Marko Ikäheimo
Tällä kertaa Tardis löytää tiensä keskellä rasvatyyntä merta kököttävään merirosvoalukseen. Aikoinaan ihmettelin, miten sankarimme aina onnistuvat tipahtamaan keskelle tällaisia seikkailuja. Oikeasti syyhän on se, että Tohtori on aivan mahdottoman tumpelo Tardiksen ohjastamisessa, ja se menee omin päin minne sattuu. Niin, ja tietysti Tardiksen ohjastamiseen tarvittaisiin speksien mukaan kuusi pilottia. Tardiksesta löytyy muuten wikipediasta aivan mahdottoman yksityiskohtainen sivu.
Vähän pääsi taas mielenkiinto harhailemaan. Nimittäin tämänkertaisesta jaksosta jää kitalakeen erittäin voimakas välityön maku. Sankarimme siis soheltavat merirosvoaluksessa, jonka miehistöä sattumalta vainoaa seireeni. Vähäisestäkin naarmusta vuotaneesta veripisarasta kaunis hohtava nainen tulee merestä ja vie mukanaan. Sitten tilannetta vatkataan vähän aikaan ympäriinsä ja parin yllätyksen sekä seireeniä koskevan Ihan Hurjan Yllättävän paljastuksen jälkeen päästäänkin taas jatkamaan matkaa.
Kuulostiko tutulta. Jos Doctor Who:n jaksoista ottaisi keskiarvon ja lätkäisisi sen yhteen pakettiin, tulos voisi olla jotain tällaista. Tosin jakso myös kärsii todella paljon sijoittumisesta tajunnanräjäyttävän kauden aloituskaksikon jälkeen. Tämänkertaisen jakson jälkeen olo on vähän samanlainen kuin Babylon 5:n kahdella ensimmäisellä kaudella, kun JMS:n jaksojen jälkeen tuli joku ulkopuolisen kirjoittajan vähemmän inspiroitunut tuotos.
Seuraava jakso onkin sitten itsensä Neil Gaimanin käsikirjoittama. Tästä voi tulla mielenkiintoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti