Esa Hiltula
Kävelin hiostavan kuumia katuja pienen pölyisen kaupungin laitamilla. Olin juuri jättänyt alukseni avaruussatamaan, joka piti tätä kaupunkia hengissä. Itse yritin miettiä, mistä saisin seuraavan kuljetustehtävän hankittua. Sain juuri ja juuri alukseni tankattua ja huollettua, mutta tilisaldoni alkoi lähestyä huolestuttavasti nollaa. Kuulin iloista musiikkia ja puheensorinaa eräästä baarista. Ajattelin jo astua sisään, mutta juuri silloin kuului sisältä laukaus. Musiikki lakkasi ja pienen hiljaisen hetken jälkeen olin kuulevinani jonkun pyytävän anteeksi aiheuttamaansa sotkua. Jatkoin katua eteenpäin, kunnes tulin seuraavan oluttuvan kohdalle. Tämä vaikutti hieman nuhjuisemmalta ja kun vähän aikaa kuunneltuani en huomannut mitään varoittavaa, astuin sisään. Astelin suoraan baaritiskille, jota miehitti rähjäisen näköinen miekkonen.
- Pistä kuule yksi olut, niin kerron sinulle tarinan. Et varmasti ole kuullut yhtä hyvää juttua aiemmin!
Katsoin miestä syrjäsilmällä ja ajattelin jättää horinat kuulematta. Baarimikkokin iski minulle silmää ja pyöritti etusormeaan ohimollaan. Mutta sitten mietin, ettei yksi olut tässä konkurssissa enää mitään vaikuta ja sanoinkin:
- No minäpä tarjoan!
Baarikärpänen tarttui tarjottuun tuoppiin ja alkoi tarinoimaan: - Sinulle on varmaan tuttu paikka tuo valtakunnan pääplaneetta Rantor? Valtava määrä kaikenlaisia toimistoja koko planeetan pinnan mitalta. Ei taida löytyä yhtään rakentamatonta plänttiä koko paikasta? Noh, siellä on sitten ihmisiäkin ihan mahdoton määrä. Jotku kutsuu sitä valtakunnan navaksi… minä kyllä puhuisin enemmän valtakunnan pers'reiästä. Nimittäin kaikki nuo ihmiset tarvii ruokaa päivittäin ja kun sitä ei paikallisesti tuoteta, niin ulkoapäinhän sitä pitää tuoda. Jatkuvaa liikennettä maatalouspaikoista, jotka tienaa kyllä ihan mukavasti siinä hommassa.
- Mutta kun koko ajan tuodaan tavaraa planeetalle, niin pakkohan sieltä on jätteet viedä pois. Muutenhan koko paikka hukkuisi paskaan. Kaikenlaisia jätteenpolttoja ja muita juttuja kokeiltiin, mutta nehän vei niin paljon energiaa, että halvimmaksi keinoksi keksittiin heittää jätekontit kiertoradalle magneettilinkojen avulla. Sieltä sitten minä ja muut rahtarit kuljetetaan ne kontit eteenpäin.
- Jonkin aikaa homma toimi ihan mukavasti, mutta pian lähiaurinkokunnat alkoivat napista, kun niiden takapihoilta löytyi ikäviä yllätyksiä. Rantorin lähistöllä on avaruusliikenne myös niin vilkasta, ettei jätekontteja voi heittää ihan mihin sattuu. Piti keksiä parempi ratkaisu ongelmaan.
- Sitten alettiin heittää jätteet lähimpään mustaan aukkoon. Sekin sujui alkuun hyvin, mutta joku tunari laski kiertoradan vähän väärin ja jätelasti ei osunutkaan sinne mihin piti. Se otti vaan vauhtia mustan aukon reiältä ja singahti lähimmän lomasatelliitin kylkeen kuorrutukseksi. Arvaa vaan, millainen meteli siitä syntyi?
- Noh, sitten piti vaan alkaa rahtaamaan tavara yhä kauemmas ja kauemmas. Minä lähdin viimeisimmällä matkalla jo niin pitkälle, että tietokoneen kartatkin pääsivät loppumaan. Pysähdyin miettimään tilannetta ja kartoittelin lähiavaruutta etsimällä mustia aukkoja. Tilanne alkoi jo näyttämään siltä, että pitäisi kääntyä takaisin ja yrittää löytää sellainen dumppauspaikka, jossa ei olisi lähistöllä mitään nirppanokkia.
- Yht'äkkiä minua lähestyi ihan tuntematon alus. Siis täysin ennen näkemätön, aluksen tietokonekaan ei pystynyt tunnistamaan sitä. Minä ehdin jo ajatella, että nyt tuli loppu, kun alienit suorittaa tarkkuusammuntaa huvin vuoksi tai kalibroi asejärjestelmiään. Mutta ihan rauhallinen yhteydenotto siitä aluksesta kuului.
- Ihan lyhyesti kerrottuna: vieras alus oli lähtöisin kaukaisesta robottiyhteiskunnasta, joka ei ollut törmännyt biologisiin olioihin pitkiin aikoihin. Selostin omia ongelmia niille peltiheikeille, kun nämä tekivät älyttömän tarjouksen. Ne halusivat ostaa minun lastini. Biologinen jäte olisi kuulemma haluttua tutkimustavaraa niiden kotipaikassa. Ihan sama minulle, mihin sairaisiin tarkoituksiin ne sitä käyttäisivät, pääasia että pääsisin lastista siististi eroon.
- Mutta se yllätti, että minulle tarjottiin puhtaita jalometalleja kaupassa. Ensin luulin, että käännöstietokone on tehnyt pahan mokan, mutta totta se oli. Ensimmäisestä jätekontista saisin vastaavan tilavuuden kultaa, seuraavasta platinaa ja niin edelleen. Konehemmoilla oli yllin kyllin metalleja käytettävänään, mutta kaikenlainen eloperäinen aines oli harvinaista heidän suunnallaan. Kauppojen sopimisen jälkeen jäin odottelemaan lastinvaihtoa, joka hoituikin sitten viikon päästä kun robotit saivat haettua tavaransa kotoaan.
- Olin valmis lähtemään kotimatkalle ja ajatuksissani sijoittelin jo valtavia omaisuuksiani, kun ilmeni pieni vika. Tai ei se oikeastaan ollut mikään pieni, vaan aikalailla iso. Nimittäin rahtialus oli suunniteltu normaalien jätekonttien kuljetukseen. Nyt kun lastina oli hillitön määrä metallia, niin eihän sen moottorit kestäneetkään rasitusta. Sain juuri koneet käyntiin ja yritin kiihdyttää matkaan, niin kiertokäämi-invertterit paukahtivat molemmista moottoreista. Eikä varaosia tietenkään löytynyt! Alus lipui kävelyvauhtia eteenpäin ja laskeskelin, että kotimatka veisi pari tuhatta vuotta… jos olisi kiihdyttänyt erittäin varovaisesti, moottorit olisivat varmaan kestäneet. Mutta eipä vaan tullut mieleen.
- Hetken aikaa jo ajattelin kutsua apua radiolla, mutta kun siellä kartoittamattomilla alueilla liikkuu kaikenlaista hämäräperäistä porukkaa, niin jätin radion rauhaan. En olisi kuitenkaan saanut pitää lastia, vaikka joku olisi tullutkin paikalle. Sen sijaan päätin lähteä pelastuskapselilla matkaan. Tietysti tarkistin, että kapselin moottorista ei voinut käyttää osia korjaukseen. Kapselin moottorihan on ihan eri luokkaa kuin aluksen päämoottorit.
- Matka vei sitten useita viikkoja ja polttoaine riitti nipinnapin tähän valtakunnan reunalähiöön. Täällä minä olen pitkään yrittänyt etsiä kipparia, joka suostuisi viemään minut takaisin rahtialukselle. Jostain syystä kukaan ei vaan näytä uskovan minun tarinaa… miten sinulle sopisi? Saisit hyvän palkkion, vaikka heti paikan päällä kunhan lasti on vielä tallella!
Tarina sai minut mietteliääksi, enkä vastannut heti. Tarvitsisin kyllä rahaa, mutta voisiko tuohon baarijuoppoon luottaa? Olin jo puistamassa päätäni, kun kaveri kaivoi taskujaan ja esitteli pieniä kiiltäviä näytekappaleita, joita hän oli jyrsinyt lastistaan. Ennen kuin arvasinkaan, olimme jo alukseni kyydissä.
Matka vei parisen viikkoa, jonka aikana rahtikuski tuli tutuksi. Hän auttoi aluksen huollossa ja osoittautui aikamoisen eteväksi mekaanikoksi. Vanhoissa aluksissahan on aina runsaasti korjattavaa ja huollettavaa. Kaveri kolusi pitkin alusta ja tuntui, että kaikki systeemit olikin pitkästä aikaa kunnossa. Muuten matka sujui rauhallisesti ja ilman yllätyksiä.
Kun aloimme lähestyä rahtialuksen koordinaatteja, pieni hälytysvalo varoitti ongelmasta keulan rahtiportin suunnalla. Pukeuduin nopeasti avaruuspukuun ja lähdin korjaamaan vikaa. Roskakuski oli punkassaan lepäämässä, enkä halunnut häiritä häntä. Vika olikin pian korjattu, mutta kun ilmalukon suhina alkoi palattuani hiljetä, aavistin lisäongelmia. Jotain oli nyt pahasti vialla, aluksen hiljaisuus tuntui painostavalta. Moottorit olivat täysin sammuneet! Ryntäsin ohjaamoon, mutta siellä ei ollut ketään. Sen sijaan päämonitorien kylkeen oli kiinnitetty pieni muistilappu. Rahtikuski oli jättänyt ennen lähtöään lyhyen kirjoituksen, jonka mukaan hän oli irroittanut moottoreista tarvittavat varaosat omaan alukseensa ja lähtenyt minun alukseni pelastuskapselilla matkaan. Rahtialus oli alun perin ollut näissä koordinaateissa, mutta kuten hän oli kertonut, moottorit olivat hajonneet, kun hän oli aloittanut matkan. Rahtialus oli siis saanut pienen vauhdin ja oli edennyt hieman kotiinpäin. Oma alukseni oli nyt kulkukelvoton, mutta radion avulla voisin saada apua parissa kolmessa viikossa.
Tietysti tarkistin tilanteen ja pahaltahan se näytti. Onneksi sentään ruokaa oli varastossa riittävästi ja radiokin toimi. Asensin automaattisen hätäkutsun päälle ja ryhdyin odottamaan avun saapumista. Jos petollisen rahtikuskin sanaan oli yhtään luottamista, ensimmäinen saapuja saattaisi olla saman robottilajin kauppamies kuin hänen kertomuksessaan. Toisaalta kaikki on voinut olla puhdasta paskapuhetta, jolloin olisin todella lirissä. Kaiken varalta ajattelin kuitenkin pitää kaiken jätteen tallessa aluksen jätesäiliöissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti