sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Uuden Judge Dredd -elokuvan traileri

Marko Ikäheimo


Olen aina ollut kova Judge Dredd  -fanaatikko. Muinoin julkaistua sarjakuvalehteä tuli plarattua ahkerasti, ja Jalavan albumeitakin pyöri nurkissa kohtuullinen pino. Olin melko epäluuloinen, kun Hollywood päätti tehdä Dreddistä elokuvan 90-luvulla, tähtenä Sylvester Stallone. Valitettavasti pahimmat epäilykseni kävivät toteen, ja leffa oli melko mahdotonta katsottavaa. Toimintarymistelynä se olisi ollut melko siedettävä, mutta Syltyn diivailujen vuoksi sillä ei juurikaan ollut tekemistä alkuperäisen sarjakuvan kanssa. Kieltämättä alun puolisen tuntia oli melko komeaa katsottavaa, mutta sitten Dredd otti kypäränsä pois päästä ja se siitä. Judge Dredd nyt ei vain paljasta koskaan kasvojaan ja sillä sileä!

Mies ja leuka

Syksyksi on tulossa uusi Dredd-elokuva, jonka nimiosassa on muun muassa Sormusten herran Eomerina tai uuden Star Trekin Doc Bonesina tunnettu Carl Urban. Lopputulos näyttäisi ainakin olevan vähemmän kiiltokuvamamainen kuin edellisessä yrityksessä. Myös camppia huumoria näyttäisi olevan huomattavasti vähemmän. En ole ihan varma onko tämä hyvä asia, sillä osa sarjakuvan viehätyksestä oli aina äkkiväärissä hahmoissa tilanteissa. Esimerkiksi yhdessä seikkailussa löydettiin Liberacen hautakammio, joka tulevaisuuden ihmisten silmissä oli ennennäkemätön aarrelöytö.



 Ehdottomasti lupaavaa on myös se, että Dreddin kanssa rikollisuutta Mega City 1:stä siivoaa tuomarialokas Cassandra Anderson, joka vaikuttaisi olevan hänkin varsin armoton tapaus. Tässäkin elokuvassa Anderson on ilmeisesti voimakas telepaatti, joten tässäkin suhteessa vaikuttaa hyvältä.

Judge Andersonkin mukana, Jei!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti