Hannu Väisänen
Monessa Ilkka Remeksen kirjassa on etsitty isää. Ylösnousemuksessa etsijöitä on kaksi, suomalainen Taru Korte ja venäläinen Ruslan Baranov. (Tämä on joko sattumaa tai nyökkäys Väinö Linnan suuntaan: Tuntemattomassa sotilaassa vangiksi jäänyt venäläinen kapteeni oli nimeltään Baranov.) Kiina, Venäjä ja Yhdysvallat puolestaan etsivät arktisen alueen luonnonvaroja, ja Suomi taiteilee suurvaltojen välissä uuden kylmän sodan aikana euron romahtamisen jälkeen.
Menneisyyden haamuja pyöritellään sivukaupalla. Tietysti on hyvä, että kirjan hahmot eivät ole pahvista leikattuja tyyppejä, mutta teknojännärin ei tarvitsisi olla ihmissuhderomaani.
Teräsleijonassa moitin liian pitkää loppuhuipennusta. Ylösnousemuksessa sellaista ei ole, vaan siinä syöksytään jatkuvasti kriisistä toiseen epäuskottavien yheensattumien ja yhtä epäuskottavien täpärien pelastumisten kautta. Lopun arvaa jo hyvissä ajoin.
Joko alan kyllästyä Ilkka Remekseen tai hänen tasonsa laskee kirja kirjalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti