Marko Ikäheimo
Tämänkertaisen jakson juonesta ei oikeastaan voi paljastaa juuri mitään, ilman että spoilaa sitä todella pahasti. Aluksi vaikutti siltä, kun Gaiman turvautuisi vanhaan kunnon Täysin Eristettyyn Tapahtumapaikkaan, jotta voisi lopettaa jakson yhtä kuuluisaan Isoon Punaiseen reset-nappiin.
Gaimanin tv-käsikirjoituksista muistan lähinnä Babylon 5:n jakson Day of the Dead, joka sinällään oli laatutyötä, mutta ei mitenkään ylenpalttisen mieleenpainuva. Lennierin ja Mordenin sanailu tietysti on laatugaimania, mutta muu osuus oli hieman turhaa fyllinkiä (en muuten vieläkään voi täysin antaa JMS:lle anteeksi sitä, mitä hän myöhemmin meni tekemään Lennier-paralle).
Ehkä Gaimanin B5-suoritusta haittasi vähän sekin, miten täydellisesti B5 oli JMS:n tuote. Doctor Who on kuitenkin brittien kansallisaarre, joten tämä tarusto on varmasti Gaimanille tuttua. Alussa seurataan lähinnä outoja hahmoja haahuilemassa ympäriinsä ja jauhamassa potaskaa. Mutta sitten jakso pääsee vauhtiin.
Gaiman tekee tavaramerkkitemppunsa: ottaa olemassa olevaa taruaineistoa niskasta kiinni ja ravistaa sen uuteen järjestykseen. Lopputulos tuntuu siltä, että sellainen sen olisi pitänyt aina ollakin. Harmillisesti rahoitusvaikeuksien vuoksi tätä jaksoa en saatu tehtyä alkuperäisten suunnitelmien mukaan edellisellä kaudella. Esimerkiksi kauden päätösjaksoa olisi katsonut varmaankin hyvin erilaisella tavalla.
Vähän aiheen vierestä, mutta päätoimittaja aloitti...
VastaaPoistaMinä kyllä tykkään B5:n kuolleiden päivästä kovasti, erityisesti siitä, miten Garibaldi keskittyy nörtteilemään, vaikka hyttiin ilmestyy kuollut rakastettu. Ja Londokin saa vielä hetken onnea. Ja uudesta komentajasta paljastuu uusia puolia. Ehdottomia viitoskauden ja koko sarjan kohokohtia.