Marko Ikäheimo
Neil Gaimanilla on aina ollut viehtymys kuolemaan. Aikoinaan, kun Starshipsofassa vielä käytiin lävitse elämänkertoja, Gaimania luonnehdittiin goottikirjailijaksi. Ei siinä aivan hakoteillä taidettu ollakaan. Sandmanin suosituimpia hahmoja on ihmisen hahmon ottanut Kuolema, ja itse asiassa Doctor Whon kuudennen kauden Gaimanin kirjoittama jaksonkin tapahtuu hautausmaalla. Samassa ympäristössä liikutaan tässäkin kirjassa.
Päähenkilön perhe murhataan keskellä yötä häneen ollessa kaksivuotias. Jollakin keinoin hän onnistuu taapertamaan läheiselle hautausmaalle, jossa asustavat haamut päättävät ottaa nassikan kasvatikseen. Pojan kaitsijaksi lupautuu hautausmaalla asustava Silas; mies, joka ei ole elävä eikä kuollut. Eikä murhamieskään ole unohtanut saalistaan.
Bod (lyhenne nobodystä) Owensin kasvutarinasta kerrotaan tilanteita parin vuoden välein. Alussa kaikki on melko harmitonta ja hauskaa kummitusten opettaessa Bodille heidän omana aikanaan tärkeitä asioita. Bodin seikkailut hautausmaalla ovat myös lähinnä hupaisia. Myöhemmin asioiden myyttiset tasot alkavat pikkuhiljaa paljastua ja muutenkin tarinan osat alkavat naksahtelemaan paikoilleen. Bodin aikuistuessa mikään ei ole enää yksinkertaista ja hyvätkin teot saattavat aiheuttaa odottamattomia sivuvaikutuksia.
Äänikirjojen lukijat ovat yleensä parhaimmillaan, kun heidän osuuttaan ei oikeastaan huomaa olleenkaan. Joskus myös mietityttää lukijan osuus äänikirjan sisällön tulkitsemisessa. The Graveyard Bookin lukee Neil Gaiman itse, joten tässä mielessä tulkinnan pitäisi olla aito ja alkuperäinen. Gaiman ulosanti on vieläpä erittäin miellyttävää kunneltavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti