Frans Kedes
Frans Kedes kuuli omituisen tarinan keskiolutkuppilassa. Huolimatta tuolloisesta humalatilastaan hän muisti tarinan vielä selvästi. Kuppila sijaitsi kymmenen minuutin kävelymatkan etäisyydellä Frans Kedeksen asunnolta. Se oli tavallinen lähiökuppila kanta-asiakkaineen ja harvoine satunnaisine pistäytyjineen. Frans Kedes kävi pubissa lähes päivittäin nyt kun hänet oli lomautettu testaajan tehtävistä tehtaasta, joka valmistaa Nokialle piirikortteja . Toimintaa oli siirretty ulkomaille ja monia toimintoja oli ulkoistettu pienemmille alihankkijoille.
Edellisenä iltana , perjantaina, oli baarissa ollut tungosta. Kanta-asiakkaitten lisäksi sisään oli pöllähtänyt joku polttariporukka ja seurue virkamiehiä läheisestä virastorakennuksesta salkut käsissään; mustia pikkutakkeja ja jakkuhameita. Baaritiskin edessä oli tungosta ja olutta hakeakseen piti tunkea ihmismuurin läpi. Baaritiskin takana huhki kaksi tarjoilijaa yrittäen saada jotenkuten first in first out -periaatteella olutta tiskin eteen pakkaantuneelle porukalle. Frans Kedes oli istunut jo pitkään yksikseen hieman sivummalla olevassa pöydässä. Tuopin pari juotuaan hän oli käväissyt WC:ssä. Palattuaan takaisin pöytään hän huomasi saaneensa seuraa. Kolme miestä oli väitellyt kovaäänisesti, kun Frans Kedes oli saapunut paikalle mutta väittely oli hiljennyt hiljaiseksi puheluksi, kun hän oli istuutunut alas. Yksi uusista pöytäkumppaneista oli pukeutunut silmiinpistävän tyylikkäästi vaaleaan kokopukuun ja mustiin kiiltonahkaisiin kenkiin ja hänen hiuksensa oli kammattu huolellisesti hiusvahalla taaksepäin. Kaksi muuta miestä näyttivät olevan normaalia baarikarjaa farmarihousuineen ja lenkkitossuineen, molemmat näyttivät löytäneen lisäksi samanlaiset ulkoilutakit jostain alennusmyynnistä. Tyylikkäästi pukeutunut mies oli vanhempi kuin seuralaisensa. Toinen nuoremmista miehistä kävi hakemassa juotavaa tiskiltä ja hän asetti hienosti pukeutuneen miehen eteen pienen tuopin tummaa olutta. Itselleen ja kaverilleen hän oli tuonut tiskiltä normituopilliset “ruskeaa vettä”. Otettuaan kulauksen tummaa olutta oli pukumies alkanut kertoa tarinaa hiljaisella äänellä. Vaikka baarissa oli kaoottinen hälinä ja pukumiehen ääni oli ollut hiljainen , muisti Frans Kedes jälkeenpäin lähes sanalleen mitä mies oli puhunut. Tarina kertoi vierailusta Eteläpohjalaiselle syrjäseudulle, missä pitkät mustat pellot päättyivät synkkään kuusimetsään.
Mies kertoi harrastavansa patikointia. Hän oli ollut edellisvuonna patikoimassa P…joki- nimisellä paikkakunnalla. Häneen oli tehnyt vaikutuksen loppusyksyn raaka sää ja paikkakunnan karu maisema. Kynnetyt pellot olivat mustia ja tuntuivat huokuvan karua voimaa. Näkymä nosti mieleen automatkalla radiossa soitetun kappaleen , jossa laulettiin että “…maa on voimaa/ maa on voimaa/ kuka onnistuu/ sen omaksensa saa /…maa”. Niin hän sen ainakin muisti.
Vaaleapukuisen miehen tarina
Kynnetyt pellot olivat mustia ja tuntui kuin niistä todellakin olisi huokunut jotain outoa, karua, voimaa. Jos olisi ollut paljain jaloin niin ehkä silloin olisi tuntenut voiman nousevan syvältä mullasta jalkapohjiin. Tuuli oli kova ja taivaalta satava räntäinen lumi tuntui jäisen kylmänä kasvoilla. Tuntui kuin kylmä olisi mennyt ihon alle luihin saakka. Kylmän tunne sai lihakset värisemään selässä, hartioilla ja käsivarsilla. Retken tarkoitus oli ollut pohjoisen luonnon karuuden kokeminen loppusyksyn säässä mutta marraskuinen räntäsade oli yllättänyt kaupunkielämään tottuneen miehen koleudellaan ja armottomuudellaan. Jos jostain syystä hän tähän tuupertuisi niin ensimmäisenä ruumiin löytäisi, ei niinkään auttava toinen ihminen kuin nälkäinen varis tai kettu tai joku muu metsän elävä. Täällä luonto tuntui olevan läsnä voimakkaammin kuin missään muualla missä hän oli käynyt aiemmin. Vaelluskenkien pohjiin paakkuuntunut savi ja multa sai tuntemaan kuin maan vetovoima olisi tällä kohtaa voimakkaampi kuin muualla. Ruoho oli jo kuollutta , kellertävää. Lehtipuut peltojen välisissä kivisissä saarekkeissa näyttivät alistuneilta kuolemaansa harvoine ruskettuneine lehtineen ja mustine oksineen ja jopa ikivihreät suuret kuuset metsän laidalla näyttivät jollakin surullisella tavalla tästä maailmasta jo luopuneilta. Kaiken kaikkiaan koko maisema huokui alistumista, kuin jokin vieras musertava voima olisi sen saanut aikaan. Voimakkaana mieleen tuli myös ajatus ihmisen pienuudesta tämän maiseman keskellä; saat nyt vielä vähän aikaa elää mutta maa tulee vielä ottamaan omansa takaisin.Mies taivalsi armottomassa säässä läpi savisten ja mustien peltojen ja lukemattomien peltojen välisten syvien ojien yli ja saapui lopulta synkän kuusimetsän laitaan. Kuuset olivat näyttäneet suurilta peltorivistön toiselta laidalta mutta nämä kuuset kohosivat todellakin korkeuksiin ja niiden oksistot olivat tiheitä saaden aikaan lähes läpipääsemättömältä näyttävän seinämän. Peltoa raivatessa oli pellosta kaivettuja isoja kiviä kieritetty metsän laitaan kasalle. Tässä olisi hyvä paikka istahtaa hetkeksi ja juoda termospullosta kupillinen kuumaa kahvia. Ajatus höyryävästä kahvikupillisesta tuulensuojaisen metsän kupeessa tuntui houkuttelevalta. Hän otti tummanvihreän erärepun selästään ja istahti sopivan muotoiselle kivelle raskaasta tarpomisesta voipuneena. Siinä kahvia juodessaan hän katseli ympärilleen tarkemmin ja huomasi kuinka aarnioituneelta vanhan kuusimetsän pohja näytti. Metsä näyttäytyi yhtäkkiä luotaantyöntävältä aluskasvillisuuden seassa törröttävine lahorunkoineen ja risuineen. Tuo tunne häipyi pian ja kohta metsä jo houkutteli sisäänsä matkaa jatkamaan. Sinne hän myös menisi.
Sammal oli pehmeätä ja joustavaa jalan astua ja kohta kävelyyn tuli pehmeä hypnoottinen rytmi. Edessä jalka tuntui uppoavan syvälle sammaleeseen mutta takana sammalmatto tuntui nostavan jalkaa saaden kävelyn tuntumaan helpolta ja kevyeltä. Jo lyhyen kävelyn jälkeen hiljaisuus oli lähes täydellinen ja kun hän katsoi taakseen eikä peltoja enää näkynyt tuntui kuin metsä oli ottanut hänet sisäänsä. Rytmikäs kävely sammalmatolla tuntui miellyttävältä ja sisäinen tunne vaati häntä kulkemaan yhä syvemmälle metsään. Maasto alkoi nousta selvästikin ja pian edessä nousi lohkareinen jyrkkä kallio. Tässä hän taas istahti hetkeksi alas ja ja katseli ympärilleen. Hän oli tarponut itsensä hikeen ja hänen oli aukaistava takkinsa kokonaan auki. Höyryä nousi villapaidan kaula-aukosta kun hän venytti sitä ja puhalsi viileätä ilmaa paidan kaula-aukosta sisään. Tavallisesti hän liikkui retkillään metsässä hiljakseen havainnoiden ja katsellen luontoa mutta nyt tuntui pakottavaa tarvetta päästä nopeasti eteenpäin kuin ehtiäkseen perille. – Perille minne? , hän ajatteli. Kallio näytti aluksi lohkareiselta ja liian vaaralliselta kiivettäväksi mutta tarkemmin katsottuna eteneminen tulisi olemaan helppoa ilman apuvälineitäkin. Irtokivet ja lohkareet näyttivät paikoilleen asetetuilta ja kaikkialla kasvava sammal ja varpukasvit saivat epätasaisuudet näyttämään askelmilta. Halkeamat kalliossa, siellä täällä kasvavat kituliaat koivut ja kanervat antoivat hyvän avun kiipeämiseen alkumetreillä. Kallio tuntui jalkojen alla varmalta ja tukevalta upottavalla sammaleella tarpomisen jälkeen. Kalliorinteen puolessa välissä kivet alkoivat todellakin muistuttaa rinteeseen tarkoituksella tehdyiltä askelmilta. Kun katsoi vielä tarkemmin hän huomasi kivissä ja kalliossa työkalujen jättämiä jälkiä, kuin hakun iskuja. Hieman jyrkemmässä kohtaa kun hän joutui hapuilemaan otetta seinämästä, alkoi kallioon työstettyjen naarmujen ja kolojen säännöllisyys herättää hänen mielenkiinnon. Hän hapuili laajemmin kallion seinämää ja huomasi että jäljet muodostivat selvästikin säännöllisen kuvion. Kuviointi kulki nauhamaisesti ylöspäin ja se oli alkanut varmaan jo paljon alempaa ennen kuin hän huomasi asian. Jos otti hansikkaan pois kädestä ja kuljetti paljaita sormenpäitä kallioon kaiverretuissa jäljissä, pystyi havaitsemaan kuvioiden muodostavan merkkiryhmiä kuin sanoja pitkässä välimerkittömässä lauseessa. Osa jäljistä oli rapautunut näkymättömiin ajanjaksojen kuluessa. Oli täytynyt kulua tuhansia vuosia siitä kun kallio oli saanut nämä kuvioinnit kylkeensä. Kaiverrukset alkoivat nauhamaisena kuviona ja tässä kohdassa kuviot peittivät noin neliömetrin kokoisen alueen. Suuri osa oli hukkunut sammaleiden peittoon. Hiki valui noroina miehen selässä kastellen paidanselkämyksen, kun hän repi sammalta irti kalliosta saadakseen näkyviin koko kuvioinnin. –Hieroglyfejä , ei voi olla, sanoi hän itsekseen. Hän tunnusteli taskujaan ja povesta löytyi pieni kierreselkäinen muistivihko ja kuivamustekynä. Kynällä piti sutata kauan puhdasta paperia ennen kuin muste suostui siirtymään kynän kärjestä paperille. Sitten hän alkoi jäljentämään kalliossa olevia merkkejä ja piirroksia paperille.
Tässä vaiheessa kertomusta vaaleapukuinen mies oli näyttänyt pientä kierreselkäistä vihkoaan pöytäseurueelle. Samaan aikaan viereisessä pöydässä oli alkanut humalaisessa seurueessa tappelun nujakka, joka aiheutti sekasortoa täydessä baarissa. Seuranneessa kaaoksessa joku oli horjahtanut vaaleapukuisen miehen päälle ja muistiinpanovihko oli pudonnut maahan ja jonkun potkaisemana se oli lentänyt levyautomaatin alle. Levyautomaatti jatkoi vanhojen iskelmien suoltamista loppumattomalla tarmolla luoden oman mausteensa illan kaoottisuuteen. Vaaleapukuinen mies syöksyi nelinkontin lattialle koittaakseen etsiä pudonnutta vihkoaan mutta sen sijaan että olisi löytänyt vihkon hän sai satunnaisen potkun kasvoihinsa ja hän nousi pidellen verta vuotavaa nenäänsä. Hieno vaalea puku oli hetkessä muuttunut sottaiseksi oluen ja lattialle heiteltyjen nuuskamällien ja ties minkä muun lian päällä kontatessa. Nenästä tipahtelevaa verta oli myös puvun rintamuksella. Baarin perälle rynnännyt turboahdettu ovimies ei ollut kauaa viitsinyt arpoa rähinän aloittajaa, vaan riipaisi enempää kyselemättä vaaleapukuisen miehen syleilyynsä ja väänsi tämän vasemman käden selän taakse ja lähti retuuttamaan hölmistynyttä miestä ulko-ovea kohden. Tässä vaiheessa Frans Kedes oli huomannut olevansa jo tarpeeksi humalassa ja lähti toikkaroimaan kotiinsa, joka sijaitsi kahden korttelin päässä olevassa isossa betonisessa kerrostalossa.
Seuraavana aamuna herätessään Frans Kedes muisti koko eilisen illan tapahtumat selvästi. Hänen tajuntaansa oli piirtynyt tarkka mielikuva siitä minne vanhan miehen muistivihko oli lattialla luisunut. Hän päätti päivemmällä käydä tarkistamassa asian. Sängystä nouseminen vain tuntui nyt tuottavan huomattavia vaikeuksia. Seinät liikkuivat hurjaa vauhtia poispäin eikä katsetta pystynyt kohdistamaan tarkasti minnekään. Kun katseen yritti kohdistaa katossa olevaan plafondiin tuntui sänky keinuvan kuin meren aalloilla. Ensimmäinen pahoinvointiaalto ei saanut aikaan kuin kouristuksen ja vähän yökkäilyä. Vessaan oli päästävä nopeasti. Vaivalloisten aamutoimien jälkeen tuli vaivalloinen aamiainen. Frans Kedes muisti teetä keittäessään sanonnan, että teen pitäisi krapula-aamuna olla niin vahvaa että se pistäisi ihmisen haukkumaan. Ensimmäinen kulaus lämmintä makeaa teetä pisti todellakin haukkumaan. Vessassa yökkäillessään hän teki lujan päätöksen ryhdistäytyä ja ettei enää koskaan joisi liikaa. Puolipökerryksissä ja pää kuin hammaslääkärin puudutuksen jäljiltä hän puki ulkoiluvaatteet yllensä ja lähti ulos kävelemään ja suuntasi kohti liikekeskusta. Liikekeskukseen oli lähiön valmistuessa suunniteltu kaikki peruspalvelut. Sieltä löytyi terveyskeskus, kirjasto, sosiaalitoimisto, Posti ja parturipalvelut. Kunnan yhdistäessä toimintojaan terveyskeskus oli supistunut vastaanottotiskiksi ja pariksi pieneksi huoneeksi, joissa lääkärit ottivat vastaan. Tyhjilleen jääneeseen tilaan muutti maahanmuuttotoimisto, joka toimi myös majoitustilana maahanmuuttajille jotka eivät vielä olleet saaneet oleskelulupaa. Posti alkoi liikeyhtiöksi ja globaalissa huumassa muutti nimensä ITELLAksi ja keskittäessään ja hajauttaessaan toimintojaan ITELLA totesi myös tämän lähiön konttorin käyneen tarpeettomaksi. Vanhaan ITELLAN konttoriin oli tehty “seurusteluravintola”, rakennuksessa oli jäänyt vielä pieni pankin avokonttori, pizzeria ja Siwa. Kello oli kymmenen aamupäivällä Frans Kedeksen avatessa pubin oven. Hän otti oluttuopin tiskiltä ja käveli peremmälle ja istahti levyautomaatin viereen. Muistiinpanovihko oli jäänyt selkämyksen kierteistä kiinni levyautomaatin ja lattian väliseen rakoon. Ajattelematta sen kummemmin katseliko kukaan hän kumartui ja kiskaisi lujasti levyautomaatin alle kiilautuneen vihkon itselleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti