Marko Ikäheimo
Pääsimme nettipoliisin kanssa viimein katsomaan Harry Potter -elokuvien toiseksi viimeisen osan. Tai siis puolikkaan viimeisestä osasta, vai miten se nyt sitten lasketaankaan. Tarinaa tuskin tarvitsee paljonkaan Kalaksikukon lukijoille kerrata. Harryn maailma meni täysin pirstaleiksi edellisen osan lopussa ja nyt pitäisi epätoivoisesti löytää joku keino päästä Voldemortin kuolemattomuuden takaavista hirnyrkeistä eroon.
Potter-elokuvien ensimmäiset osat tehtiin mahdollisesti hieman liian lähellä kirjojen räjähtämista megasuosioon. Kaksi ensimmäistä osaa keskittyivät lähinnä toistamaan kirjan tapahtumat kappale kappaleelta. Azkabanin vanki onnistui kertomaan hyvin oman tarinansa, mutta sen jälkeen palattiin enemmän tai vähemmäin vanhoille urille (tosin Puoliverisen prinssin onnistuin missaamaan). Kuoleman varjeluksien ensimmäisessä osassa onneksi on pystytty panostamaan tarinankaareenkin, ja elokuva toimii ihan elokuvanakin. Mahdollisesti osa kunniasta kuuluu myös alkuperäisteokselle, joka ehkä ensimmäistä osaa lukuun ottamatta pysyy kirjasarjan osista juonellisesti parhaiten kasassa. Pääosakolmikon esittäjien vuosien varrella hiotunutta vaivatonta yhteispelaamista on myös ilo seurata.
Periaatteessa Kuoleman varjelusten alkupuolisko on kirjassa sitä tylsempää osuutta, jossa jokainen edistystaskel tuntuu vievän ojasta vain yhä pahempaan allikkoon. Sankarikolmikkoa murjotaan niin perusteellisesti, että katsojaakin alkaa jo hirvittämään. Siitä päästäänkin yhteen ihmetyksen aiheeseeni. Näytöksessämme oli aikuisten seurassa aika pieniä lapsia. Yhdeksänvuotias ei ehkä omasta mielestään ole enää pikkutenava. Kuoleman varjeluksessa on tulee kuitenkin vastaan sen verran murhia, kidutusta ja muutenkin ylisummaansa varsin rankkoja juttua, että olisin toivonut vanhempien vähän ottavan selvää elokuvan sisällöstä etukäteen. Ehkä olisi kannattanut lukea kirja ensin?
Yleisvaikutelmana oli mieltälämmittävää huomata, että joidenkin haparoivien osien jälkeen Potter-elokuvat saavat kirjasarjan arvoisen lopetuksen. Erityisesti kolmen veljeksen tarinan kertova animaatio-osuus oli todella hieno.
Minä olen tietysti huono tätä kommentoimaan, koska itse olen aina ollut pieni ikäisekseni, mutta osa lapsista ei näyttänyt edes yhdeksänvuotiailta. En ymmärrä, mitä noin pienet lapset elokuvasta irti saivat. "Herttaiset leikkikalut...", sanoi Saukkikin Jörö-Jukka -rockissa.
VastaaPoistaMiettivätköhän näiden lasten vanhemmat, että ovat ne nykyaikaiset lastenelokuvat sitten julmia?