maanantai 6. tammikuuta 2014

Podcast-esittely: The Bugle

Podcastin kotisivu: http://thebuglepodcast.com/

Marko Ikäheimo


Satiiri on tunnetusti yksi vaikeimmista huumorin alalajeista. Yksi suosikeistani television puolelta on amerikkalainen The Daily Show, joka on pitänyt kovan tason yllä jo monen vuoden ajan. Podcasteita viime aikoina on iskenyt todella lujaa The Bugle, jossa Daily Shown vakiokaartiin kuulunut John Oliver ja toinen englantilainen koomikko Andy Zaltzman käyvät satiirisesti lävitse ajankohtaisia (ja vähän kaikkia muitakin) tapahtumia. Jos jonkinlaista (kieltämättä löyhähköä) yhtymäkohtaa halutaan etsiä SF-genren kanssa, niin puheenaiheet karkaavat usein todella huikeisiin sfääreihin.

Satiirikkoina kannuksensa Oliver ja Zaltzman hankkivat viimeistään The Buglen aikaisemman inkarnaation aikoihin. Podcast nimittäin perustettiin Rubert Murdochin uutisimperiumiin kuuluvan TimesOnlinen alle. Samaan kongolomeraattiin kuuluvien sanomalehtien puhelinkuunteluskandaalin ryöpsähtäessä valloilleen englannissa The Bugle kertoi erittäin selkeästi mielipiteensä asiasta. Podcast pyöri vielä tämänkin jälkeen yllättävänkin pitkään, kunnes tekijöiden sopimukset purettiin, syystä tai toisesta. TimesOnlinen kunniaksi on tosin todettava, että tämän kauden podcast-jaksot löytyvät vielä netistä yhtiön virallisilta sivuilta (RSS-syötteen linkki: http://podcast.timesonline.co.uk/rss/thebuglemp3.rss). Vuonna 2012 The Bugle aloitti uuden elämän itsenäisenä viikottaisena podcastina.

The Bugle on eglantilaista poliittista huumoria parhaimmillaan. Jutut ovat joskus melko roiseja, mutta eivät koskaan varsinaisesti törkeitä. Kielenkäyttö on ajoittain hieman värikästä, mutta kirosanat piipataan. Joskus näitä piippauksia on melko paljonkin peräkkäin. Mehevää kielenkäyttöä tärkeämpää on aina tuoda esiin äärimmäisen vakavistakin asioista esiin niiden perimmäinen mielettömyys.

The Bugle on aivan uskomattoman hauska. Sitä ei kannata kuunnella julkisella paikalla, ellei halua erityisesti kerätä naurunpyrskähdyksillä ihmisten hämmästeleviä katseita. Pariin otteeseen nauroin kotitöitä tehdessäni niin paljon Oliverin ja Zalzmanin revittelyille, että polveni menivät kirjaimellisesti veteliksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti