidät epäilemään, että he ovat itsekin jossain tarinassa.
Tällaisesta rakenteellisesta kikkailusta huolimatta kirjaa ei ole raskasta lukea, mutta silti suoraviivaista, juonivetoista tarinaa kaipaavat voivat jättää Sielut väliin.
Kirjan juonen voi katsoa ennen kirjan lukemista suojapaperin takaliepeestä, mutta ei ehkä kannata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti