Norjankielisestä alkuteoksesta "Karius og Baktus", 1949, suomentanut Eeva-Liisa Manner, WSOY 1987
Riitta Niemistö
Satu hammaspeikoista on häpeämättömän opettavainen eikä yritäkään olla muuta. Tässä arvostelussa spoilaan ihan armotta, paljastan miten hammaspeikkojen käy.
Tarina alkaa kertomuksella siitä, miten lokoisat oltavat hammaspeikoilla on Jussin suussa. Rakennustyöt käyvät vilkkaina. Poika tykkää rakentelusta ja kuunteli silmät loistaen, mitä kaikkea peikot olivat jo rakentaneet ja mitä oli suunnitteilla.
Hammaspeikot menevät liian pitkälle. Jussin hampaita särkee. Ensin hyökkää hammasharja, mutta peikot pääsevät asumuksiinsa piiloon, sitten hammaslääkäri rikkoo rakennelmat ja sen jälkeen ei peikoilla ole enää pakopaikkaa hammasharjalta. Nälkäkin vaivaa, kun Jussi ei enää syö herkkuja.
Poika kuunteli tarinaa vakavana, silmät mustina. Kaikki sympatiat olivat hammaspeikkojen puolella. Kaikki hienot rakennelmat rikottiin ja peiteltiin. Nähtäväksi jää suostutaanko meillä enää tämän jälkeen hampaita pesemään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti