Terra Cognita, 2010
Riitta Niemistö
Kun pääsin Vanhan kirjallisuuden päivillä Terra Cognitan myyntipisteelle omaa kopiota filosofisesta vauvasta ostamaan, Kimmo Pietiläinen kertoi, että tämän kirjan luettuani katsoisin lapsiani ihan uudella tavalla. Kirja olikin toinen kesäloman isoista lukukokemuksista. Se kertoo lasten tietoisuuden kehittymisestä. Mielikuvitukseen, kuviteltuihin maailmoihin ja kuviteltuihin ystäviin liittyvät asiat sivuavat Kalaksikukon aihepiiriä.
Toisin kuin usein kuulee sanottavan Gopnikin mukaan pienilläkään lapsilla ei ole mitään vaikeuksia erottaa todellista ja keksittyä maailmaa. Sen sijaan lapset eivät vielä "osaa" pitää todellista maailmaa tärkeämpänä tai merkittävämpänä kuin omaa mielikuvitusmaailmaansa. Myös oma arkikokemukseni on tämän kanssa linjassa. Kävin tuossa joitakin viikkoja sitten nelivuotiaan poikani kanssa tiukkaa keskustelua siitä, pitääkö palata kyläpaikasta kotiin. Kotona legotyömaalla olivat työt kesken ja legoukot eivät kuulemma pystyneet jatkamaan töitään ilman, että poika on paikalla. Poika oli niin tosissaan ja perusteli asiansa niin hyvin, että siinä olisi jo hätäisempi arvellut tämän todellisuudentajun hämärtyneen. Varmasti moni fantasiaharrastaja on pienten lasten kanssa samaa mieltä asioiden tärkeysjärjestyksestä: Keski-Maa on ihan yhtä tärkeä kuin antiikin Kreikka tai Rooma.
Paitsi mielikuvitusmaailmoista, Gopnik kirjoittaa myös mielikuvitusystävistä. Ne eivät hänen mukaansa ole merkki lapsen yksinäisyydestä. Hän mukaansa mielikuvitusystäviä on ennen kaikkea seurallisilla lapsilla, joilla ei ole vaikeuksia löytää oikeita ystäviä. Seurallinen lapsi kaipaa seuraa myös silloin, kun joutuu syystä tai toisesta olemaan yksin. Yksin viihtyvä lapsi ei taas seuraa niin kaipaa eikä siksi mielikuvitusystävääkään kehitä.
Gopnikin kirjassa ei keskitytä pelkästään vauvoihin, vaan tarkastellaan lapsia pitkälle leikki-ikään ja jokunen sana sanotaan jopa nuorista aikuisista. Aivojen kehitys jatkuu aina johonkin 25 vuoden ikään asti. On ehkä hiukan liioiteltua sanoa, että kirja juurikaan muutti suhdetta omiin lapsiini. Sen sijaan Gopnikin muistutti siitä, että lapsia ei pidä aliarvioida. Siinä missä aikuisilla on hyvin kehittyneet rutiinit, jotka mahdollistavat "aikuisten työt", lapsi pystyy yhdistelemään mielessään asioita ennakkoluulottomasti ja kokeilemaan uutta.
Mäkin tosiaan ostin tuon, mutta kadotin sen johonkin. Se vaikutti oikein mielenkiintoiselta ja nimenomaan lapsilähtöiseltä. Pitäisi löytää se jostain ja kahlata läpi yövuoroissa. :)
VastaaPoistaJeps, sieltä löytyy selitys sille, miksi lapsi alkaa kesken pukemisen leikkimään, kuinka kenkä on auto, joka pitää ihan ehdottomasti ajaa talliin äidin jalan alle. Suoraa vastausta siihen ei löydy, miten lapsen saisi järkevässä ajassa pukeutumaan.
VastaaPoistaEpäsuora vastaus itse asiassa löytyy: lukemattomilla toistoilla kunnes lapsi pukeutuu yhtä rutiininomaisesti kuin aikuinenkin, asiaa sen kummemmin ajattelematta tai pukeutumiseen mitenkään erityisemmin keskittymättä. Tähän perustuu rastilistojen/tarrataulujen yms. teho; lapsi saadaan pukeutumaan itse yhä uudestaan ja uudestaan.