Hannu Väisänen
Kun Mia Vänskän esikoisromaani Saattaja toi mieleen Stephen Kingin kirjat, Musta kuu on kuin teinikauhuelokuva, paitsi että se on parempi, paljon parempi, eivätkä hahmot ole teinejä.Annukka, nelikymppinen, seksiä tihkuva punapää, jonka mies ja lapsi ovat etelänmatkalla. Lööpeissä rähjääntynyt rocktähti jäähyllä bändinsä ja uusimman bändärinsä, melkein alaikäisen Auroran kanssa. Kuherruskuukauttaan viettävä eläkeläispariskunta, jonka hormonit vielä hyrräävät. Eronnut mies pikkutyttärensä kanssa. Kaikki he päätyvät samaan lomamökkikylään keskelle ei-mitään, mutta vanhan uhripaikan, nykyisen matkailunähtävyyden laidalle. Lähin naapuri on muutaman kilometrin päässä: yksin asuva mies, jolla on paha menneisyys.
Uidaan alasti. Nautitaan alkoholia. Setvitään tulehtuneita ihmissuhteita. Harrastetaan avioliiton ulkopuolista seksiä. Sitten kännykät ja niiden mukana nettiyhteys lakkaavat toimimasta. Mökeiltä ei pääse pois. Tietä pitkin voi ajaa, mutta se ei vie minnekään, vaan metsä jatkuu loputtomiin.
Teinikauhun reseptistä Mia Vänskä ei ole tehnyt kliseesoppaa vaan maukkaan keitoksen, ja myös loppuyllätykseen hän on saanut ytyä!
Saattajan arvostelun lopussa sanoin, että jään innokkaana odottamaan Mia Vänskän seuraavaa kirjaa. Odotan nyt yhtä innokkaasti hänen kolmatta kirjaansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti