Marko Ikäheimo
Viimeinen Harry Potter -elokuva on nyt sitten katsottu. Päällimmäinen tunne on helpotus. Rowling sai pidettyä kirjasarjan kasassa, eikä elokuvistakaan tullut täydellistä katastrofia. Itse asiassa, nämä viimeisimmät osat olivat jo varsin kelpo tuotoksia.
Harrykin kypsähtää viimein ensimmäisen osan harhailuun. Hän toteaa suoraan ääneen, että kaikki heidän hienot suunnitelmassa näyttävät johtavan vain uuteen selkäsaunaan. Eli eipä muuta kuin suoraan päin! Yllättäen sankareiltamme ei menekään henki, vaan he saavat odottamatonta apua. Ja sitten rytisee oikein viimeisen päälle.
Viimeisissä elokuvissa uskallettiin viimein muokata kirjojen juonta. Tulos on erinomaisen virtaviivainen ja toimiva. Esimerkiksi Kalkaroksen taustan kertovassa takaumassa saadaan kaikki tarpeellinen kerrottua ilman turhaa rautalangan vääntöä. Samalla koko elokuvasarjan niljakkaimman roiston toimien merkitys muuttuukin aivan päinvastaiseksi, ja Kalkarosta kohtaan alkaa tuntea suorastaan myötätuntoa.
Parissa kohtaa tarinan muokkaaminen on saattanut mennä jopa pikkuisen turhan pitkälle. Huomasin vasta toista arvostelua lukiessani, että Harry pelastumista Suuresta Koettelemuksesta ei oikeastaan selitetä millään tavalla. Toisaalta kirjan viimeisiä kappaleita kerratessani havaitsin, että niissä selitetään aikaisempia tapahtumia hirveän paljon, ja monisanaisesti.
Elokuvatkin ovat siis paketissa, ja nyt olo on pikkuisen haikea. Sarjan tekijät ottivat aika kollossaalisen riskin antaessaan näyttelijöiden vanheta samassa tahdissa tarinan kanssa. Onneksi tämä riskinotto toimi, ja päähenkilöt kirjaimellisesti kasvoivat sisään rooleihinsa. Nyt näiden tutuiksi tulleiden hahmojen tarina on sitten kerrottu.
Harry Potter -sarjan ensimmäisen kirjan ensimmäisestä lukukerrasta on kulunut minulla aikaa enemmäin kuin oikeastaan haluan ajatellakaan. Mitä tässä nyt seuraavaksi odottaisi? Tietysti Apple voisi vapauttaa vielä äänikirjaoikeudet Audiblelle. Vaikka pitäisin miten kovasti Potter-kirjoista, ja vaikka niiden lukija olisikin itse Stephen Fry, niin melkein kahdeksan kymppiä uudemmista kirjoista on sentään vähän liikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti