Noitavainot Euroopassa. Ihmisen pahuus Atena 2007 318 s.
Hannu Väisänen
Pimeällä keskiajalla uskottiin, että noidat lentävät luudanvarrella tai jollain muulla tavalla Kyöpelinvuorelle irstailemaan paholaisen kanssa. Ei se noin mennyt, Nenonen sanoo, mutta tutkijoiden ja lukevan yleisön mielestä ryhmäseksi on kiinnostavamapaa kuin lehmien paneminen umpeen ja sadon pilaaminen, joista noitia syytettiin useammin kuin noitasapatista. Sitä paitsi suurin osa noitaoikeudenkäynneistä oli vasta keskiajan jälkeen, Ruotsin valtakunnassa ja siis myös Suomessa vasta 1600-luvulla.Myytin synnyssä Nenonen osoittaa, että yleinen käsitys noidista on väärä, ja Ihmisen pahuudessa hän esittää oman teoriansa noitaoikeudenkäynneistä.
Enemmän kuin noituuden harjoittamista Marko Nenonen kuvaa alan oppihistoriaa eli sitä, mitä siitä on kerrottu omana aikanaan ja myöhemminkin. Esimerkiksi: "oikeat" noidat eivät kuvitelleet lentävänsä noitasapattiin, mutta kidutuksella heidät saatiin tunnustamaan mitä tahansa. Kiduttajina olivat enimmäkseen maalliset viranomaiset eikä pahan jälkimaineen saanut inkvisitio.
Oppihistoriassa hän menee perimmäisten kysymysten äärelle: vaikka ihmisen havainnoista riippumaton todellisuus on olemassa, se mitä kulloinkin pidetään totena, noitavainoista ja kaikesta muustakin, on täysin sopimuksenvarainen juttu.Jotkut tutkijat ovat menneet vielä pitemmälle ja katsovat, että todellisuutta ei ole olemassa, vaan kaikki on vain kielipeliä. Tällaisesta kielipelistä kirjoitti Alan Sokal mainion parodian. Lehti, johon hän sen lähetti, otti artikkelin todesta ja julkaisi sen.
Marko Nenonen myös valittaa sitä, että ei voi vetäytyä muutamaksi vuodeksi arkistoon lukemaan vanhoja oikeudenkäyntipöytäkirjoja, koska tutkijankin pitää saada aikaan tulosta eli tieteellisiä artikkeleja.
Nämä kirjat ovat vähemmän akateemisia kuin Marko Nenosen tohtorinväitöskirja Noituus, taikuus ja noitavainot Ala-Satakunnan, Pohjois-Pohjanmaan ja Viipurin Karjalan maaseudulla 1620–1700.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti